Beate Grimsrud: Hullu vapaana (Like 2012)

Beate Grimsrud on norjalainen kirjailija ja ohjaaja, joka on asunut Ruotsissa vuodesta 1984. Hän on kirjoittanut romaaneja, lastenkirjoja, näytelmiä sekä käsikirjoittanut ohjaamiaan dokumenttielokuvia. Grimsrud on palkittu useilla eri kirjallisuuspalkinnoilla sekä Ruotsissa että Norjassa. Hullu vapaana on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa, joka on ilmestynyt Liken kustantamana vuonna 2012.

Hullu vapaana on omaelämänkerrallinen teos. Päähenkilö ja kertoja on kirjailija Eli, jonka elämäntarina käydään läpi rinnakkain nykyhetken kuvauksen kanssa. Elin ystävät ja perhe jäävät etäisiksi, kaksiulotteisiksi hahmoiksi, koska teoksessa keskitytään niin vahvasti Elin päänsisäiseen maailmaan. Siihen maailmaan kuuluvat myös äänet, joista ensimmäiset ilmaantuvat Elin ollessa vasta lapsi. Niillä on erilaiset persoonat, ja välillä ne ottavat vallan: käskevät rikkomaan, tekemään pakkoliikkeitä, puhuvat kilpaa niin ettei Eli kuule omia sanojaan. Terapeutin kanssa Eli yrittää opetella kontrolloimaan ääniä, vaikka välillä työ tuntuukin toivottomalta.

Sairautta kuvataan kaunistelematta. Kirjailija ei kuitenkaan sorru inhorealismiin, mikä johtuu varmaankin omakohtaisesta kokemuksesta – ei ole tarpeen liioitella tai revitellä, kun tietää mistä kirjoittaa. Kirjaa ei malttaisi laskea käsistään, koska tarina etenee ja kerronta on raskaasta aiheesta huolimatta sujuvaa ja miellyttävää luettavaa.

Psykoosin kuvaus on sekavaa ja ahdistavaa, itsekontrollin menettäminen tuntuu pelottavan todelliselta. Kirjassa kuvataan hoitoa ja pakkohoitoa, pitkiä jaksoja suljetulla osastolla ja arkeen opettelua niiden välillä. Toisinaan epätoivo saa vallan ja elämänhalu uhkaa kadota, mutta pohjimmiltaan Eli on selviytyjä ja taistelija. Hän ei halua antaa periksi, vaan tehdä töitä, matkustaa ja elää sairaudesta huolimatta. Niin hän myös tekee: hyvinä kausina tekstiä syntyy, myös tämä käsillä oleva kirja. Lukija voi eläytyä Elin tarinaan ja tuntea iloa, kun hän pystyy rauhoittumaan kesäasunnollaan, ja pettymystä suljetun osaston ovien taas sulkeutuessa takana.

Kirja ei kerjää sääliä, mutta herättää ajatuksia. Kaiken sekasorron keskeltä paistaa positiivinen pohjavire ja elämänhalu, jotka jättävät lukemisen jälkeen toivon päällimmäiseksi tunteeksi.

-Liisa K.