Daily Archive: toukokuu 20, 2013

Liikkeessä – New Yorkissa

 

Vapun jälkeinen viikko naisyrittäjien ja -johtajien opintomatkalla New Yorkissa oli unohtumaton elämys. Päivät olivat täynnä ohjelmaa. Matka alkoi Manhattanin kiertoajelulla. Greenwich Village, Soho ja Harlem näyttivät sunnuntaiaamun rauhassa trendikkäiltä paikoilta. Keskuspuisto yllätti vehreydellään ja kukkaloistollaan.

Vierailukohteitamme olivat New Yorkin yliopisto, YK, Suomen Pääkonsulaatti, kauppakamari, hotelliketjut sekä suomalaiset yritykset. Professori Jukka Laitamäen johdolla tutustuimme matkailun tulevaisuuteen ja trendeihin sekä palvelualojen uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. YK:n Päämaja istuntosaleineen näytti tutulta uutisista. Suomenkin istumapaikka sieltä löytyi. Se, että Suomi ei päässyt YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi, tuntui virkamiehiämme vieläkin harmittavan.

Nordean New Yorkin edustaja kertoi pankkitoiminnasta Yhdysvalloissa. Sekkien käyttö maksuvälineenä on edelleenkin hyvin yleistä. Sellainen edistysaskel on kuitenkin otettu, että sekin voi nykyään myös lähettää skannattuna eteenpäin!

Työmarkkinat ovat hyvin toisenlaiset kuin Suomessa ja Euroopassa. Työntekijöiden järjestäytymisaste on  alhainen ja työvoimavaltaisia palvelualan tehtäviä New Yorkin alueella on paljon, teollisuutta ei niinkään. Kansallisuuksien kirjo tässä kansojen sulatusuunissa näkyi sekä työpaikoilla että kaduilla.

Hotellimme sijaitsi keskeisellä paikalla, lähellä Times Square -aukiota. Tämä uudenvuodenyön uutiskuvista tuttu, jättimäisten valotaulujen ympäröimä paikka oli täynnä ihmisiä yötä päivää. Liikenne Manhattanilla on kaoottista, mutta ihme ja kumma sujuvaa. Liikkuminen onnistui hyvin kävellen, keltaisilla takseilla tai metrolla.

 

Vapaa-ajan ohjelmaamme sisältyi muun muassa Broadway –musikaali ja Manhattanin ympäriristeily. Mieleen jäi lähtemättömästi Manhattanin silhuetti pilvenpiirtäjineen mereltä päin katsottuna.

 

Matka avasi ovia mielenkiintoisiin paikkoihin. Vastaanotto joka paikassa oli hyvin ystävällistä. Tämän jälkeen on helppo ottaa tarvittaessa yhteyttä henkilöihin ja organisaatioihin, joihin tutustuimme.     Ajatukseksi jäi – tänne voisi tulla uudelleenkin!

Päivi Vesala, yksikönjohtaja

Historian lehtien havinaa Tekun kirjastossa

Historian lehtien havinaa kuuluu Tekniikan kirjaston perällä olevasta vitriinirivistä, missä on meidän vanhojen kirjojen kokoelmamme. Kuvassa näkyy siitä osa.

Nyt kun luonnonvara-alan yksikkö muuttaa tänne Kaukovainion kampukselle, niin sen kirjasto myös. Siis Luonnonvara-alan kirjaston kokoelma siirtyy osaksi Tekniikan kirjaston kokoelmaa.

Äkkipäätä tämä tuntuu haikealta. Tekun kirjasto ei enää olekaan pelkkää tekniikkaa, tänne tulee jotain uutta ja erilaista. Mutta hetkinen! Tarkemmin ajateltuna niin luonnonvara-ala taitaa olla melko teknistä nykyään. Ei kai monessa navetassakaan enää käsin lypsetä! Bioenergiakirjat sopivat hyvin tänne meidän energiatekniikan kirjojen joukkoon. Eikä viherrakentamistakaan ihan lapiolla ja haravalla tänä päivänä tehdä. Eli kirjastomme kirjakokoelma vain laajenee ja monipuolistuu tekniikan osalta. Katsokaapa muuten tarkkaan mitä alla olevassa kuvassa näkyy (voit klikata kuvan suuremmaksi). Eipä tämä luonnonvara-ala meille taida uutta ollakaan. Ja onhan se kiva, että näiden teknillisten kirjojen joukkoon saamme myös kasvioppaita ja muuta vähän maanläheisempää kirjallisuutta.

Tekniikan kirjaston  juurethan ovat 1894 alkaneessa Teollisuuskoulussa. Teollisuuskoulusta tuli Oulun teknillinen koulu vuonna 1940 ja siitä Oulun teknillinen oppilaitos  1960 ja Oulun seudun ammattikorkeakoulun tekniikan yksikkö 1996. Tuntuu hienolta olla näin pitkän oppilaitoshistorian jatkumossa. (Stenius 2002, 196-201.)

Nyt kesällä siirrämme kirjat Sanginsuusta tänne Kotkantielle. Eihän tässä mitään hätää olisi, mutta kun Tekniikan kirjaston kattoremontti sattui myös tälle kesälle. Kysäisimme varovaisesti, voisiko jostain remonttialueen nurkasta päästä käymään kirjaston tiloissa tekemässä uudelle kokoelmalle tilaa. No eikö mitä, urakoitsija ilmoitti että rakennetaan väliaikaiset seinät remonttialueen ympärille, niin kirjastoa voi käyttää ihan hyvin. Metelistä voi tietysti olla vähän haittaa ainakin herkimmille.

Miten saamme kaikki kirjat sopimaan?  Onneksi meillä onkin ollut hyvin tilaa täällä ja vapaita hyllymetrejä löytyy.  Lisäksi kellarista löytyi muutama hylly lisää, jotka on joskus poistettu, että on saatu lisätilaa ryhmätyön tekijöille. Nyt saimme sovitettua nämä hyllyt siten, että ryhmätyötila ei vähene, vaan välissä olevat hyllyt saattavat jopa rauhoittaa tilaa.

Siis tervetuloa uudet tuulet, kirjat ja asiakkaat tänne Tekniikan kirjastoon elokuussa! Katto ei enää vuoda ja kirjaston kokoelma on entistä laajempi ja mielenkiintoisempi!

Kirjoittaneet,
Elise ja Riitta
Tekniikan kirjasto

Lähteet:

Stenius, A. 2002. Oulun teknillisen oppilaitoksen/OAMK teknillisen osaston koulutus. Teoksessa M. Kähkönen (toim.) Pohjoinen urakka. [Helsinki]: Rakennusteollisuuden keskusliitto, 196-203.

Kähkönen, Martti.
Pohjoinen urakka : Rakennusteollisuus RT Pohjois-Suomen piiri ry 1972-2002 / Toimittaja Martti Kähkönen. [Helsinki] : Rakennusteollisuuden keskusliitto, 2002.
ISBN 952-9831-96-X (sid.).