Alumnin suusta

Luova päättää viimeisen lukuvuotensa niissä tiloissa, joista myös itse valmistuin 11 vuotta sitten. Vuosikurssini aloitti opinnot vuonna 1998 Muhoksella, seuraava vuosi oltiin Kempeleessä ja viimeiset vuodet saimme keskittyä opintoihimme Vallinkorvassa. Ja se oli hyvä juttu. Tuntui kuin kiertolaiset olisivat saapuneet vihdoinkin kotiin: oma yksikkö luonnon keskellä tuntui turvalliselta ja kotoisalta. Vallinkorvan henki oli meistä kaikista leppoisa, virikkeellinen ja kannustava.

Suurin osa vuosikurssiltani on työllistynyt hyvin oman alansa töihin. Kun keväällä 2012 tapasimme, totesimme että valtaosa työskentelee edelleen luonnonvara-alalla. Työnantajakenttä on laaja: useat työskentelevät julkishallinnon eri organisaatioissa (kunnat, seurakunnat, Metsäkeskus, ProAgria ja Metsähallitus), osa on sijoittunut yksityissektorille erilaisiin suunnittelufirmoihin, metsäteollisuuteen tai yrittäjiksi. Myös kolmannen sektorin palveluksessa (järjestöissä) on muutamia. Vain murto-osa on kouluttautunut täysin uudelle alalle.

Oma työputkeni on ollut katkeamaton aina valmistumispäivästä lähtien, vaikkakin määräaikaisuus on tuonut siihen oman sävynsä näinä vuosina. Olen työskennellyt erilaisissa maaseudun kehittämistehtävissä sekä ympäristöalan kouluttajana. Oulun seudun ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan yksikkö on edelleen yksi tärkeimmistä sidosryhmistäni nykyisessä työssäni Oulun kaupungilla. On ollut helppoa jatkaa yhteistyötä, kun yksikkö on pieni ja henkilökunta tuttua ja myös opiskelijoiden kanssa olen tehnyt paljon yhteistyötä ja kokemukset siitäkin ovat olleet erittäin hyviä. Vallinkorvan henki ei ole haihtunut eikä toivottavasti haihdu sittenkään, kun yksikkö on osa Kaukovainion kampusta.

Luonnonvara-alalla opiskeleville ja vasta valmistuneille haluan sanoa vielä, että olette valinneet perinteisen mutta myös tulevaisuuden ammatin. Luonnonvara-ala on hyvin monipuolinen ja mahdollisuudet uralla etenemiseen ovat hyvät. Kannustan kaikkia säilyttämään siteet ammattikorkeakouluun ja omaan yksikköönne valmistumisen jälkeenkin. Opiskelijoille on varmasti tärkeää saada kontakteja työelämään meidän täältä valmistuneiden kautta, mutta vähintään yhtä tärkeää meille on pysyä ajan hermolla opiskelijoiden kautta.

Rita Porkka, Agrologi (YAMK)

projektipäällikkö

Oulun kaupunki

KantriOulu-hanke

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *