Koulutuspolitiikkaa ja kiertueita

AHELO, SORA, tki-toiminta, rakenteellinen kehittäminen, koulutuspolitiikka eli kopo, laatu, koulutusohjelmatiimit, opiskelijapalautekysely… Nämä kaikki ihanat termit muodostavat kehykset jokapäiväiseen toimintaani. Joitakin tällaiset sanahirviöt voisi ahdistaa, mutta minä Tiina (OSAKOn kopo) olen innoissani!

Menneet vähän vajaat kolme kuukautta ovat kuluneet aika pitkälle tutustumisessa ja tiedon hakemisessa, kuten muillakin hallituksen jäsenillä. Onneksi olen ollut osa OSAKOn edustajistoa jo parin vuoden ajan, niin ei ole tarvinnut ihan nollasta työskentelyä aloittaa.  Päiväni kuluvat erilaisissa työryhmissä käyden ja toimistolla työskennellen. Tietenkään ei saa unohtaa OSAKOn KOKE- tiimiä, joka kokoontui ensimmäisen kerran tälle vuodelle viime maanantaina.

Viime viikonlopun olin Helsingissä kopo-tapaamisessa ja siellä muiden opiskelijakuntien kopojen kanssa saimme arvokasta tietoa, mitä korkeakoulukentällä tällä hetkellä tapahtuu. Pääsimme jakamaan ja keräämään hyviä käytänteitä eri opiskelijakunnista. Vaikka reissu rankka olikin, niin en kyllä sitä kokemusta jättäisi väliin mistään hinnasta.

Ensi viikon maanantaina (26.3.) pyörähtää käyntiin OSAKOn kevätkiertue, joka rantautuu kahden seuraavan viikon aikana jokaiseen Oamkin yksikköön. Kiertueella on tarkoituksena tuoda opiskelijoiden tietoisuuteen koulutusohjelmatiimejä ja samalla rekrytoida tiimeihin uusia innokkaita jäseniä. Ständeillä on mukana visailua, pelailua, koulutusohjelmavastaavia ja tietysti hallituksen jäseniä. Kaikki siis ständille tutustumaan ja pelailemaan meidän kanssamme, eikö niin?! Lisätietoa ajankohdista löytyy Oivasta tai suoraan minulta.

Ja siten vielä tämä luvattu haiku:

Mikä on vastaus?

Koulutuspolitiikka

Sitähän se on!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *