Harjoittelussa Soten kirjastossa

Syksyn tullen voidaan useissa Oulun kirjastoissa havaita uusia innokkaita tyyppejä tuttujen työntekijöiden seassa. Ihan kaikkeen heillä ei heti ehkä löydy vastauksia ja neuvojakin pitää joskus kysyä muilta työntekijöiltä, mutta aina he antavat 110% panoksensa asian hyväksi. Kyseessä ovat kolmannen vuoden kirjasto- ja tietopalvelun opiskelijat, joista suurin osa on parasta aikaa suorittamassa ammattiharjoitteluansa kirjastoissa. Näin tekee myös allekirjoittanut. 🙂

Kiinnostus lähteä juuri Sosiaali- ja terveysalan kirjastoon heräsi, kun koulussa alettiin puhua harjoittelupaikoista. Itselläni oli kokemusta vain yleisistä kirjastoista, joten halusin ehdottomasti myös kokemusta ammattikorkeakoulujen kirjastoista. Lisäksi Soten kokoelma tuntui mielenkiintoiselta ja perehtymisen arvoiselta. Suurin osa asioista oli aikalailla tuttua aiemmasta, mutta jotkin asiat piti kuitenkin omaksua uusiksi. Aluksi esim. Voyager-järjestelmä näyttäytyi hieman monimutkaisena PallasProhon tottuneelle. Onneksi ”harjoitus tekee mestarin” pätee tässäkin asiassa ja kyllähän se käyttö alkoi sujua, kun pääsi järjestelmien eroavaisuuksien aiheuttaman alkujärkytyksen ylitse.

Positiivista harjoittelussa on ollut, että olen päässyt tutustumaan monenlaisiin juttuihin alusta saakka. Perus asiakaspalvelun lisäksi olen päässyt perehtymään mm. kirjanäyttelyiden tekemiseen, tiedonhakuihin sekä esim. luettelointiin ja päässyt mukaan pariin kokoukseenkin. Iso plussa harjoitteluun tulee mukavista työntekijöistä, joilta saa aina perusteellista opastusta asioihin. Ei tarvitse seistä monttu auki Hoo Moilasena, sillä kokeneemmat auttavat kyllä ystävällisesti ja kärsivällisesti. Ja varsinkin sitä kärsivällisyyttähän monesti harjoittelijoiden kanssa välillä tarvitaan… ja rutosti 😉 Mukavaa harjoittelussa on ollut myös päivittäinen asiakaspalvelu sekä eritoten mukavat asiakkaat . Tosi fakta: Sillä on oikeasti tosi iso arvo meille asiakaspalvelijoille, kun kohtaamme hymyilevän ja kohteliaan asiakkaan. 🙂

Harjoittelun jatkolta toivon paljon erilaisia työtehtäviä, sillä työnilon kokee parhaiten ehdottomasti silloin kuin oppii uutta, tuntee tekevänsä jotain josta on konkreettista hyötyä ja jopa kun voi tuntea kevyen kiireen (mutta vain kevyen ;)) puhaltavan niskaan töiden lomassa.  

Tästä jatketaan ja mukavaa harjoittelun jatkoa kaikille sitä parasta aikaa suorittaville!:)

Päivi Pellinen