Kun esinaiseni toissakeväänä tiedusteli minulta halukkuutta ryhtyä yhdeksi osastomme digimentoreista, en välittömästi pompannut kattoon riemusta. Mikä ihmeen digimentori, mitä sellaiseen toimenkuvaan oikein kuuluu? Ai pitäisi opastaa kollegoita digitaalisten opetusvälineiden –lähinnä Moodlen ja AC:n – käytössä? Siis minunko, enhän minä itsekään hallitse niitä täydellisesti. Mitä jos epäonnistun surkeasti? Sitä paitsi en edes ole mikään harras digiuskovainen, vaan vannon pyhästi perinteisen frontaaliopetuksen nimeen.

Mutta toisaalta, pärjäänhän minä tietojärjestelmien kanssa varsin hyvin, ja olen rohkea kokeilemaan ja testaamaan asioita. Ja kun erilaisia järjestelmiä joka tapauksessa joutuu käyttämään, niin samallahan siinä tietysti oppisi myös omaa työntekoa helpottavia asioita. Työsuunnitelmaan piti joka tapauksessa löytää muitakin tehtäviä kuin opetusta, joten ehkä tämä sitten olisi pienin paha. Lupauduin siis tehtävään.

Ensimmäinen lukuvuosi digimentorina oli vielä enemmän ja vähemmän lämmittelyä. Digimentoreille järjestettiin koulutusta eri järjestelmiin liittyen. Opastuskeikkojakin tuli tehtyä noin kolmisenkymmentä. Ne olivat lähinnä lyhyitä ”näin pääset alkuun” –luonteisia opastuksia. Loppukeväästä Moodle-alustojen perustaminen Liiketalouden osaston osalta siirtyi minulle, ja niitä tulikin perustettua reippaaseen tahtiin ennen lomalle jääntiä.

Tänä syksynä homma on sitten oikein kunnolla pyörähtänyt käyntiin. Yhä useammat osastomme opettajat ovat päässeet tekemään töitä Moodlen ja/tai AC:n parissa. Uudet järjestelmät Peppi ja Exam ovat myös aiheuttaneet päänvaivaa. Opastuskeikkoja on jo pelkästään syksyn aikana ollut nelisenkymmentä. Monet niistä ovat olleet ihan lyhyitä, 15-30 minuutin juttuja. Mutta mukana on ollut myös pidempiä tutustumisia järjestelmiin.

Edelleenkään en voi väittää olevani täysin oppinut järjestelmien käyttäjä. Opin kuitenkin koko ajan lisää ja ajan sallimissa rajoissa selvittelen ongelmia sekä itse testailemalla että eKampuksen asiantuntijoiden suosiollisella avustuksella. Järjestelmien käyttöön on toki olemassa myös kirjallisia ohjeita. Useat työkaverit kokevat kuitenkin tärkeäksi sen, että varsinkin ensimmäisellä kerralla rinnalla on joku, joka rauhoittaa, opastaa ja kannustaa; toimii ikään kuin doulana, kun uutta asiaa synnytetään. Useamman kuin yhden kollegan suusta olen kuullut spontaanin huudahduksen: ”Ihanaa, että olet olemassa!”. Voiko ihminen parempaa kiitosta työstä saada?

Ulla Reinikainen,  Lehtori, digimentori