Pitkän ja hartaan etsinnän jälkeen löysin itselleni harjoittelupaikan kuukaudeksi viimeisen opiskeluvuoteni keväälle. Pakko myöntää, että melkoista stressiä ja harmaita hiuksia alkoi jo tulla, jääkö valmistuminen kiinni harjoittelusta. Loppujen lopuksi minulla olisi sitten ollut mahdollisuus päästä harjoitteluun sekä ProAgrialle että Metsänhoitoyhdistykselle, mutta jälkimmäinen on kuitenkin se, missä harjoitteluni suoritin. Halusin nimittäin päästä kokeilemaan metsään liittyviä hommia.  

 Suoritin kuukauden pituisen harjoittelun Siikalakeuden Metsänhoitoyhdistyksellä. Tehtäväni oli päivittää metsänhoitosuunnitelma kahdelle metsätilalle. Ensimmäisellä metsätilalla oli pari vuotta vanha metsäsuunnitelma, mutta toisella tilalla suunnitelma oli peräti 11 vuotta vanha. Lisäksi se oli tehty silloin T2 metsälle eli yli 1,3 metrin korkuisille taimille. Oletettavasti yli vuosikymmenessä oli metsä kasvanut, ja siten tiedot muuttuneet dramaattisesti. Siksi toisen metsätilan kohdalla jouduin tekemään periaatteessa metsäsuunnitelman lähes kokonaan ilman puustotietoja.   

 Onnekseni pääsin ensin harjoittelemaan metsäsuunnitelman päivittämistä tuolla ensimmäisellä metsätilalla, jossa tiedot olivat melko lailla ajan tasalla. Suurin apu kuitenkin oli se, että olin opiskeluaikanani valinnut lähes kaikki mahdolliset metsäopinnot, mitä Oamk meille opiskelijoille tarjosi. Tämä mahdollisti harjoittelun toteuttamisen. Harjoittelu oli pääsääntöisesti itsenäistä työskentelyä, mikä sopi kuin nappi, ja miksei vaikka mappikin, silmään! Harjoittelun ohella tein nimittäin yhtä aikaa opinnäytetyöni viimeistelyä, ja tahtoivatpa touko- ja lomitustyötkin osua sopivasti samaan aikaan harjoittelun kanssa. Sen takia rämmin metsässä viikonloppuisin, aamuisin ja iltaisin, aika lailla aina kun vaan sää salli. 

Kuva 1. Työvälineeni. Vasemmalta oikealle: 4 m:n onkivapa runkoluvun selvittämiseen, pohjamateriaali ja omat muistiinpanot, GPS-laite (jota ilman olisin varmaan vieläkin metsässä), kyniä, relaskooppi ja koirani Inu, joka toimi mörönsyöttinä.

Periaatteessa harjoitteluni eteni siten, että ensin päätin maastokartasta, mitkä kuviot aion käydä sinä päivänä lävitse ja merkitsin ne karttaan ja toisinaan myös GPS:iin valmiiksi reitiksi. Sitten pakkasin laukkuni, lähdin metsään ja riippuen kuviosta otin tiedot ylös relaskooppia tai onkivapaa käyttäen. Keskiläpimitan mittasin metrinmitalla jokaisesta koealasta toisella metsätilalla ja ensimmäisellä otin läpimitan aina toisinaan. Saadut tiedot kirjasin ylös muistiinpanoihini ja tallensin ne luomaani taulukkoon Exceliin. Kun maastokäynnit oli saatu loppuun metsätilan kohdalta, tiedot tallennettiin MHY:n tietokantaan. Alan ammattilainen ohjasi ja tarkasti vielä lopuksi, että kaikki oli varmasti oikein.  

 Kuva 2. Lähikuvaa pohjamateriaalista. Vasemmalta oikealle: GPS, kuviokirja, jossa on vuonna 2014 tehty metsäsuunitelma, maastokartta kuvioista, omat muistiinpanot ja relaskooppi.

Kaikin puolin harjoitteluni oli todella opettavainen! Kertasin koulussa oppimani, opin lukemaan karttaa (josta surkean suuntavaiston omaava allekirjoittanut henkilö on tällä hetkellä ikionnellinen), ja käyttämään GPS:ää. Aina puhutaan siitä, kuinka karjanhoitajien tulisi kehittää ”karjasilmäänsä”, mutta tässä harjoittelussa ”metsäsilmäni” kehittyi. Jos on kiinnostunut oppimaan enemmän metsätaloudesta, metsänhoidosta ja tykkää liikkua luonnossa, suosittelen kovasti MHY:tä harjoittelupaikaksi!

Kuva 3. Epäonnistuneesta selfiestä tulikin kaunis taidekuva metsästä ihanana lähes kesäisenä maastopäivänä.

 Pauliina Isoviita

agrologiopiskelija, Oamk