Back where I belong

Palasin Suomeen jo reilu viikko sitten, ja vieläkin tuntuu että olen vähän hämilläni siitä, kun muutkin ihmiset ympärilläni puhuvat ja ymmärtävät suomea! Vaikea sanoa kadulla ”an­teeksi”, kun huulilta on jo ehtinyt lipsahtaa ”sorry”, puhumattakaan siitä montako kertaa olen meinannut jäädä auton alle, kun olen ollut hieman sekaisin siitä, että taas pitää tottua eri­puoleiseen liikenteeseen.
Täytyy sanoa, että kuluneen viikon aikana tapahtuneesta ”liikenteen vaarantamisestani” huolimatta vaihtovuosi kehitti erityisesti vastuullisuuttani sekä itsenäisyyttäni. Olen mielettö­män iloinen, että tapojeni vastaisesti osasin olla hukkaamatta mitään koko vuoden aikana! Tämä on oikeasti saavutus ottaen huomioon, että olen esimerkiksi hukannut 3 takkia erään vuoden aikana. KYLLÄ, TAKKIA – you wonder how it’s possible? So do I. Muutenkaan en ole ollut siitä vastuullisimmasta päästä, mutta on ilo huomata, miten paljon olen kehittynyt pärjäämään omillanikin niin, että löydän perille uusiin paikkoihin hukkaamatta tavaroitani ja eksymättä. Tuntuu ettei pelkää mitään. (Paitsi hämähäkkejä, mutta asuinpaikkani Englan­nissa toimi aika hyvänä siedätyshoitona senkin suhteen!)

Eräs huomattava asia mitä vaihdosta jää käteen on kielitaidon parantuminen ja varmentu­minen. Siinä mielessä vähän harmittaa, etten lähtenyt johonkin sellaiseen maahan, jossa kielitaitoni olisi tarvinnut enemmän kehittämistä. Lisäksi suomen kielen puhetaitoni on heikentynyt en­tisestään, mutta olin aika puolikielinen jo sinne mennessäkin. 😀

Olen myös tyytyväinen siihen, että sain tietää millaista Englannissa asuminen oikeasti on. Olen haaveillut pitkään siellä opiskelemisesta ja asumisesta, ja katsellut sekä kuunnellut vierestä muutamien kavereiden elämää siellä osittain naama vihreänäkin. Olen kiitollinen, että sain tämän 8-9kk aikana paremman ja realistisen kuvan siitä, miten elämä oikeasti siellä sujuu, etenkin kun asuin yksityisellä vuokranantajalla asuntolan sijasta. Aloin arvostaa Suo­mea ihan eri tavalla ja sain varmuuden siitä, ettei Briteissä pitkäaikaisesti asuminen ole var­maankaan tarkoitettu meikäläiselle, vaikka lomaillessa siellä viihdynkin. 🙂 Halu nähdä maa­ilmaa ei silti ole tyrehtynyt mihinkään!

Opiskelusta Briteissä minulla jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Pidän siitä, että Suomessa opis­kelu on rytmitetty neljään tai viiteen jaksoon – mielestäni Briteissä tenttiviikot olivat aika­moista helvettiä, kun lukea pitää joulu- ja pääsiäislomat, ja asioita pitää kerrata koko puolen vuoden edestä. 😀 Mutta joillekin se sopinee paremmin kuin toisille. Henkilökohtai­sesti pidän enemmän siitä, että Suomessa tentit eivät ole yhtä stressaavia, vaikka sinänsä Suomessa opiskellessa taas tuntuu olevan paljon enemmän ryhmätöitä ja muita tehtäviä luomassa stressiä (joita minulla ei siis ollut Englannissa koko lukuvuoden aikana kuin _vain yksi 1200 sanan essee_). Toisaalta ehkä olin vain onnekas, koska esimerkiksi toisella OAMK-vaihtarilla Jennalla oli 5000 sanankin kurssitöitä rustattavana. Mielestäni opiskelu itsessään oli paljon mielenkiintoisempaa Englannissa. Kuten sanottu, olen joskus pohtinut tutkintoni suorittamista Briteissä kokonaan ja vaihtovuosi tarjosi siihen haluamani realistisemman näkökulman. Odotukseni eivät ehkä täyttyneet kaikissa asioissa, mutta sain merkittäviä vastauksia oman elämäni kannalta suuriin kysymyksiin!

Oli tosi mukavaa päästä myös käymään vaihtovuoden lopuksi Lontoossa, jossa käymisestä olen haaveillut aina. Mielestäni yksi parhaista puolista vaih­toon lähtemisessä oli se, että matkustaminen Englannin sisällä ja sieltä muuallekin Euroop­paan on halvempaa kuin Suomessa. Niistä matkoista jäi myös varmaankin vaihtovuoden parhaat muistot.

Hyvästit ei oo
ikinä kiva juttu
Siis näkemisiin

– Noora

Noora Wesin on OSAKOn Going Abroad -apurahan saaja, joka on Coventryssa viettämänsä lukuvuoden aikana jakanut kuulumisiaan Haikuja kellarista -blogissa. OSAKOn uusi ”ulkomaankirjeenvaihtaja” on viestinnän opiskelija Noora Haapaniemi, joka on parhaillaan opiskelemassa Stuttgartissa, Saksassa.

Vastaa