Kaksi työn täyteistä ja opettavaa vuotta

Opiskelijakunta OSAKOssa kaksi vuotta koulutuksen kehittämisen parissa työskentely on antannut minulle repun täyteen eväitä tulevaisuudelle.

Toimistomme pikkujoulujen alkuun on enää kolmisen tuntia ja silloin on työni hallituksessa suurilta osin ohi. Enää huolehdittavana on perehdytys, yksi tärkeimmistä osista OSAKOn laadunvarmistusjärjestelmää.

 Nyt kun pakollinen laatu on mainittu, voidaan palata muistelemaan menneitä vuosia hieman lisää. Olen kahden vuoden aikana toiminut muun muasssa opintoasioiden-, laatukoordinaattoreiden-, opetuksen kehittämisen- ja valintaperustetyöryhmässä sekä tki-johtoryhmässä ja yksikönjohtajien kokouksessa. Lisäksi olen ollut tuomassa opiskelijoiden näkökulmaa Oamkin strategiaan ja kehittämissuunnitelmaan. Tässä kuitenkin murto-osa yhteistyöstä Oamkin kanssa. Paljon on kokouksissa istuttu, paljon on opittu ja ennen kaikkea asioita olemme yhdessä kehittäneet.

 Lisää muistelua OSAKOn omassa haikuja kellarista -blogissa: http://blogit.oamk.fi/haikujakellarista/

Oikeastaan tahdonkin enää vain kiittää Oamkin hallintoa. Opiskelijoita ja opiskelijakuntaa kuunnellaan ja arvostetaan.

Hyvää joulua ja laadukasta vuotta 2013!

Markus Mäkitalo
hallituksen puheenjohtaja, OSAKO

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *