Oravanpyörä / onnenpyörä

Oulun seudun ammattikorkeakoulun lakisääteisenä tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen ja taiteellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, tukea yksilön ammatillista kasvua ja harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä. Lisäksi laissa on määrätty että ammattikorkeakoulun tulee tehtäviään suorittaessaan olla erityisesti omalla alueellaan yhteistyössä elinkeino- ja muun työelämän sekä suomalaisten ja ulkomaisten korkeakoulujen samoin kuin muiden oppilaitosten kanssa.

Ok. Meillä näyttäisi olevan ongelma, oikeastaan korillinen ongelmia, joista ilmeisesti olisi korrektia puhua kehittämisen kohteina. Maahamme on syntynyt kymmenien tuhansien vahvuinen reservi korkeakoulutettuja työttömiä, toisin sanoen korkeakoulumme kouluttavat liikaa väkeä vetämättömille työmarkkinoille. Työelämällä ei siis ole tarvetta kaikille valmistuneille ja kulutamme yhteiskunnan resursseja kuluttaaksemme niitä hieman lisää ihmisten valmistuttua koulutustaan vastaamattomiin töihin, tai mikä vielä ikävämpää, työttömiksi. Ei ole mitään järkeä tunkea ylikoulutettua porukkaa töihin, missä heidän koulutuksestaan ei välttämättä ole mitään hyötyä, lisäksi vieden usein työpaikat juuri noihin töihin koulutetuilta ihmisiltä. Täällä Oulun seudulla kärsimme Suomen korkeimmasta nuorisotyöttömyydestä ja kolme kaupungissamme toimivaa korkeakoulua muiden oppilaitosten ohella sen kun pukkaavat lisää väkeä kilpailemaan vähäisistä työpaikoista. Alueellamme pelastajaksi ei ole odotettavissa paljon puhuttua työvoimapulaa, siitä pitää huolen Oulun alueen muuttovoittoisuus, vähäinen halu lähteä työn perässä toiselle paikkakunnalle, suuri syntyvyys ja koulutettujen työttömien määrä. Ainoa vaihtoehto on siis luoda uusia työpaikkoja seudullemme.

Myös alueemme elinkeinorakenne luo erityisiä haasteita työllistymiseen, olemme keränneet munamme ICT-koriin. Nyt olisikin viimeistään korkea aika alkaa miettimään, että millekäs sitä nyt sitten ryhdyttäisiin, kun tuotanto lipuu teollisuuden lailla konteissa kohti halvempia maita. Korkeaa tekniikan osaamistahan meidän ei ole syytä hukata, vaan valjastaa se aloille joilla on erittäin paljon potentiaalia ja kehityttävää sekä kysyntää tulevaisuudessa, kuten energiaratkaisut, peliteollisuus ja terveysalan tekniset ratkaisut. Tuota osaamista pystyy hyödyntämään todella monialaisesti, suurimmat rajoitteet asettaa lienee hyväksyntä valinnoillemme, taipumus takertua tekemään asiat kuten ne on aina tehty, muutoksen pelko, uskalluksen ja luovuuteen kannustamisen puute, sekä koulutuksen – kuitenkin – niin hidas muunnettavuus ko. alojen edellytyksiksi. Vielä kun pystymme lisäämään siihen taidon myydä ja markkinoida osaamisemme, niin meillä on toivoa. Päätöksiä olisi kuitenkin tehtävä pikimmiten, että töitä ylipäätänsä olisi Oulussa jatkossakin muille kuin työvoima- ja sosiaalitoimistojen työntekijöille, sekä sairaan- ja vanhustenhoitajille.

Monialaisuutta ja aidon innovatiivisen toimintaympäristön saavuttamisen ensimmäinen askel on luoda opiskelijat, heidän kykynsä ja mahdollisuutensa oikeasti yhdistävä ammattikorkeakoulu. Tällä tavalla saisimme muokattua koulutusohjelmiamme vastaamaan työelämän tarpeita ja muodostettua pysyviä kontakteja ja yhteistyötä unohtamatta mielekkäitä työelämälähtöisiä projekteja. Tämä auttaa myös opiskelijoita rakentamaan entistä tarkemmin täsmennettyjä, ainutlaatuisiakin tutkintoja ja näin ollen antaisivat entistä paremmat valmiudet kilpailla jotakin tiettyä erityisosaamista entistä enemmän vaativilla työmarkkinoilla. Tällaisesta yhteisöstä oikein organisoituna ja tuettuna voisi kehkeytyä myös yritystoimintaa paljon hedelmällisemmin mitä Oamkista tällä hetkellä syntyy. Koulullamme, mutta myös jokaisella sen opiskelijalla palautteenantajana ja kehittäjänä on vielä paljon tehtävää, että saavuttaisimme takeen tarpeeksi korkeasta laadusta. Yksin koulutuksella emme tietenkään voi työttömyyttä poistaa, vaan siihen tarvitaan ennennäkemättömät talkoot, joihin on osallistuttava niin kaupungin, yritysten kuin kolmannen sektorinkin. Valtiovallankin voisi huutaa apuun, sillä työllistäminen on erittäin kallista. Ei voi pitkässä juoksussa olla kovin järkevää pitää noin suurta joukkoa työttöminä, vaan pikaisesti pitäisi lisätä tukea työllistämiseen. Jokaisella suomalaisella pitäisi olla oikeus tehdä työtä, eikä siitä saisi tehdä työnhakijalle niin hankalaa eikä työllistävälle niin kallista.

Korkeakoulujen aloituspaikkoja on varmasti syytä tarkastella valtakunnallisesti ja niin tulee tapahtumaankin. Seudullamme nuorten työttömyys ei siis todellakaan ole oma vika. Aikuisten ihmisten tulee kuitenkin muistaa oma vastuunsa, missään vaiheessa ei passaa tuudittautua siihen ajatukseen, että koulutus itsessään valmistaisi automaattisesti suoraan ammattiin ja pelkkää tutkintotodistusta näyttämällä pääsisi heittämällä töihin. Vastuu pitää huomata ottaa myös siitä, että ne valmiudet sinne työelämään saa haetuksi sieltä koulusta, eikä luottaa siihen että ne sieltä valmiiksi annetaan. Vaikka kyse on korkeakouluopiskelijoista, pitäisi ohjaukseen sijoittaa sen verran, että jokainen opiskelija pystyisi oppimansa ja kokemansa perusteella reflektoimaan omaa osaamistaan ja näin ollen kykenisi suunnittelemaan ja toteuttamaan tulevaa uraansa entistä konkreettisemmin omien vahvuuksien perusteella. Jo opiskeluaikana tulee olla ennalta aktiivinen tulevan uransa suhteen, pitää silmänsä auki, havainnoida alan kehittymistä ja luoda kontakteja jatkuvasti. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Tapio Korhonen

alumnihallituksen jäsen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.