Syksy alkaa, ahertaminen jatkuu

Tervehdys! Oikein mukavaa loppukesää myös allekirjoittaneen puolesta täältä opiskelijakunnasta.  Voitteko uskoa, ensi sunnuntaina elämme jo syyskuuta! Mihin tämä aika oikein rientää?  Opiskelijakunta on tehnyt aktiivisesti työtä jo koko elokuun ajan vaikka ensimmäiset opiskelijat saapuivatkin taloon vasta viime viikolla. Olemme olleet levittämässä ilosanomaa OSAKOsta uusille opiskelijoille ja on ollut ilo huomata, että meidät on otettu lämmöllä vastaan.  Olemme saaneet mukavasti uusia jäseniä ja myös vanhat jäsenemme ovat jo käyneet vaihtamassa tarrojaan uusiin. Edunvalvontatoiminnan turvaamiseksi jokainen jäsen on meille hyvin tärkeä, joten suuri kiitos jo tässä vaiheessa liittyneille!

Ensi viikolla alkaa myös syksyn tapahtumakausi OSAKOn osalta. Keskiviikkona  4.9. on vuorossa Tour d’Oulu, sekä 6.9. syksyn ehdottomasti kovin opiskelijatapahtuma Preludi, joka järjestetään Oulun Kuusisaaressa. Lippuja tapahtumiin myyvät koulutusalajärjestöt kampuksilla sekä OSAKO Välkkylän toimistollaan.  Näitä kinkereitä ei missään nimessä kannata jättää väliin, joten ota kaverit mukaan ja tule ihmeessä paikalle!  Viime vuonna osallistujia Preludissa oli noin 1700 – meneekö tänä vuonna 2000 osallistujan haamuraja rikki?

Syyskuun pyörähtäessä käyntiin alkavat myös OSAKOn eri tiimit heräillä kesän hiljaiselostaan. Maanantaina 2.9. pidetään liikunta- ja hyvinvointitiimi, jonne kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Muiden tiimien osalta suosittelen seuraamaan OSAKOn nettisivuja, jonne päivitämme eri tiimien kokoontumisajat ja -paikat.

Omalta osaltani syksy näyttää varsin kiireiseltä, mutta samalla myös hyvin mielenkiintoiselta. Edessä on mm. kaksi liittokokousta, edustajistovaalit, huikeita tapahtumia sekä olen myös etuoikeutettu tapaamaan monia mielenkiintoisia ihmisiä. Tästä kiitos kuuluu kaikille niille äänestäjille jotka luottivat allekirjoittaneeseen viime edustajistovaaleissa. Oikein mukavaa syksyä kaikille!

 

Koulu voi alkaa

kaikki valmista taas on

mennään eteenpäin

 

Heikki Leppänen, OSAKOn hallituksen varapuheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *