Valoa alkutalven taipaleille

Valoa alkutalven taipaleille

Lomailimme. Lomaviikolla kotona tuli nautiskeltua teekupposen kera takkatulen ääressä, ja oli onneksi aikaa lämmittää kerrankin kunnolla omaa vanhaa puutaloa, puulämmityksellä kun toimii. Ihanaa oli pimeällä sytytellä pihavalot ja ihastella, kuinka kauniilta alkutalven pihamaisema näyttää.

Tänään aamulla oli edessä paluu arkeen, ja iloisena vasta tulleen lumen saattelemana starttasinkin autoni reilun kolmenkymmenen kilometrin työmatkalle. Töihin saapuessa napsuttelin valoja päälle koko matkan omaan toimistoon mennessä, käynnistin tietokoneen ja istuin työtuoliini, pipo edelleen tiukasti päässä. Käynnistin tietokoneen, laitoin työpuhelimen laturiin, ja aloin vastaamaan loman aikana tulleisiin sähköposteihin ja tekstiviesteihin.

Kahvitaukoon mennessä havahduin ajattelemaan omia käyttäytymismallejani kestävän kehityksen suhteen, juurikin siksi, että varpaani olivat jäässä, ja pipo edelleen tiukasti päässä. Talonmies oli loman ajaksi siis pienentänyt lämpöjä toimistolla. Vai oliko? Kahvitauolla keskustelimme aiheesta, ja totesimme, että eipä ole loman aikana olleet tietokoneet, kopiokone ja muut koneet päällä. Eivätkä lamput, jotka nekin osaltaan hieman lämmittävät vanhaa puutaloa, jossa toimistomme sijaitsee.

Teemme päivittäin omia pieniä päätöksiä omaan kulutukseemme liittyen. Joka päivä voisimme pysähtyä miettimään, onko kaikki ihan tarpeellista? Nykypäivänä elämme paljon teknologian varassa, mutta onko esimerkiksi pakko käyttää montaa laitetta yhtäaikaisesti? Voimmeko säästää ekologisesti, pitäen itsestämme samalla huolta? Toisin sanoen, kuinka paljon sinä voit vähentää kulutustasi, ilman, että se vaikuttaa oikeasti omaan hyvinvointiisi? Veikkaan, että aika paljon.

Jos olisin muistanut laittaa vanhan dieselautoni lämpiämään aamulla, tai vaikka ajastimella edellisenä päivänä, olisin saattanut jokusen litran dieseliäkin säästää tuolla reissulla ja lisätä auton elinkaareen pari kilometriä. Oliko minun pakko kotona lämmittää taloa yli 20 °C koko lomaviikon ajan? Olisin varmaan voinut säästää jopa kuution polttopuuta, ja se on paljon se!

Aurinkoisia alkutalven päiviä toivottaa,

 

Reetta Olkinuora

Koulutusuunnittelija

Ruukin maaseutuopisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *