Rautoja tulessa

Kuten hallitusvuoden alussa perehdytyksessä sain kuulla, syksy on ehdottomasti hallituskauden kiireisin jakso. Niin uudet kuin vanhatkin opiskelijat tarvitsevat opiskelijakortit ja lukuvuositarroja, eikä tässä vielä kaikki! Allekirjoittanutta työllistää muun muassa koulutusohjelmatiimiläisten sekä suomen- että englanninkielisten koulutusten järjestäminen, kun välillä tuntuu ettei kalenterista mitenkään löydy optimaalista päivää niille. Lisäksi Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOKin liittokokous lähestyy kovaa kyytiä. Liittariin on valmistauduttu perehtymällä liittokokousmateriaaleihin, ja OSAKOn edustajistokin kokoontui hyvin pikaisella aikataululla. Liittariin mennessä pitäisi myös varmistaa että muutkin opiskelijakunnat ymmärtävät hallituksemme puheenjohtajan Nooran olevan paras valinta SAMOKin hallituksen jäsenten joukkoon ensi vuodelle.

OSAKOn omatkin edustajavalinnat lähestyvät. Edustajistovaalin ehdokasasettelu päättyy ensi maanantaina. Sähköiset vaaliuurnat ovat auki 5. – 11.11. jonka jälkeen saammekin tietää ensivuoden edustajiston kokoonpanon. Tämän jälkeen syyskokous ja uuden OSAKOn hallituksen valinta onkin jo ovella. Hämmentävää kuinka nopeasti viikot vierivät; vastahan sitä palattiin ns. kesälomilta ja nyt hallituskauden loppu häämöttää jo lähellä.

Koulutuksen kehittämisen tiimoilta mielenkiintoisin asia lienee jo käyntiin lähtenyt Oamkin sisäinen auditointi, jossa allekirjoittanutkin on opiskelijajäsenenä mukana. Sisäisessä auditoinnissa auditointiryhmät tutustuvat heille valittuun koulutusohjelmaan ja haastattelevat koulutusohjelman ihmisiä, niin henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin puolelta. Tarkoituksena on ulkopuolisten henkilöiden avulla löytää mahdollisia kehittämiskohteita mutta ennen kaikkea myös havaita hyviä käytänteitä ja toimintatapoja, joita myös muut koulutusohjelmat voisivat hyödyntää. Auditoitavia koulutusohjelmia on vain seitsemän, mutta tulokset toivottavasti hyödyttävät koko ammattikorkeakoulua.

Kaiken tämän härdellin keskellä saimme kuulla viime perjantaina varsin hyviä uutisia. Oamk Gaalassa palkittujen listoilta löytyi yksi omistamme: Vuoden Oamkilainen on OSAKOn pääsihteeri Tapio Korhonen! Tapio sai tunnustusta tärkeästä työstään opiskelijoiden ja koko Oamkin parhaaksi. Hänen työpanoksestaan ”pienenä” poikkileikkauksena voidaan mainita että kutakuinkin jokainen tämän talon opiskelijakortti on ennen omistajalleen päätymistä pyörähtänyt Tapion pöydällä. Tapion palkitseminen voitaneen myös tulkita hatunnostoksi koko opiskelijakuntaa kohtaan. Tässä kellarissa tehdään tärkeää työtä ammattikorkeakouluyhteisön parhaaksi ja sitä myöskin arvostetaan. Tapion Oamkilaisuutta juhlistettiin vielä erikseen Oamk-kakkukahvien merkeissä toimistollamme. Kiitos Noora kakusta!

 

Pääsihteerimme
Vuoden Oamkilainen
Onneksi olkoon!

Rautoja tulessa

Hallituksen jäsen Juho Koskelainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *