Katjan kokemuksia opintojen ja urheilun yhdistämisestä

Hei kaikille ja tervetuloa tutustumaan minun elämääni!

Kerron ensin hieman itsestäni. Nimeni on Katja Kylmäaho ja olen kotoisin Oulunsalosta. Perheeseeni kuuluvat isä, äiti ja isosisko. Pelaan lentopalloa eli olen Oulunsalon Vasaman kasvatteja. Aloitin lentopallon jo nuorena, noin viisi vuotiaana. Laji vei näköjään minut mennessään, koska en ole muita lajeja harrastanutkaan (okei pari vuotta pianon soittoa, mutta se ei ollutkaan juttuni) ja tällä tiellä ollaan edelleen. Paitsi, nuoruuden harrastus on vain muuttunut ammatiksi. Muihin lajeihin ei ollut juuri aikaakaan, koska jo juniori vuosina reenasimme paljon ja sen ansiosta voitimmekin B-junioreissa Suomen mestaruuden. HYVÄ OSVA! Ehkä vanhemmillani oli osuutta lentopallon aloittamiseen. He ovat pelanneet myös lentopalloa, sekä setäni, enoni ja isoisäni. Onko se siis verissä? 

Oulunsalosta lähdin lentopallon perässä Tampereelle urheilulukioon. Asuimme Varalan Urheiluopistossa muiden lentopalloilijoiden kanssa, jotka olivat myös kutsuttu kyseiseen paikkaan käymään lukiota ja pelaamaan lentopalloa. Siellä sain ensimmäiset kokemukseni koulun ja urheilun yhdistämisestä, josta puhun lisää myöhemmin. Viimeisen vuoteni lukiossa kävin kuitenkin Rovaniemellä, jossa pelasin ensimmäisen vuoteni Lentopallon Mestaruusliigassa. Sieltä ponnahdin Hämeenlinnan pallokerhoon, jossa vierähti mainiot ja menestyksekkäät 4 vuotta joukkueen kapteenina. HPK:n kanssa voitimme Suomen mestaruuden 2016 ja muita mitalisijoituksia (yksi hopea, kaksi pronssia ja kaksi hopeaa Suomen cupissa). Maajoukkuepaidassakin olen edustanut 27 maaottelua. Tällä hetkellä olen ottanut urallani taas askeleen eteenpäin ja kirjoitankin tätä blogia Saksan Münsteristä. Joukkueeni nimi on USC Münster, joka pelaa Bundesliigaa eli Saksan korkeinta sarjaa. Bundesliiga varmasti monelle tutumpi jalkapallosta kuin lentopallosta. 

Mutta ei elämäni ole pelkkää lentopalloa ollut. Opiskelen tällä hetkellä Oulun ammattikorkeakoulussa optometriaa. Minusta tulee siis joku päivä optikko! Onko siis mahdollista olla huippu-urheilija ja opiskelija samaan aikaan? Urheilulukiot ympäri Suomen ovat toimivia vaihtoehtoja kuin minulla myös Tampereella. Oulun urheiluakatemia toimii myös ammattikorkeakoulussa opiskeleville. Tästä aiheesta tahtoisin teille kertoa omia kokemuksiani, kuinka Oulun urheiluakatemia on auttanut minua yhdistämään urheilun ja opiskelun.

Pääsin Oulun ammattikorkeaan sisään samana vuonna kun lähdin HPK:hon pelaamaan puoliammattilaisen lentopalloa. Siinä tulikin ensimmäinen ongelmani pystynkö aloittamaan kouluani. Ensimmäisen vuoden päätin panostaa lentopalloon ja lykkäsin koulun aloitusaikaani, vaikka olisin ollut jo kiinnostunut aloittamaan opiskelutkin. Päätin kuitenkin jatkaa seuraavanakin vuonna Hämeenlinnassa, joten aloin selvittelemään opiskelu mahdollisuuksiani. Tein peruskursseja HAMK:ssa, jotka pystyin hyväksi lukemaan Ouluun. Sitten oli aika aloittaa optometrian kurssit, joita ei ollut muissa kouluissa tarjota tietenkään, koska optometriaa voi opiskella vain Oulussa ja Helsingissä. Silloin urheiluakatemia tuli minulle tärkeäksi osaksi koulunkäyntiäni. Ilman urheiluakatemiaa en olisi voinut suorittaa kurssejani etänä niin joustavasti tai itseasiassa ollenkaan. Urheiluakatemiaan liityttyäni ei ole ollut ongelmia järjestää tenttejä ja tästä olen kiitollinen akatemialle ja opettajille, jotka ovat ymmärtäneet tilanteeni ja tehneet mutkitta yhteistyötä. Oponi on ollut mahtava tyyppi ja olemme pystyneet järjestelemään minulle sopivan verran kursseja, jotta pystyisin täysillä keskittymään treenaukseen, sekä kouluun. Oli lähellä, että olisin joutunut valitsemaan opiskelun ja urheilun välillä, onneksi Oulussakin on urheiluakatemia ja joka on vielä toimiva! Koska pidän kumpaakin asiaa elämässäni hyvin tärkeäni, olisi ollut surullista luopua jommasta kummasta. Tahdon saada myös ammatin, koska urheilu-ura ei kestä kuitenkaan ikuisesti. Opiskelu myös tasapainottaa arkea ja saa ajatukset muuallekin kuin lentopalloon. 

Urheiluakatemialla on muitakin loistavia palveluita, joita minä en valitettavasti ole hirveästi päässyt käyttämään sijaintini takia. Hierontaa, lääkärintarkastukset, aamutreenit tietty ja psyykkistä valmennusta. Mentaalipuolen palveluja onneksi kerkesin viime keväänä käyttää hyödyksi kauden jälkeen kun palasin kotikonnuilleni. Myös aamutreenit pääsin kokemaan kevään aikana, kun minulla oli oma  kausi ohitse ja valmistelin itseäni kesän koitoksiin. Kauden jälkeen on mukava tulla aina myös Ouluun, koska tietää, että treeniolosuhteet eivät huonone, pääsen urheiluakatemian treeneihin ja toimintoihin vielä hetkeksi mukaan. Jopa jonkun kurssinkin kerkeän vielä tekaista. Urheiluakatemia tukee sinua olet sinä missä tahansa maailman kolkassa toteuttamassa urheilu-ura unelmaasi. Älä anna minkään olla sille este, edes opiskelun, akatemia tekee sen mahdolliseksi.

Terveisin lentopalloileva tuleva optikko 

Katja Kylmäaho

#uscmuenster #oamk

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *