Monthly Archive: helmikuu 2011

Laatu on opiskelijoiden etu

Kun meitä koulutusohjelmatiimin jäseniä aikanaan pyydettiin mukaan koulun sisäiseen auditointiin, taisi ensimmäinen reaktio olla leuan valahtaminen. Koko käsite tuntui aluksi vieraalta: miten ihmeessä sitä muka osaisi vastata kysymyksiin siitä, miten prosessit toimivat, kun kaikesta briiffauksesta huolimatta ei tuntunut edes olevan selvää, mikä prosessi oikein on.

Mutta itse auditointitilaisuus oli loppupeleissä aika leppoisa. Kysymykset olivat varsin selkeitä ja auditoijat rentoja ja kuuntelivat tehokkaasti. Ongelmakohdat saatiin hyvin tuotua esille ja loppuraportin alustava versio osoitti meidän yksikkömme käytäntöjen olevan kohtalaisen toimivia.

Mikä sitten on hyvä käytäntö? On ehkä helpompaa määritellä huono ensin. Huonoa prosessia määrittelemään sopii varsin hyvin yksi muisto lukiovuosiltani. Meillä oli lukiossa opettaja, jonka tunnit koostuivat lähes poikkeuksetta siitä, että kirjan tekstiä kopioitiin vihkoon. Kun opettajalta kysyi perusteluja asiaan, kuului vastaus ”kirjoitatte, koska sanon niin.” Homma ei tuntunut hyvältä, eikä palaute uponnut ja se alkoi näkyä asenteessa. Aloin ilkeäksi ja päätä aukovaksi oppilaaksi, mutta mitä rankemmin piruilin, sitä enemmän opettaja nauroi.

Noin viikko ennen penkkareita havaitsin istuvani rehtorin toimistossa. Kyseinen opettaja ei halunnut enää opettaa minua ja yritti nakata ulos kurssiltaan. Mikä siis oli pielessä? Opettaja ei ottanut vastaan palautetta, eikä uskaltanut antaa sitä itse suoraan takaisin. 

Onneksi auditointi osoitti, että meillä toimitaan toisin. Palautetta kerätään koko ajan ja tietoa on saatavilla – jopa vähän liikaa. Suurin kehittämiskohde Kulttuurialan yksikössä tuntuukin olevan se, että emme oikein tiedä, miten löytäisimme informaatiotulvan keskeltä sen oleellisen.

Vaikka palautetta joutuukin opintojen yhteydessä antamaan usein jopa ylimitoitetulta tuntuvan määrän, ei sitä silti koskaan voi kerätä liikaa. Auditointi on yksi osa tätä palautteen keräämistä. Jos me ymmärrämme, miten oppilaitos toimii ja pidämme sen toimintatapoja hyvinä, ollaan silloin onnistuttu hyvän opiskelupaikan luomisessa. Loppupeleissä ammattikorkeakoulu on kuitenkin olemassa opiskelijoita varten, eikä toisinpäin.

 Daniel Wallenius, journalismin opiskelija, Kulttuurialan yksikkö, Viestinnän koulutusohjelma

Onko tietoteknologian aika Oulussa ohi?

Viime viikon Nokia-uutiset ovat aiheuttaneet hämmennystä Suomessa ja Oulun seudulla, koska Nokia tuotekehityksessä Oulussakin on tuhansia työntekijöitä. Torstain Kalevasta luin, että tietotekniikasta ei ole enää Oulun seudun veturiksi. Jos katsotaan tietoteknistä teollisuutta kapeakatseisesti, näin voisi ollakin: tietoteknisten ”värkkien ja hilavitkuttimien” kehittämisen merkitys ja painoarvo Oulun seudulla voi toki pienetä. Mutta kuka oikeasti on sitä mieltä, että tietotekniikan rooli maailmassa, työelämässä ja elämässä yleensä vähenee, ei varmasti kukaan. Maailmahan suorastaan huutaa tietotekniikkaan pohjautuvia palveluja ja sovelluksia!

Mitä sitten pitäisi tehdä? Tulisi tosissaan tarttua sovellusten ja palvelujen kehittämiseen – siihen, miten tietotekniikan avulla voidaan kehittää eri substanssialojen työprosesseja ja liiketoimintamalleja. Siis siihen, mikä on tietotekniikan tuottama lisäarvo, mitä se mahdollistaa. Jotta tämä voisi onnistua, on usein muutettava koko toimintaprosessia. Tämä tarkoittaa monialaisen osaamisen yhteen kytkemistä, eri alojen substanssiosaajien yhteistyötä. Olen ollut nyt puolitoista vuotta mukana Oulu innovaatioallianssin johtoryhmässä. Innovaatioallianssi pyrkii tukemaan ns. innovaatiokeskittymien muodostumista, mistä taas kehittyisi uutta yritystoimintaa tai olemassa olevien yritysten uusia toimintamalleja ja ansaintalogiikoita. Silmiinpistävää toiminnassa on yritysten vähäinen läsnäolo innovaatioallianssin aktiviteeteissa. Yritetäänkö Oulussa edelleen ratkoa uutta haastetta vanhoin eväin? Miten saada eri alojen osaajat kohtaamaan, jotta Oululle löytyisi uusi suunta?  Käsittääkseni tietotekniikan soveltaminen ja siihen pohjautuvat palvelut on edelleen valtava mahdollisuus Oululle.

Mitä tämä tarkoittaa Oulun seudun ammattikorkeakoulun koulutustoiminnassa? Suoraviivainen johtopäätös on luonnollisesti se, että elinkeinoelämän muutosprosessi luo koulutuskysyntää. Näen muutoksen kuitenkin laaja-alaisempana. Strategiassamme on mainittu keskeisenä menestystekijänämme monialaisuuden hyödyntäminen. Meidän koko koulutusprosessimme tulisi uudistaa huomioiden edellä kuvaamani yhteiskunnan muutostrendit. Koulutuksesta tulisi tehdä projektimaista; projektien tunnuspiirteinä tulisi olla ammattikorkeakoululle määritellyn profiilin mukaisesti työelämäläheisyys, ammatillisuus, monialaisuus, TKI-toiminnan ja oppimisen integrointi, työelämän kehittämistarpeet (erityisesti pk-yritykset), kansainvälisyys, virtuaalisuuden ja sosiaalisen median hyödyntäminen.  Työelämä haluaa meiltä käytännönläheisyyttä. Tässäpä sitä haastetta onkin!

Uskon, että koulutusyksiköissämme on jo hyviä esimerkkejä siitä, miten näin jo toimitaan. Haasteena on saada toteutettua koulutusprosessin uudistus laajasti – miten saadaan motivoitua yksiköt toimimaan monialaisesti ja projektimaisesti yli yksikkörajojen. On aika käynnistää koko koulutusprosessin uudistaminen, huomioiden edellä kuvaamani kehitystrendit. Tämä on avaintekijä ammattikorkeakoulun tärkeässä ja jatkuvasti korostuvassa aluevaikuttavuudessa.

Oravanpyörä / onnenpyörä

Oulun seudun ammattikorkeakoulun lakisääteisenä tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen ja taiteellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, tukea yksilön ammatillista kasvua ja harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä. Lisäksi laissa on määrätty että ammattikorkeakoulun tulee tehtäviään suorittaessaan olla erityisesti omalla alueellaan yhteistyössä elinkeino- ja muun työelämän sekä suomalaisten ja ulkomaisten korkeakoulujen samoin kuin muiden oppilaitosten kanssa.

Ok. Meillä näyttäisi olevan ongelma, oikeastaan korillinen ongelmia, joista ilmeisesti olisi korrektia puhua kehittämisen kohteina. Maahamme on syntynyt kymmenien tuhansien vahvuinen reservi korkeakoulutettuja työttömiä, toisin sanoen korkeakoulumme kouluttavat liikaa väkeä vetämättömille työmarkkinoille. Työelämällä ei siis ole tarvetta kaikille valmistuneille ja kulutamme yhteiskunnan resursseja kuluttaaksemme niitä hieman lisää ihmisten valmistuttua koulutustaan vastaamattomiin töihin, tai mikä vielä ikävämpää, työttömiksi. Ei ole mitään järkeä tunkea ylikoulutettua porukkaa töihin, missä heidän koulutuksestaan ei välttämättä ole mitään hyötyä, lisäksi vieden usein työpaikat juuri noihin töihin koulutetuilta ihmisiltä. Täällä Oulun seudulla kärsimme Suomen korkeimmasta nuorisotyöttömyydestä ja kolme kaupungissamme toimivaa korkeakoulua muiden oppilaitosten ohella sen kun pukkaavat lisää väkeä kilpailemaan vähäisistä työpaikoista. Alueellamme pelastajaksi ei ole odotettavissa paljon puhuttua työvoimapulaa, siitä pitää huolen Oulun alueen muuttovoittoisuus, vähäinen halu lähteä työn perässä toiselle paikkakunnalle, suuri syntyvyys ja koulutettujen työttömien määrä. Ainoa vaihtoehto on siis luoda uusia työpaikkoja seudullemme.

Myös alueemme elinkeinorakenne luo erityisiä haasteita työllistymiseen, olemme keränneet munamme ICT-koriin. Nyt olisikin viimeistään korkea aika alkaa miettimään, että millekäs sitä nyt sitten ryhdyttäisiin, kun tuotanto lipuu teollisuuden lailla konteissa kohti halvempia maita. Korkeaa tekniikan osaamistahan meidän ei ole syytä hukata, vaan valjastaa se aloille joilla on erittäin paljon potentiaalia ja kehityttävää sekä kysyntää tulevaisuudessa, kuten energiaratkaisut, peliteollisuus ja terveysalan tekniset ratkaisut. Tuota osaamista pystyy hyödyntämään todella monialaisesti, suurimmat rajoitteet asettaa lienee hyväksyntä valinnoillemme, taipumus takertua tekemään asiat kuten ne on aina tehty, muutoksen pelko, uskalluksen ja luovuuteen kannustamisen puute, sekä koulutuksen – kuitenkin – niin hidas muunnettavuus ko. alojen edellytyksiksi. Vielä kun pystymme lisäämään siihen taidon myydä ja markkinoida osaamisemme, niin meillä on toivoa. Päätöksiä olisi kuitenkin tehtävä pikimmiten, että töitä ylipäätänsä olisi Oulussa jatkossakin muille kuin työvoima- ja sosiaalitoimistojen työntekijöille, sekä sairaan- ja vanhustenhoitajille.

Monialaisuutta ja aidon innovatiivisen toimintaympäristön saavuttamisen ensimmäinen askel on luoda opiskelijat, heidän kykynsä ja mahdollisuutensa oikeasti yhdistävä ammattikorkeakoulu. Tällä tavalla saisimme muokattua koulutusohjelmiamme vastaamaan työelämän tarpeita ja muodostettua pysyviä kontakteja ja yhteistyötä unohtamatta mielekkäitä työelämälähtöisiä projekteja. Tämä auttaa myös opiskelijoita rakentamaan entistä tarkemmin täsmennettyjä, ainutlaatuisiakin tutkintoja ja näin ollen antaisivat entistä paremmat valmiudet kilpailla jotakin tiettyä erityisosaamista entistä enemmän vaativilla työmarkkinoilla. Tällaisesta yhteisöstä oikein organisoituna ja tuettuna voisi kehkeytyä myös yritystoimintaa paljon hedelmällisemmin mitä Oamkista tällä hetkellä syntyy. Koulullamme, mutta myös jokaisella sen opiskelijalla palautteenantajana ja kehittäjänä on vielä paljon tehtävää, että saavuttaisimme takeen tarpeeksi korkeasta laadusta. Yksin koulutuksella emme tietenkään voi työttömyyttä poistaa, vaan siihen tarvitaan ennennäkemättömät talkoot, joihin on osallistuttava niin kaupungin, yritysten kuin kolmannen sektorinkin. Valtiovallankin voisi huutaa apuun, sillä työllistäminen on erittäin kallista. Ei voi pitkässä juoksussa olla kovin järkevää pitää noin suurta joukkoa työttöminä, vaan pikaisesti pitäisi lisätä tukea työllistämiseen. Jokaisella suomalaisella pitäisi olla oikeus tehdä työtä, eikä siitä saisi tehdä työnhakijalle niin hankalaa eikä työllistävälle niin kallista.

Korkeakoulujen aloituspaikkoja on varmasti syytä tarkastella valtakunnallisesti ja niin tulee tapahtumaankin. Seudullamme nuorten työttömyys ei siis todellakaan ole oma vika. Aikuisten ihmisten tulee kuitenkin muistaa oma vastuunsa, missään vaiheessa ei passaa tuudittautua siihen ajatukseen, että koulutus itsessään valmistaisi automaattisesti suoraan ammattiin ja pelkkää tutkintotodistusta näyttämällä pääsisi heittämällä töihin. Vastuu pitää huomata ottaa myös siitä, että ne valmiudet sinne työelämään saa haetuksi sieltä koulusta, eikä luottaa siihen että ne sieltä valmiiksi annetaan. Vaikka kyse on korkeakouluopiskelijoista, pitäisi ohjaukseen sijoittaa sen verran, että jokainen opiskelija pystyisi oppimansa ja kokemansa perusteella reflektoimaan omaa osaamistaan ja näin ollen kykenisi suunnittelemaan ja toteuttamaan tulevaa uraansa entistä konkreettisemmin omien vahvuuksien perusteella. Jo opiskeluaikana tulee olla ennalta aktiivinen tulevan uransa suhteen, pitää silmänsä auki, havainnoida alan kehittymistä ja luoda kontakteja jatkuvasti. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Tapio Korhonen

alumnihallituksen jäsen

Laatuleipä – sinun ja minun näköinen?

Terveiset Ratkaisuja 2011 Itämeren maiden kestävän kehityksen konferenssista, joka järjestettiin Euroopan kulttuuripääkaupungissa, Turussa 31.1.–2.2.  Päivien kantava teema olivat ratkaisut lähellä, yhdessä, ja puhujina meitä ilahduttivat mm. Malmön sympaattinen ja innostava kaupunginjohtaja Ilmar Reepalu sekä energiakysymysten asiantuntijana arvostettu, asiaansa ilmeisen intohimoisesti suhtautuva, professori Peter Lund Aalto-yliopistosta. Pohjoismaiden nykytilaa ja tulevaisuuden haasteita käsiteltiin laajasti kestävän kehityksen viitekehyksessä, ja viesti oli pikemmin toivoa herättävä kuin lohduton.

Peter Lund peräänkuulutti yhteistä tahtotilaa, kollektiivista vaivannäköä, sillä hänen mukaansa ilmastonmuutoksen hillintä maksaa vain kahvikupillisen/päivä/henkilö seuraavan 40 vuoden ajan. ”Peanuts”, kuten hän asian ilmaisi. Tutkimusprofessori Marjatta Bardy Terveyden ja Hyvinvoinnin laitokselta oli sitä mieltä, että ratkaisut nykyistä kohtuullisempaan elämään ovat jo olemassa. Hän vertasi kestävää kehitystä leipomattomaan leipään, jonka ainekset löytyvät pöydältä, mutta resepti on vielä hukassa.

Myös Oamkissa leivotaan leipää, tosin erityisesti laadun nimissä. Auditoinnin perusteella ainakin rehtorin toimistossa resepti on tallessa ja hyvässä muistissa. Oamkin erityistuotetta maistetaan KKA:n taholta loppuvuodesta, mutta jo nyt katseet ovat monilla kääntyneet uusiin auditointikriteereihin 2011–2017, missä korkeakoulujen laatukulttuuri on erityisessä syynissä. Seuraavalla auditointikierroksella meidän tulee eksplisiittisesti tietää, mitä on oamkilaisuus? Tuolloin osaamme arvioida, miksi oamkilaisuutta arvostetaan ja kuinka työyhteisömme jäsenet ovat tunnistavat oman roolinsa Oamkin laatukulttuurin rakentajina. Parhaillaan tehtävällä laatutyöllä kyseistä kulttuuria luodaan ja määritellään. Tiesithän, että myös sinä olet osa tätä hanketta ja kannat vastuuta sen onnistumisesta?

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi viime keväänä raportoimaan kestävän kehityksen edistämisestä korkeakoulun omassa toiminnassa, minkä epävirallisen koosteen sain äskettäin. Yleisvaikutelma oli, että korkeakoulut ovat keke-työssä erityisen aktiivisia – ilahduttavaa raportissa olivat Oamkin ja Ramkin näkyvyys! Itä-Suomen yliopisto, Åbo Akademi ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulu ovat integroineet kestävän kehityksen osaksi laadunhallintajärjestelmäänsä.

Mielestäni myös Oamkin laatuleipä sisältää olennaisena osana strategian sisäiset kehittämiskohteet (kestävä kehitys, kansainvälisyys ja yrittäjyys), joiden jauho-osuus taikinassa vaihtelee, mutta joiden unohtaminen tuottaa värittömän, mauttoman ja hajuttoman lopputuloksen. Laatureseptin kohta 9: ”Maistele lopputulosta, mieti, miten voisit kehittää leivän makua” liittyy juuri tähän.  Konkreettista integraatiota todistetaan syksyllä järjestettävässä Oamkin laatu- ja kestävän kehityksen päivässä (28.9.2011), jonka ohjelma julkaistaan myöhemmin. Olethan sinäkin tulossa leipomaan?

 Outi Virkkula,  projektikoordinaattori, KM, Luonnonvara-alan yksikkö

Arvioinnissa todettua: laadussa on hyvä paistatella

Tammikuu ja helmikuun alku on mennyt aika nopeasti sisäisessä auditoinnissa. Tällä kierroksella arvioitavana oli kolme kohdetta suoraan KKA:n auditointikäsikirjasta :

  • Laadunvarmistusjärjestelmän kytkeytyminen johtamiseen ja toiminnanohjaukseen
  • Laadunvarmistusjärjestelmän tuottaman tiedon tarkoituksenmukaisuus ja saatavuus a) korkeakoulun sisällä, b) ulkoisten sidosryhmien näkökulmasta
  • Laadunvarmistusjärjestelmän seuranta, arviointi ja jatkuva kehittäminen.

Halusimme kuitenkin edelleen arvioida myös tukiprosesseja, joten niiden osalta valittiin kohteiksi:

  • Tukiprosessin kytkeytyminen muihin prosesseihin
  • Tukiprosessin tuottaman tiedon tarkoituksenmukaisuus ja saatavuus a) korkeakoulun sisällä, b) ulkoisten sidosryhmien näkökulmasta
  • Tukiprosessin seuranta, arviointi ja jatkuva kehittäminen.

Jokaista auditoitavaa yksikköä samoin kuin tukiprosesseja varten oli koottu oma auditointiryhmä, jossa oli sekä ulkoisten sidosryhmien että opiskelijoiden edustus. Osa oli saanut auditointikokemusta jo viime keväällä, mutta mukana oli myös ensimmäistä kertaa auditoijina toimivia. Ryhmissä oli sekä kokemusta että intoa ja työskentely sujuikin kaikkiaan todella jouhevasti. Itse olin auditoimassa kolmea yksikköä ja tukiprosesseja.

Helmikuu on alkanut raportoinnilla ja neljä raporttia on käynyt tarkistuskierroksen ja on nyt kaikkien luettavana henkilöstöintrassa. Raportointi on kokonaisuudessaan vielä kesken, mutta jo tässä vaiheessa voi sanoa, että sisäiset auditoinnit ovat saaneet aikaan  toiminnan kehittämistä. Monissa asioissa on menty vajaassa vuodessa eteenpäin ja toiminnasta on tulossa järjestelmällisempää, vaikka osa on vasta todentumassa hyvistä suunnitelmista toivottavasti hyväksi toiminnaksi.

Myönteinen kehittämisilmapiiri näkyy yksiköissä ja vahvistaa laatusloganin ajatusta: laadussa on hyvä paistatella. Englanniksi slogan on muotoutunut seuraavasti: Quality is our everyday bread.

Kokonaisuudessaan sisäisen auditoinnin tuloksia käydään läpi palauteseminaarissa aamupäivällä 17.3. Tekniikan yksikön auditoriossa 1. Sinne toivomme kovasti mukaan henkilöstöä, opiskelijoita ja myös sidosryhmien edustajia.