Otro ry mukana opiskelijan elämässä

Otro ry mukana opiskelijan elämässä

Keväiset terveiset Otro ry:stä! Saanen esitellä tämän vuoden hallituksemme siinä iloisena poseeraamassa. Hallitus uudistui vuodenvaihteessa ja mukaan saatiin pitkästä aikaa useampi aktiivi lisää, mikä on kerrassaan hienoa. Mitä useampi meitä on mukana työskentelemässä opiskelijan edunvalvonnan asialla, sitä enemmän ja parempaa tulosta saamme aikaan!

Tässä kirjoittelen ensimmäistä merkintääni OAMK:n Liiketalouden yksikön blogiin. Tarkoitus on aina silloin tällöin rustata muutama sananen toiminnastamme tänne ja tulla opiskelijoille lähemmäksi ja tutuksi. Me Otrossa työskentelemme siis sen eteen, jotta opiskelijaelämä olisi edes hieman mutkattomampaa ja hauskempaa. Opiskeluun kuuluu muutakin kuin unettavia luentoja ja tenttikirjojen selailua! Hyvänä esimerkkinä tästä toimivat bileemme, joita järjestämme säännöllisin väliajoin – unohtamatta Cafe Carman palveluita sekä opiskelijakorttien ja -haalareiden välittämistä.

Alkuvuosi Otrossa on sujunut mukavan mutkattomasti. En tiedä, näyttääkö ulospäin siltä että me toimistolaiset lähinnä roikumme Facessa ja löhöämme sohvilla kahvinjuonnin lomassa. Aikataulussa on toki ollut sitäkin, mutta joka tapauksessa, touhua on riittänyt. Vuoden ensimmäisiin kuukausiin on mahtunut muun muassa massiivinen haalaritilaus, kauhea läjä opiskelijakortteja, bileitä ja tuskaisia aamuluentoja seuraavana päivänä, hirveästi kahvinjuontia, sekoilua kassakoneen kanssa, päikkäreitä toimistolla, kiroilua, iloa, naurua, hirvimaskotti ja pupunkorvia. Suunnitteilla on järjestää huhtikuulle jokin hauska tempaus. Homma on vielä suunnitteluvaiheessa, joten olemme avoinna ideoille.

Keväthän on uudistumisen aikaa, vai mitä? Talvinen pilviverho on alkanut väistyä auringon edestä, ja pimeän talven jälkeen ihastuttavan pieni ja raihnainen toimistommekin on alkanut näyttäytyä meille uudessa valossa. Oli aika pyörähtää Ikeassa. Nyt sohvia koristavat uutukaiset Otron oranssit tyynyt viltteineen ja toimistotuolitkin ovat vaihtuneet parempiin. Sohvat ovat vielä vanhat, mutta eivät varmaankaan enää kauan. Aika rientää, ja minusta ainakin on vaikea uskoa että nyt eletään jo maaliskuun puoliväliä. Aurinko paistaa ja pikkupakkanen kipristelee poskissa, kevät tekee tuloaan. Pian alkaa opiskelijavapun järkkäily ja siinähän riittää touhua.

Ulkona on sen verran kaunis kevätsää, että sihteeri kiittää ja kuittaa, hyvästelee kouluhommat tältä päivää ja siirtyy ulkotiloihin. Suosittelen edellä mainittua kaikille strsessistä kärsiville opiskelijoille. Hetki aurinkohoitoa päivässä tekee ihmeitä!

Ilona Timlin
Sihteeri
Oulun tradenomiopiskelijat OTRO ry

ps. Tulkaahan käymään toimistolla, ei me purra. 🙂

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *