Mika Waltari: Suuri illusioni (1928)

Suuri illusioni on Mika Waltarin esikoisromaani, joka käsittelee nuoruutta ja rakkauden illuusion särkymistä.  Romaanissa seurataan nuorta toimittaja Hartia, joka tavattuaan vanhan tuttunsa lähtee tämän kanssa viettämään iltaa taiteilijapiirien suosimaan paikkaan. Siellä Hart tapaa kauniin, vastustamattoman ja elämää nähneen  Caritasin sekä  Hellaksen, katkeran ja kylmäkiskoisen kirjailijan,  jotka jostakin syystä näyttävät vihaavan toisiaan.  Hart ihastuu Caritasiin ja tutustuu Hellakseen tämän töykeydestä huolimatta. Käy ilmi, että Hellaksella ja Caritasilla on yhteistä menneisyyttä josta nykyiset kireät välit johtuvat. Näin alkaa omanlaisensa kolmen ihmisen välinen suurien tunteiden piirileikki halki 1920-luvun Helsingin, Pariisin ja Saksan.

Kuten monilla kirjailijoilla on tapana, myös Waltari arvosteli  iäkkäämpänä omaa nuoruudentyötään. Hän kuvasi esikoisteostaan lapsekkaaksi, kehittymättömäksi ja sentimentaaliseksi. Kirjan ansioiksi hän laski muun muassa sen, että se kertoo jotakin omasta ajastaan. Waltari on 19-vuotiaalle itselleen turhan ankara, mutta teoksen aikalaiskuvauksen mielenkiintoisuudesta on helppo olla samaa mieltä. Etenkin se, kuinka junassa matkustava saksalaisnuorukainen ponnekkaasti vakuuttaa asiaa epäilevälle Hartille, ettei Saksa tulisi enää sotimaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen on historian valossa mielenkiintoinen pala omaa aikaansa.

Pieni varoituksen sana lienee paikallaan. Romaanin käsitellessä 1920-luvun nuoria ja kiihkoisia intellektuelleja joille verbaalinen briljeeraus on pyhä velvollisuus ja elämäntehtävä, voi varautumattomalle nykylukijalle romaanin liioittelevan älyllinen keskustelukulttuuri olla paikoittain liikaa.

– Teppo R.