Uusiutuvan energian oppimisympäristö Oamkissa

Oulun Seudun Ammattikorkeakoulun Tekniikan yksikössä on rakennettu hajautetun uusiutuvan energian oppimisympäristö. Tavoitteena on ollut tuottaa ympäristö, jossa sekä opiskelijat että yritykset pääsevät testaamaan erilaisia uusiutuvan energian kehitysmahdollisuuksia.

Rakennettu ympäristö sisältää bio- ja puukaasun polttoon perustuvan CHP-moottorigeneraattorin (yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotanto), kiinteän polttoaineen kattilalaitoksen, aurinkopaneeleita, tuuligeneraattorin ja polttokennolaitteiston. CHP-moottorigeneraattori on rakennettu liikuteltavaan konttiin, joten kontti voidaan viedä vaikka biokaasua tuottavan maatilan yhteyteen testiajoja varten. Kiinteän polttoaineen kattilalaitos, aurinkopaneelit, tuuligeneraattori ja polttokenno sijaitsevat Oamkin Tekniikan yksikön omissa tiloissa. Kiinteän polttoaineen kattilassa voidaan lämpöä tuottaa esimerkiksi haketta tai pellettiä polttamalla.

Aurinkopaneeleilla uusiutuvaa energiaa

Aurinkopaneelien avulla saadaan puhdasta uusiutuvaa energiaa, sillä siitä ei synny päästöjä. Auringosta saatava energiamäärä riittäisi koko ihmiskunnan tarpeisiin moninkertaisesti, jos sitä kerättäisiin tehokkaasti. Maailmalla aurinkosähkön markkinat kasvavatkin jo hurjaa vauhtia.  Esimerkiksi Saksassa, missä aurinkosähköjärjestelmien käyttöönottoa on edistetty erilaisin tukitoimin, aurinkosähköjärjestelmät ovat jo arkipäivää. Välimeren maissa talojen katoilla on järjestelmiä, joilla lämmitetään käyttövettä tai tuotetaan sähköä taloon. Vastaavasti Intiaan ollaan rakentamassa maailman suurinta aurinkovoimalaa, jonka vuosituotannoksi on arvioitu 6 terawattituntia. Vertailun vuoksi, Loviisan ydinvoimala tuottaa vuodessa n. 8 terawattituntia.

Täällä Suomessa aurinkopaneelien käyttö on lähtenyt vasta viime vuosina hitaasti käyntiin. Sähköä tuottavat aurinkovoimalat ovat olleet käytössä esimerkiksi kesämökeillä, mutta omakotitaloissa käyttö on ollut vähäistä. Viime vuosina kysyntä on lisääntynyt ja lähivuosina, kun hinnat todennäköisesti laskevat samalla tehojen kasvaessa, myös yksityishenkilöt kiinnostunevat paneeleista. Vain keskitalvella pimeimpään aikaan, joulu-tammikuussa, aurinkoenergiaa ei juuri saada talteen, mutta muuten sitä Suomenkin oloissa voidaan käyttää.

Oulun Seudun Ammattikorkeakoulun Tekniikan kampus sai ensimmäiset aurinkopaneelit syyskuussa 2013 Hajautetun uusiutuvan energiatuotanto -hankkeen avulla. Tekniikan yksikön katolla sijaitsevat 4 paneelia tuottavat talolle energiaa noin 5000 kW vuodessa. Suurta energiasäästöä tällä ei vielä talolle saada, mutta mikäli laitteisto koetaan hyödylliseksi, pinta-alaa talon katolla on vielä runsaasti jäljellä. Henkilökohtaisena toiveenani on saada Kaukovainion kampukselle opiskelijakäyttöön esimerkiksi kännyköiden latauspiste, joka toimisi aurinkoenergialla.

Oulussa aurinkopaneeleita löytyy Oamkin lisäksi mm. VTT:n katolta Linnanmaalta. Oulun Energia on myös ollut kehityksessä mukana ja tukee oululaisia asukkaita aurinkosähkön tuottamiseen liittyvien laitteistojen hankinnassa.

Mielenkiintoisena tulevaisuuden haasteena on se, miten aurinkoenergiaa voitaisiin käyttää myös jäähdyttämiseen. Siinäpä alan energiaosaajille pohdittavaa.

Jouni Kääriäinen
Energia ja ympäristö – painoalakoordinaattori
Oamk

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *