Päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelmassa

Opinnäytetöiden toteuttamiseen on tullut uusia toteuttamistapoja perinteisen opinnäytetyön rinnalle. Yksi uusi vaihtoehto on päiväkirjamainen opinnäytetyö. Se on lähtökohtaisesti tarkoitettu oman alan työtehtävissä olevalle opiskelijalle, jolla ei välttämättä ole mahdollisuutta perehtyä esimerkiksi kirjallisuuteen perinteisen opinnäytetyön...

Voiko opinnäytetyön tehdä toisin? – Oulun ammattikorkeakoulussa kannustetaan uudenmuotoisiin opinnäytetöihin

Ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö otettiin Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) yhteiseksi kehittämiskohteeksi lokakuussa 2018. Kehittämistyötä johtaa vararehtori. Osallistujia on kaikilta koulutusosastoilta. Mukana on myös edustus opiskelijakunta OSAKOsta. Työpajoissa määriteltiin kehittämisteemoiksi uudenmuotoiset opinnäytetyöt, ohjaus ja ohjeistus. Kevään 2019 aikana...

Rehellisyys tutkimustyössä

Media kirjoitti vuonna 2018 tutkimuseettisistä loukkauksista, kuten erään poliitikon gradun plagioinnista ja ylempien ammattikorkeakoulututkintojen opinnäytetöiden plagiointiepäilyistä.  Onneksi nämä paljon julkisuutta saaneet esimerkit ovat yksittäistapauksia. Miten plagiointi on mahdollista, vaikka vastuu hyvän tieteellisen käytännön noudattamisesta...

Käytännöllinen GrainSense-vilja-analysaattori

Oulun ammattikorkeakoulussa on valmistunut mielenkiintoinen opinnäytetyö uuden GrainSense-laitteen hyödyistä ja käyttömahdollisuuksista. Opinnäytetyön tilaaja ja laitteen kehittäjä on oululainen GrainSense Oy. GrainSense on ensimmäinen kädessä pidettävä laite, jolla voi mitata viljojen ja muiden viljelykasvien valkuaispitoisuutta,...

PERUSTILITOIMISTOPALVELUT RIITTÄVÄT MAASEUDUN YRITTÄJILLE

Kartoitin opinnäytetyössäni maaseudun yrittäjien käyttämiä tilitoimistopalveluita. Kartoituksen pohjalta tein liiketoimintasuunnitelman omalle yritykselleni, joka on erikoistunut maaseudun yrittäjien ja yritysten tilitoimistopalveluihin. Opinnäytetyön kyselyn tuloksista selvisi, että hyvin harvat maaseudun yrittäjistä käyttävät tilitoimistopalveluita. Syynä tähän on...

Avoimen julkaisemisen suosio kasvaa Oulun ammattikorkeakoulussa – ennätysvuosi 2017

Avoimen julkaisutoiminnan edistäminen on ollut ammattikorkeakoulujen tavoite jo yli 10 vuoden ajan. Vuosina 2007–2009 Arene ry:n ja AMKIT-konsortion yhteisessä hankkeessa syntynyt ammattikorkeakoulujen yhteinen julkaisuarkisto Theseus on tähän oiva väline, sillä se tuo avoimesti luettavaksi...

Oops, I did it again! – eli mitä kaikkea voi mennä pieleen opinnäytetyötä tallennettaessa ja mitä kaikkea siitä voikaan seurata

Teksti: Tiina Tolonen, Informaatikko, Kirjasto, Oulun ammattikorkeakoulu Oulun ammattikorkeakoulussa siirryttiin opinnäytetöiden sähköiseen tallentamiseen syksyllä 2010. Tähän mennessä niitä on Suomen ammattikorkeakoulujen yhteiseen julkaisuarkisto Theseukseen tallennettu ja siellä julkistettu jo lähes 6000 kpl. Theseus-tallentamisen vaihtoehtona on...

Harjoittelun hyvät käytänteet tutuiksi

Oulun ammattikorkeakoulun bioanalyytikko- ja röntgenhoitajaopiskelijat järjestivät yhteistyössä projektiosaamisen opintojaksoon liittyen Hyvien käytänteiden koulutusiltapäivän 11.5.2017. Koulutusiltapäivä oli suunnattu erityisesti harjoittelupaikkojen opiskelijaohjaajille sekä opiskelijaohjauksesta kiinnostuneille. Koulutusiltapäivän tavoitteena oli tuoda esille erilaisia hyviä käytänteitä, joita sekä ohjaajat...

5000. tallennus Theseukseen – merkkipaalujen vuosi Oamkille ja avoimelle tieteelle

Syksyllä 2010 Oamkissa aloitettu opinnäytetöiden sähköinen tallentaminen on saavuttanut tänä vuonna pari merkkipaalua. Valtakunnallisesti 100 000. Theseukseen eli ammattikorkeakoulujen yhteiseen julkaisuarkistoon tallennettu opinnäytetyö tuli Oamkista ja nyt, vuoden jo lähestyessä loppuaan, tehtiin Oamkin omiin...