Harjoittelu, jonka aikana löysin itsestäni agrologin

Alkuvuoden 2017 aikana suoritin toisen ammattikorkeakouluharjoitteluni jyväskyläläisessä energiatekniikan yrityksessä BioGTS Oy:ssä. BioGTS suunnittelee ja valmistaa Jyväskylän tehtaallaan biokaasulaitoksia ja biodiesellaitoksia. Harjoittelun aikana tehtäviäni oli tutkimus- ja koekäytössä olevien pilot-kokoluokan biokaasureaktoreiden hoito ja seuranta, käynnissä olevien biokaasulaitosten etävalvonta, sekä ympäristöjärjestelmän suunnitteluun ja laatimiseen osallistuminen. Lisäksi olin mukana siellä missä minua tarvittiin. Milloin hankin syötteitä erilaisiin koeajoihin, milloin tein tiedonhakua esimieheni puolesta.

Heinänhakureissulla helmikuussa 2017. Heinä syötettiin nälkäiselle biokaasureaktorille.

Olen opinnoissani painottanut metsätalouden, ympäristönsuojelun, liiketalouden ja bioenergian tuotannon kursseja. Harjoittelupaikan hankkiminen näiden aiheiden ympäriltä tuntui siis luontevalta ratkaisulta. Kun olin edellisenä kesänä tehnyt ensimmäisen harjoitteluni biokaasun tuotannon parissa MYSSY-hankkeessa, tarkemmin ottaen biokaasun tuotannon esivalmistelussa, oli nyt mielenkiintoista päästä toiselle puolelle pöytää – laitosvalmistajan saappaisiin. Vaikka suurin osa työtehtävistäni sujuikin omissa oloissani tietokoneen ääressä tai koelaitoksilla askarrellen, pääsin mukaan myös kahteen asiakasprojektiin.

Lannanhakureissulla keväällä 2017. Myös separoitu lietelanta syötettiin nälkäiselle biokaasureaktorille.

Ja niille opiskelutovereilleni, jotka epäilevät olenko koko opintojeni aikana käynyt kertaakaan tilalla tai lapioinut: kyllä olen. Kun tarvitsimme koelaitoksen syötteeksi separoitua naudan lantaa, järjestin asian paikallisen tilallisen kanssa. Ja sain lapioida reippaasti, jotta tarvittavat kuutiot lantaa siirtyivät traktorin lavalta kuorma-auton kyytiin. Lapion varteen pääsin myös päivittäin syöttäessäni syötteitä koereaktoreille. Kun tarvitsimme syöteseoksiin olkea, heinää, hevosen lantaa tai milloin mitäkin biokaasulaitoksessa tyypillisesti syötteenä käytettävää, lankesi syötteen hankkiminen talon ainoan agrologin eli minun harteille. Yllättävää kyllä, suurin oppiminen ja oivaltaminen harjoittelun aikana olikin oman ammattiylpeyden löytäminen.

Työasu koelaitoksilla.

Kaisa Miettunen, 4. vuoden agrologiopiskelija

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa