Monthly Archive: marraskuu 2013

Sisäisen auditoinnin palauteseminaarissa jaettiin hyviä käytäntöjä

Sisäisen auditoinnin palauteseminaarissa jaettiin hyviä käytäntöjä

 

Sisäisen auditoinnin palauteseminaari pidettiin 28.11. Sosiaali- ja terveysalan yksikössä. Mukana oli yli 50 asiasta kiinnostunutta oamkilaista, niin opiskelijoita kuin henkilökuntaakin.

Päivän avasi Liiketalouden yksikönjohtaja Päivi Vesala, joka kertoi oman yksikkönsä valmistautumisesta auditointiin. Hän kertoi, että oli vienyt sidosryhmät kahville haastattelun jälkeen ja saanut heiltä arvokasta palautetta keskustelun lomassa. Tässäpä on heti yksi hyvä käytänne jakoon!

Iltapäivän kuluessa vararehtori Risto Kimari esitteli auditoinnissa esiin nousseita vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Moni asia on hyvin, mutta kehittämistäkin riittää mm. sidosryhmäyhteistyön systematisoinnissa ja kattavan palautejärjestelmän kehittämisessä.

Sisäisen auditoinnin onnistumista arvioitiin yksikönjohtaja Riitta Tötterströmin ja lehtori Matti Järven johdolla. He molemmat olivat saaneet sisäisessä auditoinnissa lisää hyviä näkemyksiä omaan työhönsä. Työskentely ryhmässä, jossa oli eri yksiköiden ja alojen edustajia, oli heidän mukaansa mielenkiintoista. He kehittäisivät tulevaisuudessa koulutusohjelmien vuorovaikutusta; koulutusohjelmien väliset vertaisarvioinnit voisivat olla hyvä keino tähän. Matin modernisoitu esitys tiivisti tavoitteeksi sekä toiminnanohjauksen että ammatillisen kompetenssin kehittämisen.

Seminaarissa esiteltiin lisäksi hyviä käytänteitä eri yksiköistä. Osastonjohtaja Jussi Haukkamaa ja laatukoordinaattori Paulina Melakari-Mustonen kertoivat viestinnän koulutusohjelman joustavista opiskelukäytänteistä. Alustus oli todella mielenkiintoinen ja materiaaleista voivat muutkin saada ideoita opintojen joustavoittamiseen.

Yliopettaja Hilkka Honkanen esitteli verkko-opintojen toteutusta sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelmassa. Hänen mukaansa on tarpeellista, että verkossa on selkeät ja yksinkertaiset toimintavat. Verkko-opinnot ovat koulutusohjelmassa pääasiallinen opiskelumuoto, lähiopetusta on kaksi päivää kuukaudessa.

Lehtori Outi Laurinen puhui onnistuneesta Study Group-toiminnasta Luonnonvara-alan yksikössä. Toiminta aloitettiin keskeyttämisten vähentämiseksi ja tässä myös onnistuttiin. Tämän lisäksi Study Group –toiminnan kautta opiskelijat ovat oppineet tehokkaammin, arvosanojen keskiarvo on kohonnut ja hylättyjen opintosuoritusten määrä vähentynyt.

Lehtori Riitta Rontu esitteli lopuksi sujuvaa projektien, harjoittelun ja opinnäytetöiden ketjutusta tietotekniikan koulutusohjelmassa. Projektitöitä harjoitellaan ensin turvallisesti kouluympäristössä, mutta tämän jälkeen siirrytään tekemään niitä yrityksille. Yleensä opiskelijat tekevät samaan yritykseen sekä projektit, harjoittelun ja opinnäytetyön. Työnantaja saa vuoden aikana selville, millainen työntekijästä on kyse, minkä ansiosta ketjutus johtaa usein myös työllistymiseen.

Kaikki palauteseminaarin materiaalit ovat Heimossa. Käy kurkkaamassa mitä hyviä käytänteitä saisit sieltä itsellesi käyttöön! 

Marianne Isola
Laatukoordinaattori

Kolme yötä joulu…

…kalenteriin! Maanantaina lähtee taas kirjaston kohta melkein perinteinen lähtölaskenta jouluuun. Jatkamme viime vuonna hyväksi havaitulla linjalla eli jokainen luukku sisältää vinkkauksen hyödylliseen, hauskaan tai muuten vain hyväksi havaittuun tai nautittavaan tietokirjaan, romaaniin, musiikkiin, nuottiin tai vaikka elokuvaan.

Kaikki vinkatut aineistot löytyvät joko kirjaston kokoelmasta tai ovat tilattavissa lainaan yhteislainakumppaneiltamme maksutta.

Pysytään kuulolla… 😉

Osaamista johtamaan muutoksen keskellä

Teen väitöstutkimusta osaamisen johtamisesta. Kohdeorganisaationa tutkimuksessa on koko Oamk. Teoriapohja rakentuu knowledge managementista. Aihetta on tutkittu paljon, mutta ei juurikaan ammattikorkeakoulujen kannalta.

Projektini on nyt noin puolivälissä. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa on käytetty teemahaastatteluita. Teemahaastattelut on tehty 25 henkilölle Oamkissa. Haastateltavat ovat olleet johdon edustajia kaikista yksiköistä, myös tukipalveluyksiköistä. Haastatteluissa on kartoitettu osaamisen johtamisen nykytilaa ja kehittämistä sekä osaamisia ja kyvykkyyksiä.

Aineisto on mielenkiintoinen, sillä teema on tärkeä Oamkin muutostilanteessa mm. yhtiöittämisen myötä. Yritän saada väitöskirjan reippaalla vauhdilla valmiiksi, jotta teema pysyy ajankohtaisena. Osaamisen johtamistahan on tarpeen lähteä (jatko)kehittämään organisaatiossa. Myöhemmin voisi tehdä esim. kyselyn henkilöstölle ja lähteä kartoittamaan osaamisia.

Terhi Mustakangas, opettaja

Hirnuva oppimisympäristö

Hirnuva oppimisympäristö

Nykyään puhutaan paljon henkilökohtaisista oppimisympäristöistä (PLE, personal learning environments). Usein sillä viitataan verkossa ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan oppimiseen.  Ne voivat myös olla ulkona, fyysisissä harjoituksissa tai erilaisissa vuorovaikutustilanteissa tapahtuvaa oppimista.  Olen pohtinut ymmärrämmekö oikeastaan miten paljon fyysinen hyvinvointi tukee onnellisuutta, luovuutta työssä ja myös älyn juoksua? Ja hoksaammeko käyttää esimerkiksi eläinten kanssa tapahtuvaa vuorovaikutusta henkilökohtaisen kasvun apuna?

Olen kehitellyt itselleni HLEtä, Horse learning environment’ia. Siihen kuuluu pala maalaismaisemaa, islanninhevonen Pinna frá Laekjarbakka ja talli, jossa se asuu.

Pinna on reipas ja sosiaalinen, mistä päättelen sen voivan nyt hyvin. Stressin merkit hevosissa kertovat että jotain on pielessä: laumaolosuhteissa, ruokinnassa, terveydessä. Tai jopa menneisyyden kokemuksissa, jolloin tarvitaan aikaa ja työtä stressistä pois oppimiseen. Olosuhteiden seuraaminen läheltä on tärkeää, koska minulla on vastuu hevosestani. Ratsastuksenopettaja sanoo että kun itse siivoaa karsinan joka päivä niin tietää heti, jos jotakin on vialla. Kakkakasojen puuttuminen on iso hälytysmerkki ähkystä, johon moni tuttukin hevonen on menehtynyt. Niitä kasoja ei siis turhaan tallilla sanota plussa-pisteiksi…

Yhteistyöhön hevosen kanssa tarvitaan molemminpuolista luottamusta. Sanonta että hevonen haistaa pelon pitää paikkansa. Laumaeläimenä se olettaa meidän johtajana suojelevan sitä, tulkitsevan tilanteita ja kertovan suunnan – vaikka onkin meitä seitsemänsataa kiloa suurempi. Ja kehonkieli kertoo niin paljon, että teeskentelykään ei auta: jos et oikeasti luota itseesi noita isoja eläimiä käsitellessäsi, niin tavallinen postilaatikkokin muuttuu hetkessä murisevaksi hirviöksi joka on juuri hyppäämässä hevosen kimppuun terävillä hampaillaan.

Eikä luottamuskaan yksin riitä. Tarvitaan myös kunnioitusta. Yhteistyössä on tärkeää että on yhteiset säännöt joihin voi luottaa. Kunnioitus on sitä että alueelleni ei tulla pyytämättä lupaa, hihaani ei nypitä hampailla, riimussa kävellään takanani, eikä minua päin kävellä. Kun minä pysähdyn, riimun päässä kulkeva hevonenkin pysähtyy heti. Ilman tällaisia sääntöjä mukava harrastus saattaa äkkiä muuttua hengenvaaralliseksi. Postilaatikkoa voi nimittäin myös pelätä ihan pelleilläkseen ja huvitellakseen, jos ei saa riittävästi mahdollisuuksia purkaa energiaansa. Toistuvassa päiväohjelmassa ja harjoituksissa muodostuu helposti ennakoitavia rutiineja, joten joskus myös irrottelu on tärkeää: siksi välillä laukataan pitkin metsäteitä niin lujaa kuin kintuista lähtee. Kunnioitus on myös sitä, että pyrin ymmärtämään hevosen käyttäytymistä, huomioimaan sen tarpeita, enkä ojenna sitä turhan kovakouraisesti.

Näitä asioita en ole oppinut kirjoista vaan tekemällä. Kehonkieltä ja johtajuutta on pakko vaan mielikuvaharjoitella ja kokeilla käytännössä. Joskus mustelmillakin, koska kaikki hevoset eivät käyttäydy yhtä nätisti kuin omani.  Joskus nämä asiat ovat kyllä auttaneet myös opettajan työssä, vaikka levottoman luokan rauhoittamisessa. En ollenkaan ihmettele että leadership coachingissa käytetään hevosia menestyksellisesti apuna johtajien kouluttamisessa.  

Tämän harrastuksen parissa usein rapa roiskuu, mutta sille ei voi mitään, säätä ja olosuhteita ei aina voi valita.  
Mutta sen voi, että on avoin oppiakseen uutta.

 

Sanna Oja
Tuntiopettaja

 

Kirjasto looks – heijastimet

Lumi suli ja lyhyt päivä on taas entistä mustempi. Pimeässä töihin saapuva ja pimeässä töistä poistuva kirjastohenkilökunta on kuitenkin ilahduttavasti panostanut näkyvyyteensä.

Alla kokoelma kirjastolaisten takeissa killuvia heijastimia piristämään marraskuun harmaita työpäiviä. Kyllä se lumi tulee sieltä vielä sanoi ECMWF mitä hyvänsä!

Vain (työ)elämää

Olen ollut Liikkeessä seitsemän vuotta. Sen lisäksi, että olen opetellut opettajaksi kantapään kautta tuona aikana, olen saanut kaksi lasta, opiskellut filosofian maisteriksi ja hankkinut myös virallisen opettajan pätevyyden. Olen siis konkreettisesti ollut koko ajan liikkeellä.

Tänä syksynä sain vihdoin ja viimein kaipaamani mahdollisuuden pysähtyä, kun jäin kahdeksi kuukaudeksi virkavapaalle. Tai siis opintovapaahan se oli. Minussa asuvan pienen ekonomin olisi pitänyt kirjoitella väitöskirjaa, mutta täytyy myöntää, että humanisti minussa vietti suurimman osan päivästä tuijottelemalla ulos yliopiston ikkunoista, pohtimalla työuraansa, josta suurin osa on vielä edessäpäin ja omaa opettajuuttaan. Tein siis sitä, mitä juuri täysikään ehtinyt nuorimies kertoi äidilleen tekevänsä, kun hän ryhtyi tivolin possujunan kuljettajaksi: etsin itseäni.

Tarkastellessani syksyn etenemistä Linnanmaan floorassa minulle kirkastui muutama asia omasta työstäni. Huomasin, että tuntui suorastaan ylelliseltä, ja hyvin erikoiselta, kun oli lupa keskittyä vain yhteen asiaan. Kun tarkemmin asiaa ajattelee, meistä opettajistahan on melko moneksi. Työhömme kuuluu opetuksen lisäksi paljon sellaista, mikä opiskelijoille ei näy suoraan. Kiireisimpinä päivinä tuntuu, että olen kuin Maija Poppasesta tuttu Perttu, joka yhdenmiehenbändinä soittaa torvea, symbaalia, haitaria ja rumpua, pahimmillaan jopa kaikkia yhtä aikaa. Kun saman päivän aikana joutuu paukuttamaan englannin sanastoa opiskelijoille, polkemaan työharjoittelukäynnille ja naputtamaan seminaarissa tutkimuskysymysten tärkeydestä, työpäivät tuntuvat välillä todella raskailta.

Toisaalta sama monipuolisuus kuuluu työni parhaimpiin puoliin. Jos siis joskus työpäivän aikana nauran ja itken samanaikaisesti, taito joka minulla on ollut ihan pienestä pitäen, niin ei ole syytä huoleen. Erityisen tärkeänä ja mielekkäänä olen kokenut oman roolini tuutor-opettajana, koska itse koen saaneeni hyvin vähän henkistä tukea opintoihini yliopistolta. Oikeastaan pedagogiikkani perustuu hyvin pitkälti siihen, että pyrin tekemään asiat päinvastoin kuin monet minua opettaneet (tai opettamatta jättäneet) ovat tehneet opintojeni varrella. Minusta on tullut mm. Facebook-tuutori, joka parhaimmillaan vastaa opiskelijoiden kysymyksiin saman minuutin aikana ”kostoksi” siitä, etten ole vieläkään saanut sähköpostivastausta eräältä opintoasiainpäälliköltä opintoihini liittyvään kysymykseeni. Mutta toivo elää ja odotellaan vielä, ei siitä ole kuin kaksitoista vuotta, kun otin häneen yhteyttä. Vaikka opiskelijoiden mieltä painavat asiat kaipaavat harvoin vastausta saman minuutin tai edes tunnin sisällä, toivon että läsnäolostani sosiaalisessa mediassa välittyy opiskelijoille tunne, että apu on ”only one click away”.

Mutta palataanpas takaisin siihen, kun etsin itseäni. Arvatkaapas mistä minä löydyin? Ei varmasti ole vaikea kuvitella vaikkei olisikaan ollut todistamassa sitä, kun yhä useammin löysin itseni hiippailemasta koulumme käytäviltä, kokouksista istumasta ja pylväitä halailemasta.

Anna Marin, englannin ja markkinoinnin lehtori

PS Jatkoin mielessäni Ulla Reinikaisen blogikirjoituksessaan aloittamaa ajatusleikkiä. Eiköhän siis opettajakollegat tehdä oma ”Vain opettajaelämää”, jossa opetamme toistemme parhaita oppitunteja omalla tyylillämme. Jokainen päivänsankari saisi myös järjestää omannäköisensä päivän. Reinikaisen Ulla varmaankin laittaisi meidät laatimaan tuloslaskelmia ja taseita. Videolta näytettäisiin, miten oppitunti syntyi aikanaan (”Mjoo, no kello läheni kolmea aamuyöstä ja jotain piti keksiä aamutunnille”). Sitten kehuttaisiin kovasti toistemme versioita (”olipa liikuttava tunti yritysmuodoista”), halailtaisiin, itkettäisiin ja naurettaisiin. Aijaijaijaijaaaaaaaa!

Verkossa

Tammikuussa 2011 alkoi OAMK:n liiketalouden yksikössä kokeilu. Yhteistyössä Lapin Ely keskuksen aloitteesta käynnistettiin KTAMK:n kanssa yhteinen hanke kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomikoulutuksen saattamiseksi verkkoon. Nyt marraskuussa 2013 opiskelijat alkavat vähitellen valmistua. Osa on jäänyt matkalle, mutta ihan mukavan kokoinen porukka on opinnäytetyövaiheessa.

Näin opettajan ja tutorin roolissa on nyt hyvä pohtia, mitä jäi käteen. Ainakin ryhmä iloisia ja energisiä opiskelijoita, kokemuksia siitä, kuinka hyvä ryhmähenki voi syntyä myös verkossa ja hyvää palautetta työelämän edustajilta.

Verkko-opiskelua ihan turhaan pidetään mörkönä. Netti tarjoaa mahdollisuuden itsenäiseen ja ajasta riippumattomaan työskentelyyn niin opettajalle, kuin opiskelijallekin. Opettajan työ ei katoa minnekkään, vaikka opettaja tekisikin luennostaan nauhoitteen, jonka laittaa opiskelijoille, siitä tulee vain erilaista. Pitää aktiivisesti seurata opiskelijoiden töskentelyä, valvoa verkkokeskusteluita ja antaa palautetta. Jep… luokkahuoneopetus on usein helpompaa. Luennon jälkeen siinä ennätät vastata vain pariin pieneen kysymykseen. Verkossa opiskelijalla on aikaa miettiä ja muotoilla isoja kysymyksiä, joihin vastaaminenkin vaatii aidosti ajatusta. Eikä kysymystä voi ohittaa kommetilla ”sori pitää ehtiä toiselle tunnille”.

Näiden parin vuoden aikana olen varmasti kasvanut opettajana. Olen oppinut paljon siitä, mitkä asiat edesauttavat (hyvä draivi ryhmällä) ja mitkä rajoittavat (kaikki laajat verkkokeskustelut samaan aikaan) opiskelua. Olen oppinut jäsentämään aikatauluja ja toimimaan tulkkina opettajakolleegoiden ja opiskelijoiden välillä. Olen oppinut uuden rytmin tehdä asioita ja sen, että tietotekniikka opetuksessa on vain tekniikkaa ja edelleen se opettaja ja pedagogia siellä taustalla on kaikki kaikessa.

Tammikuussa alkaa uusi verkkoryhmä KIRSUOMI, porukka on ympäri maata. Vähitellen alkaa jännittämään tuleeko hommasta yhtä mukavaa, kuin edellisen ryhmän kanssa. Tai no, tuleehan siitä, kun pannaan tulemaan 🙂

Kirjoittaja: Lehtori Ulla Virranniemi, Kirjasto- ja tietopalvelualan ko.