Harjoittelussa Turkan ratsurinteellä

Suoritin ensimmäisen työharjoitteluni Turkan ratsurinteellä kesällä 2016. Harjoittelussa Turkan ratsurinteellä sain tutustua monipuolisesti sekä hevostallin että viljatilan toimintaan.

Harjoittelussa työskentelin pääsääntöisesti aamutallivuorossa, ja osallistuin tallitöiden ohella viljatilan töihin. Tallityöt ja työskentely hevosten kanssa oli jo ennestään tuttua, mutta harjoittelussa sain kertausta ja lisää varmuutta hevosten kanssa työskentelyyn. Sain seurata hevosyrittäjyyden arkea ja siihen liittyviä päätöksentekoja. Pääsin myös päivittäin seuraamaan hevosten luonnollista käyttäytymistä niiden ulkoillessa päivät laumoissa suurissa tarhoissa, sekä kesän alkaessa vehreillä laitumilla.

Turkan ratsurinteellä on hevosia varsoista vanhuksiin. Laajan ikärakenteen lisäksi hevosia on eri käyttötarkoituksiin, kuten harraste- ja kilparatsuja sekä siitoshevosia. Tämän ansiosta työtehtävät tallilla olivat monipuolisia. Pääsinkin opettelemaan varsan käsittelyä ja hoitoa, sekä seuraamaan niiden kasvua ja kehitystä. Osallistuin varsan koulutukseen ajo-opetuksessa sekä pienen varsan talutuksessa.

Talliarjen lisäksi sain osallistua talutusratsastusten järjestämiseen sekä tamma- ja varsanäyttelyihin. Talutusratsastusta järjestettiin erilaisissa tapahtumissa, jolloin pääsin kertaamaan hevosen lastausta ja kuljetusta, sekä harjoittelemaan asiakaspalvelua. Hevosnäyttelyissä toimiminen oli minulle uutta, joten tamma- ja varsanäyttelypäivä jäi erityisesti mieleen. Pääsin seuraamaan myös kengittäjän ja eläinlääkärin toimintaa, kuten tiineystarkastuksia ja kavioiden vuolua.

Viljatilan töistä minulla ei ollut aiempaa kokemusta, mutta Turkalla pääsin osallistumaan niihinkin töihin. Sain opetusta esimerkiksi kasvinsuojeluaineiden käytöstä, sekä pääsin seuraamaan ruiskutusten tekoa. Sain kertausta traktorin käsittelystä, ja pääsinkin itse tekemään suorakylvöjä sekä karhitsemaan peltoa.

Harjoittelu Turkan ratsurinteellä kerrytti monipuolisia taitoja työelämää varten. Turkalla oli ilo työskennellä maalaismaisemassa tyytyväisten ja ihmisystävällisten hevosten parissa. Hyvä talli-ilmapiiri luotettavine hevosineen tekivät harjoittelupäivistä mukavia, sekä hevosten laaja ikärakenne ja eri käyttötarkoitukset kartuttivat kokemusta monenlaisten hevosten kanssa työskentelystä. Työskentely hyvin toimivassa talliympäristössä oli mielekästä ja innostavaa tulevaa työelämää ajatellen.

Eveliina Saukko, 3. vuoden agrologiopiskelija

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *