Työpaikkailmoituksia seuraava on saattanut huomata, että terveysalan organisaatiot etsivät ultraääni- ja magneettihoitajia.  Kumpaakaan em. nimikettä ei löydy laista terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994), joka luettelee suomalaiset terveydenhuollon tutkinnot. Myöskään Opintopolku.fi –sivulta ei löydy näihin nimikkeisiin liittyvää koulutusta. Miten siis voi opiskella tai pätevöityä ultraääni- tai magneettihoitajaksi?

Tällä hetkellä ultraäänihoitaja tarkoittaa useimmiten joko röntgenhoitajaa tai kätilöä, joka on suorittanut sonograferin erikoistumisopinnot (30 op) tutkintonsa jälkeen. Näitä opintoja ovat tarjonneet Oulun Ammattikorkeakoulu ja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Ultraäänitoiminta on laajaa, jonka vuoksi erilaisen tutkintotaustan omaavat ovat laajentaneet osaamistaan omalla alueellaan. Siten kätilöt ovat perehtyneet erikoistumisopinnoissa raskaudenajan ultraäänitutkimuksiin ja röntgenhoitajat muun muassa alavatsan alueen ultraäänitutkimuksiin. Tällä hetkellä sonograferiopinnot voi opiskella täydennyskoulutuksen kautta.

Magneettihoitajille ei ole ollut vastaavia erikoistumisopintoja, mutta röntgenhoitajakoulutusta järjestävät ammattikorkeakoulut ja Suomen Röntgenhoitajaliitto ovat tarjonneet eri laajuisia ja sisältöisiä täydennyskoulutuksia röntgenhoitajille. Magneettitutkimusten osaajaksi kehittyminen vaatii pitkän perehdytysajan ja työpaikkailmoituksissa mainitaan usein hakijalta edellytettävän magneettitutkimusympäristössä hankittua työkokemusta.

Ultraääni- ja magneettihoitaja eivät siis ole tutkintoja ja pätevöityminen on tapahtunut röntgenhoitajan tai muun terveydenhuoltoalan tutkinnon jälkeen opiskelun ja työkokemuksen kautta. Ultraääni- ja magneettihoitajanimikkeille ei ole määritelty yhtenäisiä pätevyysvaatimuksia, vaan työnantaja voi määritellä pätevyysvaatimukset työhönottotilanteessa haluamallaan tavalla.

Miksi röntgenhoitajan rinnalle on otettu käyttöön nämä uudet nimikkeet? Vastavanlaisia esimerkkejä löytyy muualtakin terveysalalta. Röntgenhoitajien osalta asiaan on vaikuttanut kuvantamislaitteiden voimakas kehittyminen. Kuvantamistutkimuksilla saadaan entistä tarkempaa tietoa potilaan oireiden syistä tai sairauden paranemisesta, tämä on tullut esille erityisesti magneettitutkimusten osalta. Kaikilta tutkimuksen toteuttamiseen osallistuvilta henkilöiltä vaaditaan yhä spesifimpää osaamista ja tämän seurauksena onkin tehty ”työnjakoa” eri kuvantamismenetelmien hallitsemiseksi.  Myös keskustelu tehtävienjaosta terveydenhuollon sisällä on vauhdittanut röntgenhoitajien työnkuvan laajenemista ultraäänitutkimuksiin.

Anneli Holmström
Radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelman tutkintovastaava