Ohjausta digitaalisessa pusikossa

Vanhoina hyvinä aikoina, jotka tuskin kuitenkaan olivat nykyistä parempia, informaatiota oli rajoitetusti tarjolla ja tieto oli asiantuntijoilla. Ilmoitukset ja tiedotteet sijoiteltiin virastojen, toimistojen ja laitosten ilmoitustauluille. Ilmoitustauluilta löytyi tietoja niin avoimista työpaikoista, kuin oppilaitosten kurssitarjonnastakin. Oli myös oppaita eri tarkoituksiin. Oppaita löytyi virastojen pöydiltä ja kirjastoista, ja saattoi niitä joskus tulla postin mukana aivan kotiovelle saakka. Tämä paperille kirjoitettu informaatio, jota nykyään nimitetään vähän alentavasti printtimediaksi, oli vaikeaselkoista, mutta sitä selvensivät arvokkaat ja etäiseltä vaikuttavat virkailijat.

1970-luvulle tultaessa kiinnitettiin lisääntyvää huomiota kansalaisten opastamiseen. Ensin syntyi neuvonnan käsite ja neuvonnan oppikirjat. Neuvonta tarkoitti suoran ja selkeän vastauksen antamista asiakkaan kysymykseen, mikä se sitten olikaan. Kun maailma monimutkaistui, yksinkertaisilla neuvoilla ei pitkälle päässyt. 1980-luvulta lähtien puhuttiin enenevässä määrin ohjauksesta. Ohjauksen käsite avartui tarkoittamaan asiakkaan auttamista itsenäisten ratkaisujen tekemiseen. 

Nyt ohjauksesta on tullut välttämättömyys ja myös neuvonnan tarve näyttää lisääntyvän alituiseen. Vanhemmat tarvitsevat ohjausta lastensa kasvatukseen. Lapset tarvitsevat ohjausta kirjojen lukemiseen. Ohjausta tarvitaan terveellisiin elämäntapoihin. Opiskelijat eivät valmistu ilman oikeanlaista ohjausta. Valmistuneet eivät työllisty ja ihmiset syrjäytyvät, jos ohjaus puuttuu. Ohjaus on hyväksi havaittu lääke kaikilla elämän eri alueilla. Onko nykyaika tuottanut ohjausyhteiskunnan?

Ei, nykyaika on tainnut tuottaa jatkuvasta ohjauksen puutteesta kärsivän yhteiskunnan. Tämä lienee suurelta osin seurausta digitaalisen informaation tulvasta, joka yltyy koko ajan. Ohjauksen resurssit ja ohjausosaaminen eivät pysy perässä, kun digitaalinen aluskasvillisuus valtaa alaa. Maailma todellakin suhisee ihmisen ympärillä. Sen toteamiseksi ei tarvitse silmää, jolla näkisi megahertsien maailmaan. Älypuhelin riittää mainiosti. Informaatio satakertaistuu, tuhatkertaistuu ja vieläkin enemmän. Ihmisen kyky tajuta ja hahmottaa polkee kiusallisesti paikoillaan. Ihmisen henkilökohtainen käyttöliittymä digitaaliseen tietovuohon – oma järki – tukkeutuu tuon tuosta. Missä viipyvät päivitykset?

Maailman kaikki informaatio on koko ajan tarjolla sille, joka osaa digisuunnistuksen. Aivan liian monelle informaatio kuitenkin muodostaa läpipääsemättömän viidakon. Informaatio on niin pusikoitunutta, että valoa ei näy edes ylhäältä, ja joka suuntaan maailma näyttää aivan samanlaiselta. Kaikki hämärtyy, jopa oma tavoite. Kun ei enää tiedä mihin menisi, on varmaankin viisainta pysyä paikoillaan omassa pesässään ja toivoa, että joku löytää. Kukapa pystyisi enää neuvomaan, mitä valintoja nuoren taikka aikuisen, saatikka eläkeläisen, pitää tehdä tai mikä on järkevää? Mistä löytyisi ohjaaja, joka pystyisi selventämään vaihtoehtojen moninaista olemassaoloa? Pitäisikö ministeriöiden yhteistyönä perustaa kansalaisen ohjauspalvelu?

Tässä on nyt kuvailtu ongelmaa, mutta ratkaisua ei tule mieleen. Se voi kuitenkin löytyä netistä. Joku on varmasti miettinyt tätä ihan samaa asiaa ja päässyt minua pidemmälle. Aloitan Googlesta. Mikähän olisi hyvä hakusana?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.