Kolme vinkkiä onnistuneeseen opinnäytetyöhön

Opinnäytetyön teko voi alussa vaikuttaa ylitsepääsemättömältä prosessilta, mutta jokainen selviää siitä loppujen lopulta. Seuraavassa on kolme vinkkiä, miten opinnäytetyöprosessia saa hieman helpotettua, ja omaa työskentelyä tehostettua.

Aikatauluta työsi

Tärkein yksittäinen neuvo mitä opinnäytetyöprosessiin ja työn tekoon voi antaa on työn aikataulutus. Opinnäytetyöprosessia aloittaessasi tee itsellesi alustava aikataulu sen suhteen, mitä haluat olla tiettyyn hetkeen mennessä saanut valmiiksi. Tarkista aikataulusi säännöllisin väliajoin varmistuaksesi, että olet pysynyt oikeassa tahdissa. Mikäli jossain vaiheessa jäät jälkeen aikataulusta, analysoi minkä takia näin on päässyt käymään. Ei kuitenkaan kannata säikähtää, vaikka et aina pysyisikään aikataulussa, sillä tutkimusprosessiin liittyy aina muuttujia, joihin et itse pysty vaikuttamaan. Aikataulun tekeminen antaa positiivisen paineen itsellesi saada työtä eteenpäin.

Rajaa aiheesi

Toinen tärkeä neuvo opinnäytetyön tekemiseen on aiheen riittävä rajaaminen. Liian löysä rajaus aiheuttaa usein ongelmia, sillä työ lähtee rönsyilemään ja tuntuu ”leviävän käsiin”. Riittävän rajauksen avulla myös työn laatu paranee, sillä tällöin voit keskittyä tiettyyn aiheeseen laadukkaasti ja syvällisesti.

Rentoudu välillä

Opinnäytetyötä tehdessä on hyvä muistaa kuitenkin myös välillä rentoutua, ja päästä hetkeksi irti kaikkeen prosessiin liittyvästä. Kun prosessi alkaa turhauttamaan, eikä työ etene laisinkaan, on aika pitää tauko. Tauon aikana on hyvä irrottaa kaikki ajatukset opinnäytetyöstä, ja keskittyä johonkin aivan muuhun. Kun taas palaat opinnäytetyön pariin, olet täynnä virtaa ja mahdollisesti saanut uusia näkökulmia aiheeseen. Tällöin prosessi lähtee taas etenemään, ja uusien ajatusten myötä työn laatu paranee.

 

Samuli Uimaniemi, LIK14SNLJ

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *