Panda tuli kirjastoon!

Saimme joulukuun 2011 puolivälissä WWF:n Green Office panda-merkin, mikä itseasiassa on ympäristöystävällisen toimiston papukaijamerkki. Hyvä me!

Ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvät teemat olivat siis vahvasti läsnä kirjaston toiminnassa viime vuonna. Panda -merkin inspiroimana ne tulevat tietysti olemaan esillä entistä enemmän tänä vuonna. Kirjasto on päättänyt kääriä hihat ja suhtautua erityisen kriittisesti ainakin kirjastoyksikön paperinkulutukseen, kokousmatkojen hiilijalanjälkeen sekä tätien (ja 3:n sedän) ympäristötietouteen. Siinä sivussa kiinnitämme huomiota myös jätteiden lajitteluun ja sähkönkulutuksen vähentämiseen.

Valomerkki ilmaston puolesta eli Earth Hour puolestaan sattui harmillisesti tänäkin vuonna lauantaille ;). Emme valitettavasti voi pimentää kirjastoja ympäristön vuoksi, koska kyseiseen tapahtuma-aikaan (eli lauantai-iltana 20:30-21:30) ne ovat pimeänä jo valmiiksi.

Siispä päätimme pystyttää joka toimipisteeseen pienen kestävän kehityksen ja ympäristönsuojelun teemoihin liittyvän näyttelyn. Luovalla esimerkiksi esittelyssä on aineistoa ympäristötietoisuudesta ja lainattavissa on myös pari sähkönkulutusmittaria. Tekniikalla puolestaan on nostettu esiin kestävään kulutukseen ja kierrätykseen liittyviä kirjoja. Kulttuurialan kirjastossa taas voi testata, miten kirjojen luku onnistuu e-paperinäytöltä ja kuinka helppoa e-lehtien lukeminen iPadin avulla lopulta onkaan.

Green office on hyvä juttu! Go kirjasto! Go ympäristö!