Laatu ei tarvitse lavasteita

Seurattuani Oamkin sisäisen auditoinnin toteutusta ja kuunneltuani yhteensä 23 auditointihaastattelua olen löytänyt uuden määritelmän laadulle: ”Laatu on läpinäkyvyyttä”. Se on suunnittelun selkeyttä, toteutuksen tomeruutta, seurannan systemaattisuutta ja kirjaamisen kirkkautta.

Haastattelut ovat nimittäin osoittautuneet varsin paljastaviksi. Puoli tuntia on lyhyt aika, mutta yllättävän paljon asioita siinäkin ehtii selvitä. Jossakin yksikössä johto voi esimerkiksi kertoa, kuinka hyvin koulutusohjelmatiimit toimivat, opettajat vahvistavat asian, tukipalveluhenkilöstö kiittää, opiskelijat kehuvat ja sidosryhmätkin ovat tyytyväisiä. Kaikki siis tietävät, miten koulutusohjelmatiimit toimivat ja minne toiminta on dokumentoitu, ja ovat toiminnan onnistumisesta samaa mieltä.

Toisessa yksikössä eri ryhmien haastattelut voivat keskenään ristiriitaisia. Muutama ryhmä voi vuolaasti kehua, miten monipuolisesti esimerkiksi opiskelijapalautetta hyödynnetään, kun taas toiset ryhmät eivät ole asiaan törmänneet ollenkaan. Näissä tapauksissa auditointiryhmän tuntosarvien täytyy nousta välittömästi. Toiminta ei ole läpinäkyvää, lavasteita havaittavissa! Jos joku toiminta kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, näin yleensä onkin…

Laatu ei siis tarvitse lavasteita, aidosti hyviä käytänteitä löytyy varmasti joka yksiköstä. Oamkin sisäinen auditointi on vasta puolivälissä, mutta se on palautteen perusteella osoittautumassa varsin hyvin toimivaksi kehittämisen työvälineeksi. Vai mitä mieltä sinä olet?

Marianne Isola, laatukoordinaattori

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *