Kesä lähestyy, halusitte tai ette!

Aurinkoa näkee jo lähes päivittäin ja ilmat alkavat olla mukavan lämpimiä. On siis selviä kevään ja kesän merkkejä ilmassa. Opiskelijoiden mielessä siintää kesä ja kesätöiden haku käy kovimmillaan. Työpaikat ovat osalla kiven alla ja osa valmistautuu kesään jotenkin aivan muulla tavoin. Pääsääntöisesti kesä on kuitenkin aikaa, jolloin korkeakoulut hiljenevät ja ihmiset ovat kesälaitumilla. Mutta kysymys kuuluukin, että mitä sinä teet kesällä ja joko olet varautunut siihen?

Monen kannalta hyvä tapa viettää kesä on käydä kesätöissä. Mahtavaa olisi, jos opiskelijoilla olisi mahdollisuus saada kesätöitä oman alansa sisältä. Kesätyöpaikat ovat jo useamman vuoden olleet osittain kiven alla taloudellisen taantuman vuoksi, mutta kyllä etsivälle (yleensä) vielä töitä löytyy. Erittäin varteenotettava vaihtoehto on myös työharjoittelun suorittaminen kesän aikana. Näin voi parhaimmassa tapauksessa jouduttaa myös opintoja ja valmistua normaalia ripeämmin. Omasta mielestäni opiskelijan kannalta paras tilanne olisi varmasti yhdistää kaksi edellistä. Kesätyö josta saisi samalla opintoihin kuuluvan työharjoittelun, tietenkin vielä palkallisena. Opinnot etenisivät, saisi oman alan työkokemusta ja myös taloudellista turvaa kesäksi sekä tulevaksi lukuvuodeksi. Oman alan töiden tekeminen opintojen ohella tutkitusti vaikuttaa positiivisesti laadulliseen työllistymiseen valmistumisen jälkeen. Voi siis pitää kannattavana tehdä oman alan töitä opiskeluiden ohella, eikö?

Työharjoittelusta palkan saaminen herättää usein paljon keskustelua. Aihe on myös tärkeä ja ihan oleellinen aika ajoin ottaa keskusteluun. Itse pidän työharjoittelussa kaikkein tärkeimpänä laadullista työharjoittelua. Eli sitä, että työharjoittelu suoritetaan omalla alalla, se palvelee opiskelijan opintoja ja se edesauttaa ammatillista kasvamista. Onhan työharjoittelu kuitenkin selkeästi osa opintoja, ei mikään erillinen ”työ” tai muu opinnoista irrallinen palikka. Ilman muuta pidän opiskelijan kannalta kannatettavana ja järkevänä sitä, että työnantaja myös maksaa palkkaa tehdystä työstä mahdollisuuksien mukaan. Pitää kuitenkin muistaa, että se ei ole itseisarvo ja se tärkein asia työharjoittelussa.

Jos kesätyöt ovat tiukassa ja meinaa tulla seinä eteen kesäsuunnitelmien kanssa, on erittäin hyvä vaihtoehto myös harkita kesäopintoja. Kesäopinnot antavat oikein hyvän mahdollisuuden jouduttaa opintojasi ja sillä tavoin nopeuttaa siirtymistäsi ammattilaisena työelämään. Toki hyvä vaihtoehto on myös suorittaa jotain oman alan ulkopuolella olevia kursseja oman ammattitaidon tueksi. Eikä missään tapauksessa ole huono idea käyttää kesäopintoja omien rästien tekemiseen tai tekemättä jääneiden asioiden kiinni kirimiseen. Valitettavasti kesäopintojen tarjonta vaihtelee erittäin paljon korkeakouluittain. Tämä onkin asia, johon toivoisi korkeakoulujen myös panostavan. Opiskelijat kun tarvitsevat joustavammat mahdollisuudet opintojensa suorittamiseen ja näihin joustavimpiin mahdollisuuksiin kuuluu ehdottomasti myös mahdollisuus hyödyntää kesäaikaa omien opintojen edistämiseksi. Jos teet kesällä opintojasi, muista hakea ajoissa kesäopintotukea Kelalta ja varmistaa toimeentulosi!

Yhtenä vaihtoehtona kesän viettämiseen on myös niinkin simppeli asia kuin lepo. Lepo tekee hyvää pitkän ja raskaan lukuvuoden jälkeen ja antaa uutta potkua tulevaan lukuvuoteen. Uskallan väittää, että jokaisen kannattaa jossain vaiheessa ottaa itselleen aikaa levätä. Pidä vapaata, näe sukulaisia ja ystäviä, matkustele tai tee jotain mitä et ehdi lukuvuoden aikana tehdä. Lepo auttaa henkiseen jaksamiseen ja henkinen jaksaminen on todella tärkeää myös opintojen kannalta.

Lopulta ehkä parhaana vaihtoehtona voisin tarjota kaikkien aiempien mahdollisuuksien yhdistelmää. Hae töitä, suorita samalla työharjoittelu, edistä näin opintojasi ja pidä myös vähän lomaa jossain välissä. Tällä hyvällä yhdistelmällä etenevät opinnot, oma talous pysyy vakaana ja hermokin lopulta lepää.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin miun lopputulema on, että mieti ajoissa kesää ja mieti sitä nimenomaan omalta kannaltasi. Tarvitsetko työharjoittelupisteitä, rahaa elämiseen, lepoa jaksaaksesi vai jotain ihan muuta? Löydä se sinulle paras vaihtoehto ja rakenna sitten hyvissä ajoin oma suunnitelmasi kesäksi. Itse ainakin aion pitkästä aikaa pitää vähän kesälomaa!

Mikko Valtonen
puheenjohtaja
Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *