Hypertekstiä ja häppeninkiä

 

Huh huh, kun on ollut vilinää ja vilskettä ja loppua ei näy. Syksyn suurimpien tapahtumien johdosta olemme nähneet erinäisiä hyviä ja huonoja puolia osastomme toiminnasta. Moninaisista sairastapauksista huolimatta olemme kuitenkin saaneet kaiken pakettiin.

OSAKOn suurimpia tapahtumia tänä lukuvuonna ovat olleet Preludi ja Tour d’Oulu. Molemmissa tapahtumissa oli aivan mielettömästi porukkaa ja siitä kiitos kuuluu kaikille osallistuneille.

Näin kunnallisvaalien alla olemme tavanneet poliitikkoja aamukahvien parissa, ja tämä on avannut silmäni yli puoluerajojen. Vaikka henkilö tai henkilöt edustaisivat tiettyä puoluetta (sitä puoluetta, jota vihaat) ja heidän mielipiteensä eroaisivat omistasi, ei se tee heistä vääjäämättä huonoja ihmisiä. Jokainen joutuu painimaan samojen yhteiskunnallisten ongelmien kanssa. Vaaliteemaan lisäten oli erittäin hienoa kuulla, että OSAKOn ja OYYn yhdessä laatima kunnallispoliittinen ohjelma on saavuttanut useimmat puolueet.

Vaikka blogimme on ihan viihdyttävää luettavaa, olisi meilläkin aika petrata taitoja osaamisen osalta esimerkiksi lisäämällä linkkejä tekstiin. Vinkki linkkien avaamiseen on pitää pohjassa ctrl-painiketta linkkejä klikatessa, jolloin ne aukeavat useimmissa selaimissa taustavälilehteen.

 Harri Leinonen, hallituksen tapahtumavastaava

 

negativinen

on tämä haiku

Kaava runoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *