Kesää ja ansaittuja talviunia kohti

Taannoisiin viikkoihin on jälleen mahtunut tapahtumia laidasta laitaan. Suurimpana epäilemättä useille opiskelijoille lukuvuoden päättymistä merkitsevä juhla, vappu. Opiskelijakunnalle tämä merkitsi vuoden suurimman ja mahtavimman rastisuunnistuksen järjestämistä, joiden valmisteleminen on toki aloitettu jo kuukausia sitten.

Aamusta iltapäivään kestäneet sadekuurot ja koleahko sää eivät lannistaneet juhlakansaa, vaan liikkeellä oli jälleen satoja suunnistajia. Jälkipelit ja juhlien huipennus vietettiin perinteiden mukaan kesäteatterilla. Setämies kärsii ilmeisesti jonkin sortin talvista kaamosmasennusta vastaavaa turnausväsymystä näin kevät aikaan ja oli väsymykseltään kykenemätön pääsemään kesäteatterille vipatuttamaan vipattelevia tanssahdusjalkojaan.

Työn alla on alkuvuodesta saakka ollut päivitettävä strategia opiskelijakunnalle. Vuonna 2011 voimaan astunut strategia tulee tiensä päähän vuoden vaihteessa ja niinpä on jälleen uuden strategian luomisen aika. Viime viikon tiistaina pidimme kaikille halukkaille avoimen strategiaseminaarin, jossa vanhemmat toimijamme kertoivat osallistuneille OSAKOn historiasta ja vieraamme, Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan – Metkan koulutuspoliittinen asiantuntija, aiempi opiskelijakuntatoimija Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – JAMKOsta, Aku Aarva, piti alustuksen strategiatyöstä. Seminaari tarjosi paljon hyviä ajatuksia osallistujille, mutta ilmeisen epäseksikäs aihe aiheutti varmaankin sen, ettei paikalla ollut kymmentä osallistujaa enempää.

Viime viikon keskiviikkona pidettiin opiskelijakunnan sääntömääräinen kevätkokous. Kokouksessa hyväksyttiin toimintavuoden 2012 toimintakertomus ja tilinpäätös. Kokouksessa täydennettiin myös helmikuusta asti vajaana toiminutta hallitustamme. Tervetuloa mukaan Pinja! Tässä vaiheessa vuotta katseen voi siis viimein kääntää kokonaan kuluvaan vuoteen, kevääseen – tai mitä siitä tässä vaiheessa on enää jäljellä – ja syksyyn.

Kaiken toiminnan lomassa olemme toimittaneet ensi vuoden kalenterimateriaalin eteenpäin ja työn alla on hyväksymiskirjeiden mukana uusille Oamkilaisille lähetettävä Uuden Opiskelijan Opas. Vuoden toinen Osakolainen julkaistiin pienien toimitusvaikeuksien siivittämänä perjantaina, kuitenkin onneksi ennen vappua.

Suuren kysynnän vuoksi järjestimme lauantaille retken Ranuan eläinpuistoon. Reissu oli järjestäjien ja osallistujien mielestä oikein onnistunut, vaikka eläimet viettivät pahimmoilleen päiväuniaan seurueemme visiitin aikana.

Kulunut päivä kului opiskelijakunnan hallituksen ja sihteereiden kanssa evakossa puolivuotiskertomuksen ja viestintästrategian merkeissä. Niin on mennyt aika kuin siivillä, tuntuu että vastahan se oli kun vuosi vaihtui ja nyt pitää olla kasaamassa kulunutta alkuvuotta kasaan, ennen kuin toimijat siirtyvät kesätöihin ja –lomille.

Ps. OSAKOn hallitus valitsi vuoden opettajaksi tänä vuonna Kulttuurinalan yksikön lehtorin Pasi Särkelän. Pasi ei päässyt kesäteatterille pokkaamaan palkintoaan, toimitamme sen perille tavalla tai toisella ennen pitkään. Onnea Pasi!

 

Strategiatyö

Tilinpäätös ja vappu

Saavu kesäyö

 

Tapio Korhonen, pääsihteeri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.