Melkein oululainen

Tänään olen asunut Oulussa kaksi viikkoa ja neljä päivää. Päivät ovat ensimmäistä viikkoa lukuun ottamatta olleet melko hektisiä, ja Oulu on kummasti alkanut tuntua jo kodilta, vaikka ajoittain vielä eksyilenkin ympäri kaupunkia yrittäessäni löytää eri paikkoihin.

Muutin ensimmäiseen omaan kotiini, mukavaan soluasuntoon hyvällä paikalla Välkkylässä, ja ensimmäiset askeleet yksin asumiseen ilman isän ja äidin hellää hoivaa olivat melko karmeita.  Sairastuin kovaan flunssaan ja olo oli hirveä. Kaupan päälle kukaan ei ollut tuomassa kuumaa mehua, särkylääkettä eikä ruokaa, vaan piti ihan itse pöngätä itsensä sängystä ylös kauppaan ja apteekkiin, että saa itsensä tolpilleen ja ruokittua. Melko karu herätys yksin asumisen arkeen, mutta sitä se toisinaan on.

Flunssasta toivuttuani pääsin aloittamaan harrastukseni paikallisessa karateseurassa ja opinnotkin lähtivät käyntiin Kotkantien kampuksella kulttuurialan yksikössä. Ensimmäinen koulupäivä hieman jännitti, ja ensimmäinen viikko meni infoähkyä vastaanottaessa ja sitä sulatellessa, sekä tutustuessa uusiin opiskelutovereihin ja muihin ylempien vuosikurssien opiskelijoihin, lähinnä tutoreihin. Ensimmäinen kouluviikko oli hyvin hetkinen koulun, harrastusten ja innokkaan ryhmäyltämisen merkeissä.

Pikkuhiljaa kaupunki alkaa olla tuttu ja arki alkaa rullata. Opiskelutoverit ovat mahtavia ja odotan tulevia kursseja innolla. Kestänee vielä hetki kun haen identiteettiäni oululaisena ja kulttuurialan opiskelijana.

Oulun murretta
en oppinut puhumaan,
ainakaan vielä.

Auri Hautala, 1. vuosikurssin opiskelija ja uusi oululainen