Ekosysteemi ei synny hetkessä

Keskiviikkona 19.10. pidetyssä OuluHealth ekosysteemipäivässä oli yli sata osallistujaa pohtimassa tietoturvaan liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä sekä vaihtamassa aktiivisesti ajatuksia OysTest labissa päivän päätteeksi järjestetyssä DemoDate tapahtumassa. Päivä oli inspiroiva ja onnistunut. Tilaisuuden aikana mietin hiljaa mielessäni, että Oulu on mennyt jälleen askeleen eteenpäin terveysteknologian yhteiskehittämisen edistämisessä. Erityisenä huomiona havaitsin kuitenkin, että terveysalan ammattilaisia tilaisuuteen oli ehtinyt muilta kiireiltään varsin vähän.

Tätä kirjoittaessani katse suuntautuu työpöydän reunalla olevaan, kalusteisiin jo aikaa sitten sulautuneeseen ja ajan patinoimaan pahvilaatikkoon, jonka kyljessä lukee ”älä heitä roskikseen”. Siinä se on ollut, hämmästyttävät lähes 20 vuotta . Laatikko on vuosien aikana hotkaissut sisäänsä ison palasen Oulun seudun Terveysteknologian toimialan historiaa – lehtiartikkeleita, hankekuvauksia ja yritysten esitteitä.

Sieltä löytyy tietoa muunmuassa Oulun seudun hyvinvointiklusteri hankkeesta, jota toteutettiin yhteistyössä silloisen Stakesin kanssa 1990 luvun loppupuolella. Siinä nähtiin tärkeänä, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän tulisi oppia tilaamaan tavoitteiden mukaisia tutkimuksellisia ja teknologisia ratkaisuja sekä oppia ottamaan olemassa olevan teknologian hyödyt tehokkaasti käyttöön. Sosiaali- ja terveydenhuollon teknologisia ratkaisuja tuottavan teollisuuden tuli hankkeen mukaan taas oppia käyttämään suomalaista järjestelmää hyväkseen kehittäessään tuotteita maailmanmarkkinoille. Teknologian yhteiskunnallista laatua pidettiin tärkeänä.

Oulun seudun osaamiskeskuksen toimesta perustettu Center for Wellness Technology 1996 esite pisti silmään seuraavaksi. CWT:n painopisteenä oli terveydenhuoltoon liittyvien uusimpien menetelmien ja sovellusten tieteellinen tutkimus, kehitys ja arviointi sekä saavutetun asiantuntemuksen ja osaamisen siirtäminen suomalaisen teollisuuden käyttöön, tavoitteena nopeuttaa tuotteiden kaupallistamista. Oulun seudun osaamiskeskusohjelman Wellness Forumin tavoitteena oli tuolloin vastaavasti edistää alueen hyvinvointiliiketoimintaa.

Oululaisvetoisesta iWell Hyvinvointi- ja terveysteknologiaohjelmasta vuosina 2000-2003 löytyy myös tietoa tuosta laatikosta. Ohjelma oli Tekesin ensimmäinen erityinen panostus terveys- ja hyvinvointialan teknologioiden kehittämiseen. Ohjelman painopiste oli erityisesti itsenäisen suoriutumisen ja omaehtoisen terveydenhoidon teemoissa.

Oulun Kasvusopimus 2002-2006, kvanttihypyksikin kutsuttua suurta ohjelmakokonaisuutta koskettava raportti tarttui käsiini myös. Hyvinvointiklusteri oli yhtenä huipputekniikan alana tässä mukana. Suurena haasteena nähtiin teknologian ja osaamisen joustava, nopea siirtäminen tietoteollisuudesta hyvinvointiteollisuuteen. Ohjelmistojen kehittäminen nähtiin merkittävänä painoalana jo tuolloin. Kontinkangas edelleen nostettiin esille ainutlaatuisena tutkimuksen, koulutuksen, palveluiden ja yritysten keskittymänä. Yhtenä toimenpiteenä hyvinvointiklusteri osiossa oli Wellness-Instituutin perustaminen 2006 mennessä, johon Wellness Forumin aktiviteetit sittemmin  sulautuivat.

Laatikossa on myös lukuisia kellastuneita lehtileikkeitä innovaatioista, yhteiskehittämisen haasteista, lehtijuttuja yrityksistä ja toimialan työpaikka sekä koulutusilmoituksia. Oulussa oli innovatiivisia edelläkävijä yrityksiä pohtimassa mobiileja telelääketieteen ratkaisuja jo 2000 luvun taitteessa. Kuvapuhelimia ikääntyneiden itsenäisen elämän mahdollistamiseksi, omatoimisia verenpaineen hallintajärjestelmiä, hyvinvointirannekkeita ja biosignaalien mittalaitteita. Oulu on aina jaksanut kantaa vastuuta terveysteknologian innovaatiotoiminnasta omalta osaltaan. Siitä tuo historiamme kertoo.

On ollut hienoa olla mukana OuluHealth konseptia kehittämässä yhdessä eri osapuolten kanssa. Mukava on ollut huomata, että Oulu on pystynyt hyödyntämään jo pitkään ja asteittain kehittynyttä potentiaaliaan tämän tärkeän toimialan edistämiseksi. Viime vuosina toimialalle tulleet saattavat kuitenkin helposti ajatella, että olemme ihan uusien asioiden kanssa tekemisissä täällä Oulussa OuluHealth konseptimme kanssa. On hyvä kuitenkin muistaa, että taustalla nykyisyydelle on pitkä historia ja lukuisten osaavien henkilöiden arvokas työpanos vuosien varrella. Roomaa ei päivässä rakennettu eivätkä tällaiset ekosysteemitkään synny hetkessä. Terveysalan ammattilaisten mukana olemista tulisi vahvistaa ekosysteemeissä, joten kehittämistä riittää jatkossakin muun muassa tämän asian edistämiseksi.

Terhi Holappa, FM, TtM

Terveysteknologian lehtori

Oamk Informaatioteknologia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *