Tässä pieni häivähdys ammatillisen opettajan arjesta, kun hän pohtii ammatillisen kasvun tukemista ja huoleen tarttumista osaamisperusteisessa koulutuksessa. Ohjaus rakentuu yksilöllisesti opiskelijan kanssa laaditun henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaan. Jokaista opiskelijaa tuetaan saavuttamaan koulutukselle asetetut osaamistavoitteet.

Yksilöllisen kehittymisen näkeminen auttaa opettajaa ammatillisen kasvun tukemisessa

Tänään perjantaina klo 11:45 istuin syventyneenä rutiineihin ja huomasin tutun hahmon vilkuttavan ikkunan takaa. Vinkkasin tulemaan sisälle. Opiskelijani tuli työhuoneeseeni ja ilmoitti saaneensa työpaikan onnistuneen työelämään tutustumisen johdosta. Opiskelija oli käsin kosketeltavan innostunut onnistuessaan tavoitteessaan saada uusi suunta elämäänsä. Kuinka onnellinen olinkaan hänen vuokseen! Opiskellessaan hän teki selväksi mitä hän halusi ja vaati ohjauksen mukautumista tarpeisiinsa.

Aika ajoin pohdin, onko minun tehtävä vastata yksittäisen opiskelijan tarpeisiin. Tämän opiskelijan tapaaminen muistutti minua jälleen osaamisperusteisen opetuksen merkityksestä. Jos minulla on kykyä ja halua nähdä ja pysähtyä hetkeksi, kuunnella opiskelijan tarpeita ja ohjata ja tukea sekä luottaa ja olla rohkea – niin kyllä! Onnistuin ohjauksessa ja voin ilman aplodeja todeta: minä onnistuin ”tönäisemään” oikeaan suuntaan.

Huoleen tarttuminen vähentää huomisen murheita

Tällä viikolla kävi eräs toinen opiskelija keskustelemassa kanssani. Olen ollut pitkään huolissani hänestä. Opiskelut eivät etene. Miten voisin auttaa ja tukea häntä? Vai voinko? Hän puhuu hiljaa ja tuijottaa pöytää… Katsomme toisiamme. Minä ja erityisopettaja. Etsimme yhteistä kieltä. Tilanne ja näyttämö eivät tue meitä. Opettaja auktoriteettina työpöydän takana. Yritämme olla ihmisinä, tasavertaisina. Kuinka vajavaisia olemmekaan? Tarjoamme mitä meillä on. Opiskelija poistuu tilanteesta.

Pohdimme kahdestaan, onnistuimmeko?

Näitä asioita pohtivat AmO Ismo Molkoselkä tuutoreidensa Sirpa Perungan ja Iiris Hapon kanssa.