Ajelen joka päivä autolla Haukiputaan keskustasta Oulun keskustaan. Liikennekäyttäytyminen Pohjantiellä on mielenkiintoista. Seuraavassa sovellan kaikkitietävän amatööripsykologin taitojani ja haen liikennekäyttäytymiselle analogioita organisaation kehittämisestä.

Haukiputaalta tullessa Pohjantiellä on ns. levennetty tieosuus. Tällä tieosuudella jotkut jostakin syystä ajavat huomattavasti nopeusrajoitusta hitaammin, mikä aiheuttaa sen, että takaa tulevat tekevät käytännössä jatkuvasti ohituksia – ”kuolemaa uhmaten”. Tätä voisi normaali organisaation toiminnassa verrata siihen, että toiset, ns. jarrumiehet, jarruttavat muutoksia ja toiset, turhautuneina muutoshitauteen, tekevät tarpeettoman voimakkaita toimenpiteitä juuri näiden jarrumiesten takia.

Toinen mielenkiintoinen paikka on, kun levennetty tieosuus muuttuu moottoritieksi. Kun siihen asti jarrumiehet ovat ajaneet kahdeksaa kymppiä satasen alueella, ja huomaavat moottoritien alkaessa, että takana tulevat siirtyvät vasemmalle ohituskaistalle, nämä liikenteen jarruttajat kiihdyttävät myös vauhtinsa sataseen.  Tämä kiihdytysvaihe kestää vain noin kilometrin verran; estääpähän ohittajia pääsemästä ohi, elleivät aja reilua ylinopeutta. Organisaation muutostilanteessa tämä on ilmeisesti puolustusreaktio: kun en minä itse ole valmis muuttumaan, ei muidenkaan ole syytä olla.

Kolmas mielenkiintoinen liikenteellinen kohta on vähän myöhemmin vesitornin jälkeen. Tulee paikka, jossa on ns. vaihtuva nopeusrajoitus, joka on tyypillisesti viime aikoina ollut 80. Olen huomannut, että tätä nopeusrajoitusta ei oteta yhtä tosissaan kuin normaali kiinteä kahdeksankympin kyltti, vaan ajetaan satasta edelleen. Organisaation käyttäytymisenä se mielestäni vertautuu siihen, että vaikka johdossa tehdään erilaisia muutos- ja kehittämislinjauksia, monet alitajuisesti ajattelevat, että ihan hienoja linjauksia, mutta eivät oikeasti velvoita meitä muuttamaan toimintaamme. Vasta voimakkaammat ohjeet, suoranaiset käskyt, voivat johtaa nopeampaan muutokseen.

Jompikumpi kahdesta lukijastani voi ajatella, että tämä juttu oli ”huuhaata”, eikä missään nimessä sovellu Oulun seudun ammattikorkeakouluun. Voihan hän olla oikeassakin, koska enhän minä mikään psykologi ole.