Pitkiä käytäviä, yli 1000 tietokonetta ja kahvipöydässä karkkia

Perjantaina Oamkissa vietettiin Lapsi mukaan töihin -päivää. Ilahduttavasti Kotkantien kampuksen käytävillä kaikui päivän aikana useamman lapsen ääni. Lapset pääsivät mukaan niin kokouksiin kuin kahvitunnillekin. Välillä väriteltiin, välillä kokeiltiin tietokonetta, ja sitten maisteltiin karkkeja. Lukuisat pitkät käytävät aiheuttivat ihastusta, ja kampuksen tietokoneiden määräksi arvioitiin ”ainakin tuhat”. Haastattelujen perusteella päivä koettiin laadukkaaksi 🙂

11-vuotias Akseli ei ollut ensimmäistä kertaa ammattikorkeakoulun tiloissa: ”Olen käynyt täällä katsomassa esityksiä.” Akselin kanssa kierreltiin kampuksen kaikissa kerroksissa, kurkisteltiin tanssisaleihin ja laboratorioihin sekä napattiin vohvelit Business Kitchenin tiloista.  Hänen mielestään Oamkissa näytti hienolta ja siistiltä: ”Tämä on iso paikka. On kiva kun seinillä on taidetta ja on semmoisia paikkoja missä voi vain loikoilla ja olla huolehtimatta mistään.” Akseli tykkäsi eniten vierailusta konetekniikan laboratorioon, koska ”Siellä oli paljon koneita. Ne oli aika kiinnostavia.” Akseli ei vielä tiedä tarkkaan, mitä haluaisi itse opiskella, koska vaihtoehtoja on niin paljon: ”Haluaisin johonkin ehkä urheiluopettajaksi tai robotiikka-alalle.”

Viisivuotias Unni tuli puolestaan aamupäiväksi äidin mukaan töihin. Myös Unni on käynyt aiemmin Kotkantiellä katsomassa satuoopperan Prinsessa ja villijoutsenet sekä balettia. Äidin työpaikalle lähteminen tuntuikin hänestä mukavalta, kun siellä on ollut kivoja esityksiä.

Aamupäivällä osallistuttiin kampuskokoukseen. Siihen varustauduttiin värityskuvilla ja satukirjalla. Kokous meni oikein hyvin, ja äitikin pääsi värittämään. Töissä käynti oli Unnin mielestä mukavaa, ja erityisesti kotona on muisteltu lounaalla olleita tuoreita sämpylöitä, jotka olivat todella maistuvia. Oli mukava käydä myös kiertelemässä ympäri taloa. ”Ja karkit oli kivoja”, kuiskaa Unni. Tällä hetkellä Unni aikoo isona eläintarhan hoitajaksi, koska siinä saa ruokkia eläimiä. Aamupäivästä töissä jäi mukavat muistot – mielellään Unni lähtisi mukaan toistekin.

 Lapsi mukaan töihin -päivää vietettiin lapsen oikeuksien viikon perjantaina 24.11.! Lasten on tärkeää päästä näkemään ja kokemaan, missä heille tärkeät aikuiset tekevät työtä ja mitä työnteko on. Myös työpaikkojen on hyvä nähdä työntekijöidensä lapsia. Lapsi mukaan töihin -päivä tarjoaa työpaikoille mahdollisuuden nostaa esiin lasten ääntä ja osallisuutta sekä saada hyödynnettyä lasten ja nuorten raikkaita ajatuksia.

Marianne Isola & Sari Ahvenlampi

Saatat pitää myös näistä...

1 Response

  1. Heidi Ylitie sanoo:

    Kovasti tykätty tapahtuma oli Teuvo Pakkalan kampuksellakin, sekä lasten että henkilökunnan puolesta – kuulemma virkisti mukavasti päivää! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *