Saako menneitä muistella?

Vuoden viimeisen blogin kirjoittamisen kunnia lankesi minulle. On se hyvä hallituksen puheenjohtajan ikään kuin päättää tämä vuosi. Ensi viikolla kirjoittelemmekin koko porukalla jouluterveisten muodossa. Tarkoitus olisi hieman pohtia kahta mennyttä vuottani opiskelijakunnan hallituksessa. Olen saanut ilon ja kunnian työskennellä monen, oikeasti positiivisessa mielessä, hyvin erinlaisen ihmisen kanssa. Päivittäisessä työssä työkavereita pelkästään toimistolla  on nopean laskelman mukaan ollut kuusitoista. Lisäksi tutuiksi ovat tulleet Oamkin henkilökunta rehtorin toimistolta ja yksiköistä sekä opiskelijakuntakollegat ympäri Suomen.

 

Paljon kysytään, että mitä opiskelijakunnan hallituksessa tehdään ja mitä hyötyä siitä itselle on. Voin kertoa sinulle kaiken, onhan sinulla pari tuntia aikaa kuunnella. Lähdetään kuitenkin tutkailemaan asiaa viimeisen kahden vuoden onnistumisilla ja epäonnistumisilla. Uskon, että OSAKOn toiminta on kehittynyt parempaan suuntaan näinä vuosina. Erityisen hyvää toimintaa on ollut säännöllinen ständeily yksiköissä. Opiskelijakunnan pitää näkyä opiskelijoille. Sitäkin voidaan paljon vielä parantaa muun muassa selkeämmillä teemoilla ständeillä. Toivottavaa olisi myös, että opiskelijat huomaisivat ja uskaltaisivat tulla keskustelemaan asioista ständeillä. Meille saa antaa palautetta ja kysellä kaikesta taivaan ja maan väliltä.

 

OSAKOn vaikuttaminen ja edunvalvonta Oamkissa on kehittynyt ja vahvistunut näiden kahden vuoden aikana sille tasolle, että opiskelijakunta pääsee oikeasti jo valmisteluvaiheessa vaikuttamaan koulua ja koulutusta koskeviin asioihin. Usein pyyntö tuleekin Oamkin suunnalta osallistumaan asioiden suunnittelemiseen ja valmistelemiseen, esimerkiksi arviointisäännön uudistamiseen. Se kertoo, että meidän mielipidettä kuunnellaan ja arvostetaan.

 

OSAKOn maine ja asema myös muualla on vahvistunut. Hieman ehkä muuttunut vapautuneemmaksi, mutta edelleen ammattimaisena ja asiantuntevana organisaationa meitä uskaltaisin kuvailla. Yhteydenpitoa ja viestintää olemme kehitettäneet niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Hallitukset luovat omat toimintatapansa itselleen sopiviksi ja esimerkiksi viikottaisia palavereita olemme kehittäneet tulevaa viikkoa suunnittelevammaksi. Myös tänä vuonna käyttöön otettu edunvalvontakirje on uusi tiedotustapa OSAKOn edustajistolle ja koulutusalajärjestöille.

 

Yhteistyö Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) kanssa on kehittynyt säännölliseksi ja luontevaksi. Aamukahvittelut kunnallisten päättäjien ja kansanedustajien kanssa kunnallisvaalien alla loi toivottavasti pysyvän yhteydenpidon mallin tuleville vuosille. Mediassa olemme olleet paljon näkyvillä ja kannanottoja olemme tehneet myös yhteistyössä OYY:n kanssa.

 

Vuonna 2011 paljon muutoksia ja haasteita toi molempien hallituksen ja edustajiston puheenjohtajien lähes samanaikainen vaihtuminen. Osin varmaan tähtä johtuen se vuosi ei historiaan tule erityisenä jäämään. Toiminnalliset tavoitteet saavutimme ja taloudelliset tavoitteet jopa ylitimme, mutta potentiaalia olisi ollut enempäänkin. Tältä vuodelta opettavaksi kokemuksesi jäi ainakin ensimmäistä kertaa järjestetty rusettiluistelu. Kysytkin varmaan, että mikä ihmeen rusettiluistselu. Aivan! Nopealla aikataululla ja vähäisellä markkinoinnilla tapahtuma jäi varsin pieneksi. Osallistujia taisi olla alle kymmenen, vaikka mukaan lasketaan järjestäjät. Onneksi tapahtumasta ei tullut myöskään kuluja. Olen kuullut, että onnistuessaan voi juoda olutta, mutta  epäonnistuessaan pitää juoda shampanjaa, sillä virheet opettavat. Tuolloinkin olisi kyllä pullon voinut korkata.

 

Mitä sitten olen itselleni näistä kahdesta vuodesta saanut. Kaikkea ei vielä varmasti ymmärräkään, mutta melkoinen oppikoulu nämä vuodet ovat olleet. Tietomäärä mitä olen saanut on valtava. Korkeakoulujärjestelmästä, ammattikorkeakoulu uudistuksesta, päätöksenteosta kunnallisella ja valtakunnallisella tasolla, yhdistyksen toiminnasta, korkeakoulun hallinnosta, taloushallinnosta ja niin edelleen. Lista on pitkä. Johtamis- ja esimieskokemuksena ovat vuodet olleet hyvin opettavaiset ja kasvattavat. Henkilöstöhallinnasta ja työhyvinvoinnista työehtosopimusasioihin . Hallituksen puheenjohtajana olen saanut toimia viiden luottamustoimessa olevan hallituslaisen johtajana sekä kolmen työntekijän lähimpänä esimiehenä.

 

Esiintymistaitoja ja -kokemusta on kertynyt valtavasti. Lehti- ja radiohaastattelut, yli sadan ihmisen ja median seuraamiin paneeleihin osallistumiset, erinnäiset puheenvuorot ja edustustilaisuudet ovat kasvattaneet ja rohkaisseet tuleviin koulu- ja työtehtäviin. Opiskelijakunnassa toimiminen on avannut sellaisia ovia ja kontakteja, joita ei muuten olisi voinut edes kuvitella avautuvan. Yhtenä isoimpana hyötynä tulevaisuuteen näenkin kaikki ne saadut ystävät ja tutut sekä tavatut ihmiset kahden vuoden aikana.

 

Motivaatio on kuitenkin minullakin ollut aina itse toiminta, ei omat hyödyt. Ei tätä jaksaisi tehdä aamusta iltaan, usein viikonloppuisinkin, kuukaudesta toiseen, vain oma etu mielessä. Uskon asian oleva näin muillakin koulutusalajärjestö- ja opiskelijakuntatoimijalla. Päivääkään en vaihtaisi pois ja haikein mielin palaan vuodenvaihteen jälkeen opiskelujen pariin ja varmasti hieman tyhjä olo tulee olemaan. Tätä myös järjestökrapulaksi olen kuullut kutsuttavan.

 

Markus Mäkitalo, hallituksen pj

 

Vähän jäljellä


eväitä paljon saatu


seuraavan vuoro

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *