Oamkin henkilöstölle järjestetyssä laatukoulutuksessa julkaistiin aamulla laatuleipä-konsepti, joka johdattelee amk-väen laadukkaiden reseptien ja yhdessäleipomisen iloihin. Konsepti tietysti lipsahti julkisuuteen jo keskiviikkona yhteisölehti Oranssissa.
Viestiä tehostamaan laatuleipuri pyöräytti koulutettaville omat laatuleivät (klikkaa kuvia suuremmiksi). [b2evogallery¤2¤128¤/var/www/vip/blogit/media/blogs/laatuleipuri/koulutus_19022010/]
Aloitan vakavilla asioilla; sain nimittäin eräänä päivänä Facebookissa kutsun. Siinä pyydettiin minua tarttumaan lähimpään kirjaan, etsimään sieltä sivu 23 ja kirjoittamaan kyseisen sivun viides lause statukseeni. Kuulosti älyttömältä, joten tottakai tein sen. ”Usealle korkeakoululle keskeisenä haasteena on se, miten jo olemassa olevia laadunvarmistuksen hyviä käytänteitä levitetään korkeakoulun sisällä” kirjoitin ylpeänä.
Vanha opiskelukaveri kommentoi statustani sarkastisesti, väitti sitaatin olevan jargonia. Minusta KKA:n julkaisut eivät ole sitä, mutta havaitsin kyllä tietynlaista selkokielisyyden puutetta. Niinpä suomensin statukseni kielelle, jota toivoin opiskelukaverinikin ymmärtävän (kauppatieteen opiskelijat kun eivät tunnetusti ole kovin välkkyjä): ”Jos nää ossaat jottain, niin kerroppa se muillekki” Nyt sain kaverilta jopa kehuja!
Laatu on arkikielen käsite, mutta korkeakoulukontekstissa sitä on haasteellista määritellä ymmärrettävästi. Laatu on liukas kuin saippuapalanen. Sen kehittämiseen tai toteuttamiseen on vaikea konkreettisesti tarttua. Oamkissa laatu tarkoittaa laatukäsikirjan mukaan hyvin tehtyä arkista työtä (tarkista vaikka intrasta). Kenenkään ei tarvitse ”tehdä laatua” erikseen, vaan laatu syntyy, kun omia työtehtäviä suunnitellaan, toteutetaan, seurataan ja arvioidaan prosessin osana. Niin yksinkertaista se on 🙂
On muutamia aiheita, joista keskusteleminen on joskus aika raivostuttavaa. Nämä aiheet ovat yleensä abstrakteja ja siksi alttiita yleistyksille ja mutu-uskomuksille. Pahinta on, että hirveän monella on niistä mielipide. Lähes yhtä ikävää on se, että kuka tahansa pääsee nykyään kohtuuttoman helposti maailmanlaajuiseen levitykseen blogien ja yhteisöpalvelujen kautta. Syntyy kohinaa, josta on vaikea saada, ja hyödytöntä ottaa, kiinni.
Sosiaalinen media itsessään on yksi näistä aiheista. Joka toisella vastaantulijalla on asiasta sanottavaa. ”Kaikki ovat Facebookissa.” ”Kohta kukaan ei enää lue sanomalehtiä.” Sanoja tietää itsekin, etteivät väitteet pidä paikkaansa, mutta on silti valmis perustamaan niille oman tai suosimansa yrityksen markkinointistrategian.
Lisäksi statuspäivitykset ja tekstiviestit ovat lyhentäneet tällaisista asioista keskustelemisen parinsadan merkin pyrskähdyksiksi, jolloin sanojan ei edes oleteta perustelevan sanomisiaan tai etsimään eri mielipiteiden synteesiä. Tutkittua tietoakin on tarjolla minkä vain mielipiteen tueksi, sen kun laittaa linkin artikkeliin, jota harva jaksaa edes avata.
Toinen epäkiitollinen aihe on nuoriso. ”Nykyajan nuoret ovat laiskoja/ahkeria/julmia/oikeudentuntoisia/fiksuja/tyhmiä,” sanoo joku ja ympärillä olevat nyökyttelevät. Puolustuskyvyttömältä nuorisolta ei kysy kukaan – ja jos kysyy, sen yhden vastaus käännetään koko sukupolven mielipiteeksi. Tästä aiheesta olennaisen kiteyttävät Jukka Relander ja Virpi Salmi Helsingin Sanomien kolumneissaan, jotka kannattaa lukea heti tämän blogin jälkeen.
Organisaatioissa strategia on yleensä sellainen abstraktio, josta voi puhua kuka vain mitä vain. Sieltä voi poimia itselleen tärkeitä sanoja ja pyhittää niillä omat toimensa. Oamkin strategiassa on kestävä kehitystä, yrittäjyyttä, pohjoista uudistamista ja hyvinvoinnin luomista – oivia sanoja perustelemaan tai tyrmäämään hankkeen kuin hankkeen.
Pitkän aasinsillan päässä keinahtelee myös laatu. Sehän voi olla ihan mitä vain. Yhdelle on laatua tehdä opiskelijapalautekyselystä pitkä ja perusteellinen, toiselle laadukas kysely on lyhyt ja helppo vastata. Laatua on personoitu henkilöstöintra. Laatua on myös opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen intranet. Laadukas organisaatio suvaitsee hankkeiden omia logoja ja verkkosivujen ilmeitä. Laadukas organisaatio myös pitää tiukasti kiinni yhdennäköisyydestään ja kuvamaailmastaan. Luento on laatua. Itsenäinen opiskelu on laatua.
Jotta paradoksi olisi täydellinen, pysähdyn miettimään, olenko sittenkään oikeassa ahdistuessani näistä asioista. Ainakin laadun kohdalla on oikeastaan hyvä, että se ylipäätään herättää mielipiteitä. Laadun tai laaduttomuuden näkeminen omassa työssään tekee siitä henkilökohtaista. Eri asia sitten on, osataanko laadusta keskustella ja tavoitella yhteistä näkemystä. Statuspäivityksillä se on vaikeaa, mutta blogien kommenttiraidoissa on tilaa kirjoittaa. Kokeile vaikka!
Minä koin laatua työssäni viime perjantaina, kun pidimme Rehtorin toimiston neljän suunnittelijan kesken ihan tavallisen palaverin Oamkin näkymisestä sosiaalisessa mediassa. Jokainen suunnittelija osallistui palaveriin työpisteiltään eri paikkakunnilta. Oulun, Oulunsalon, Raahen ja Vöyrin yhdisti Skype, jonka käyttöä pitkään arastelin. Keskustelu oli tehokas vaikka ehdimme lätistä kuulumiset ja naureskellakin.
Suunnittelijaa ja luontoa matkustusrasituksilta säästävä Skype-palaveri loi ainakin hyvinvointia ja tuki kestävää kehitystä. Mitähän muuta siellä strategiassa oli?
Niko Peltokangas
Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitoisia.
Leivon leivon leipäsiä, makoisia maitosia!
Silitän….silitän..
nakkaan, nakkaan uunihin ja suuhun!
Minä olen kimppaleipuri. Yhdessä tekeminen on mukavaa ja leivistä kehittyy paljon parempia kuin silloin, jos olen yksin taikinaa vaivaamassa. Mietin hyvää reseptiä ja ehdotan sitä muille. Toisille tulee heti mieleen hyvä aines, mauste, joka otetaankin käyttöön alkuperäiseen reseptiin – taikinasta tulee heti paljon makoisampaa. Leipominen sujuu nopeammin, leipiä tehdään enemmän ja maisteltavaa riittää kaikille. Leipuritiimi on tyytyväinen.
Olemme miettineet sisäistä auditointia ja sen toteutusta tänä keväänä. Se onkin asia, jossa leipureita tarvitaan paljon jokaisesta yksiköstä. Meillä on käynyt vierailevia leipureita, jotka ovat opastaneet meitä nyt ensimmäistä kertaa tähän alkavia ja antaneet parhaat reseptit käyttöön. Ollaan siis oltu kokkikoulussa! Kiitokset Tapiolle, joka on todellinen The Chef ja tietysti myös Laurean laatuleipurille Jaanalle, jonka antamia maistiaisia on kehitetty meidän reseptikirjassamme.
Sisäinen auditointihan tarkoittaa sitä, että tutustumme jokaisen yksikön resepteihin ja maistelemme leipäsiä – vastaako leipominen reseptiä, vievätkö leivät kielen mennessään vai tarvitseeko parantaa reseptiä tai leipomista. Parhaat reseptit laitetaan jakoon eteenpäin talon sisällä ja toivotaan, että niitä hyödynnetään sellaisissa kohdissa, joissa resepti vaatii vielä työstämistä. Näin se laatu kehittyy, kun yhdessä leivotaan, maistellaan ja vaihdetaan reseptejä.
Joskus laatuleipurillekin sattuu moka. Näin voi käydä, jos on vähän väsynyt ja resepti vaihtuukin toiseksi kuin mitä alunperin oli tarkoitus. Tai sitten unohtuu kenelle oltiinkaan leipomassa. Tämä laatuleipuri teki itselleen aamupalaa eräänä päivänä, mutta kattoikin itselle tarkoitetun ruoan epähuomiossa johonkin ihan muuhun kuin alunperin oli tarkoitus…
Onneksi nämä sattumukset eivät ole vakavia ja niille voi jälkeenpäin nauraa. Niinhän se menee toivottavasti isommissakin asioissa: joskus ripsahtaa suolaa liikaa tai hiivaa liian vähän, mutta leipurit eivät näihin hetkiin juutu, vaan yhdessä kehitetään makua eteenpäin ja reseptimokat voivat joskus jopa naurattaa. Iloisia leipomishetkiä kaikille!
Laatuleipurina
Sari Järvinen
