Opiskelijakuntatoimijan kirosana: opintotuen rakenteellinen kehittäminen

Pakkasesta huolimatta minusta tuntuu siltä, että talven selkä katkeaa pian. Kevään tulo näkyy myös opiskelijakunnassamme. Tuutorikoulutusten järjestely ja vapun valmistelu vievät aikaa koulutussihteeriltämme ja tapahtumavastaavaltamme. Kevät on myös opiskelijakunnissa liiton sektoritapaamisten aikaa. Puheenjohtajat ja pääsihteerit, sosiaalipoliittiset vastaavat ja liikunta- ja hyvinvointivastaavat ovat kokoontuneet ympäri Suomea ajankohtaisten aiheiden pariin. Näissä tapaamisissa vertaistuki, ideoiden ja käytäntöjen jakaminen on aiheesta riippumatta tärkeintä!

Opintotuki on ollut aiheena varmasti useammassakin liiton tapaamisessa tänä vuonna. Aihe puhuttaa myös muita kuin opiskelijoita. Olen lukenut useita mielipidekirjoituksia, joissa itseään rehelliseksi veronmaksajaksi kutsuva henkilö toteaa nykyopiskelijan laiskaksi helppoa elämää viettäväksi ahneeksi löysäilijäksi. Olemmeko tällaisia?

Opiskelijan päätoiminen toimeentulo eli opintotuki on todettu riittämättömäksi. ”Opintojensa aikana vain 60% korkeakouluopiskelijoista nostaa opintotukea ja lainaa heistä nostaa jossain vaiheessa opiskeluitaan vain noin 40%”, todetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2006 tuottamassa Opiskelijatutkimuksessa. Luvut osoittavat sen, että moni opiskelija käy töissä opiskelujensa ohella ylläpitääkseen haluamansa elintason.

Opintotuen rakenteellinen kehittäminen (josta nyt käydään valtakunnallisessa politiikassa kiivasta keskustelua) on kirjattu Kataisen hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmasta löytyy myös lause, joka tekee opintotuen kehittämisen kinkkiseksi touhuksi. Nimittäin: ”opintotuen uudistamisen kustannukset eivät ylitä uudistuksen kansantaloudellisia positiivisia vaikutuksia.” Tämä tarkoittaa sitä, että uudistus on tehtävä kustannusneutraalisti. Eli tukea ei tulla nostamaan korkeakouluopiskelijoiden osalta.

Nykymuotoinen opintotuki/kk koostuu seuraavista komponenteista:

  • opintoraha 298€
  • opintolaina 300€
  • opintotuen asumislisä 26,90 – 201,60€
  • opintojen minimisuorittaminen tuen nostamiseksi 5 op
  • käytettävissä olevat tukikuukaudet 55 kpl

Tällä on pärjätty tähänkin asti. Hallitusohjelmassa mainitaan jo aikaisemmin luvattu opintotuen indeksiin sitominen. Tämä toimenpide ei ole kustannusneutraali, joten lupauksen lunastamista joudutaan edelleen odottamaan. Opiskelijaliike on kuitenkin päättänyt ryhtyä toimiin opintotuen nykymuodon säilyttämiseksi. Vaihtoehtoina rakenteellisen uudistamisen toteuttamiseksi on väläytelty lainapainotteisuutta, pakkolainaa sekä tarveharkinnan kiristämistä.

Tulevan Näpit irti opintotuesta -suurmielenosoituksen toivotaan muodostuvan opiskelijaliikkeen voimannäytöksi sen valtakunnallisen vaikuttamisen pelikentällä. Näpit irti -slogan viestii juuri sitä, mitä tällä hetkellä opiskelijat vaativat. Emme halua lainapainotteista opintotukea! Emme halua pakkolainaa! Nykymuotoinen opintotuki on tällä hetkellä paras kustannusneutraali vaihtoehto, jos parannuksia ei ole tulossa, pärjäämme tällä. Tämä ei missään nimessä mielestäni ole luovuttamista.

Suurmielenosoitus järjestetään ensi viikon keskiviikkona 20.3. Helsingissä. OSAKO ja OYY järjestävät yhdessä bussikyydityksen mielenosoittajille. Tämän lisäksi opiskelijoiden oma Opintotukijuna kulkee Oulusta Helsinkiin kantaen mukanaan myös toisen asteen opiskelijoita osoittamaan mieltä. Me olemme opiskelijoita nyt ja opiskelijoita tulee meidänkin jälkeen. Pitäkäämme huoli siitä, että jatkossakin jokaisella maassamme elävällä on taloudellisesti tasavertaiset mahdollisuudet korkeakoulutukseen!

Lisätietoa aiheesta löytyy sivulta www.opintotuki.fi ja alla olevista linkeistä.

Näpit irti -suurmielenosoitus: https://www.facebook.com/events/478850868828955/?fref=ts

OSAKOn ja OYY:n yhteinen bussimatka: https://www.facebook.com/events/472749982779929/?fref=ts

Opintotukijuna: https://www.facebook.com/events/442348869177827/?fref=ts

 Haikuni

opintotuki

voiko täs onnistua

kehittäminen?

 

Noora Nousiainen, OSAKOn hallituksen puheenjohtaja, flunssainen mökkihöperö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *