Harjoittelijana Hankkija Oy:llä, Kempeleen myymälässä

Olin kesällä 2017 kaksi kuukautta työharjoittelussa Hankkijan myymälässä Kempeleessä. Työskentelin pääosin puutarhamyymälän puolella. Työnkuvaani kuuluivat mm. kassanhoito, varaston ja myymälän järjestyksen ylläpito, kasvien myyntikunnostus ja kastelu sekä asiakkaiden auttaminen. Työvuoroja oli aamuisin, iltaisin ja viikonloppuisin.

Kuva 1. Västäräkin pesä omenapuun juuressa

 

Pidän asiakaspalvelutyöstä ja sain harjoittelusta lisää varmuutta omaan tekemiseeni. Pystyin myös hyödyntämään ja soveltamaan lannoitus- ja kasvinsuojeluosaamistani. Myymälän työporukka oli loistava ja työilmapiiri hyvä. Tämä teki koko harjoittelusta erittäin mielekkään ja mieleenpainuvan. Sain paljon tietoa eri kasvien hoidosta ja tarpeista. Opin paljon kuuntelemalla kokeneempien työntekijöiden neuvoja. Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta kaupan alalta, joten koin harjoitteluni erittäin hyödylliseksi tulevaa työelämää ajatellen.

Kylmä alkukesä aiheutti myynnin hitaan käynnistymisen, mikä toisaalta mahdollisti rauhallisen perehtymisen myymälän toimintoihin. Puutarhamyymälän lisäksi Kempeleen myymälä tarjoaa hyvät palvelut viljelijälle, laajan harraste-eläinosaston sekä kone- ja varaosapalvelut.

Parhaita hetkiä harjoitteluni aikana olivat asiakaspalvelutilanteet, joissa huomasin oikeasti oppineeni jotakin ja pystyin antamaan asiakkaalle hänen tarvitsemansa vastauksen. Toinen suosikkityötehtäväni oli kasvitilausten purku ja varaston hoito. Tämä oli hyvä vastapaino myymälän puolen asiakaspalvelulle ja antoi välillä mahdollisuuden hengähtää ja tutustua myytävien kasvien valikoimaan.

Kuva 2. Kasvivarasto

Harjoitteluni oli yksi parhaista työkokemuksistani ja sain paljon uutta ja lajikohtaista tietoa kasveihin liittyen. Tämän harjoittelun perusteella olen kiinnostunut työskentelemään kaupan alaan liittyvissä työtehtävissä tulevaisuudessa. Kaupan ala on laaja ja monimuotoinen ja tarjoaa varmasti työtehtäviä myös agrologille.

Henna Pulkkinen, agrologiopiskelija

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *