Kesäisen valon linnassa – IAML:in 66.vuotuinen kongressi Latviassa 18.-22.6.2017

International Association of Music Libraries, Archives and Documentation Centres (IAML) järjesti vuosittaisen kongressinsa tänä vuonna upeissa puitteissa, Latvian uudessa Kansalliskirjastossa, joka tunnetaan nimellä Castle of Light. Tämän Riiassa sijaitsevan huikean, vuonna 2014 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut latvialaissyntyinen, Yhdysvalloissa asuva arkkitehti Gunnar Birkerts. Kongressi tarjosi siis elämyksen myös visuaalisesti korkeatasoisen ohjelman lisäksi.

Läheisen sijainnin ansiosta kongressiin osallistui tänä vuonna ennätysmäärä suomalaisia edustajia, kaikkiaan 15 henkilöä, joista kolmella oli esitys ohjelmassa. Itse olin tällä kertaa opintomatkalla, kuulemassa musiikkikirjastojen tulevaisuuden kehityssuunnista ja myös verkostoitumassa kansainvälisten kollegoiden kanssa. Kävin mielenkiintoisia keskusteluja mm. yhdysvaltalaisen kirjastoväen kanssa mm. nuottiaineiston hankinnan problematiikasta. Ilokseni muutama muisti minut vielä IAMLin vuoden 2014 kongressista Antwerpenistä, jossa esittelin omaa projektiani Digitaalista nuottikirjastoa. Oli mukava kuulla että en tee työtäni turhaan!

Ohjelmaan sisältyi alun perin tutustuminen Latvian musiikkiakatemian kirjastoon, mutta se peruttiin viime hetkellä ennen kongressin alkua. Päätimme kuitenkin muutaman suomalaisen kollegan kanssa käydä paikan päällä katsomassa, josko pääsisimme kurkistamaan sisälle. Saimme yllätysvierailustamme huolimatta lämpimän vastaanoton ja lyhyen esittelyn sekä nuotti, äänite- että kirjakokoelmasta, jotka kaikki sijaitsivat erillisissä tiloissa. Alla olevasta kuvasta voi päätellä, että henkilökunnalta vaaditaan hieman myös akrobaatin taitoja, kun he hakevat nuotteja lähemmäs kolmen metrin korkeuteen nousevista hyllyistä:

Viikko sisälsi hienoja kulttuurielämyksiä, kuulimme säveltäjä Eriks Ešenvaldsin esityksen kuinka kirjastot ovat tarjonneet hänelle inspiraatiota multimediasinfoniansa ”Northern Lights” säveltämistyön yhteydessä. Oheisohjelmassa oli myös State Choir LATVIJAn konsertti, jota muistellessa iho nousee vieläkin kananlihalle. Uskomattomia sävellyksiä ja huipputulkintoja! Hymy korvissa palasin takaisin Suomeen juhannuksen viettoon, oli kerrassaan antoisa matka.

Tiina Tolonen
Kotkantien kirjasto

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *