Vallanvaihdon aika

On suunnattoman vaikeaa uskoa, että ensi viikolla on jo joulukuu. Kuten jo aiemmissa blogeissani olen ihmetellyt ajan juoksua, ihmettelen sitä nytkin: mihin kaikki aika oikein katoaa? Vaikka OSAKOn vuosi on ennalta varsin tarkasti suunniteltu, tuntuu silti toisinaan, että kiire on valtaisa ja aivan kaikkea ei ehdi valitettavasti tekemään. Ei ole viikkoa, jolloin jotain uutta arvaamatonta tehtävää kaiken muun lisäksi ei ilmene.

Syksyn suurin kansallinen tapahtuma opiskelijakuntakentällä pidettiin viime viikonloppuna Helsingissä hotelli Haagassa. Kyseessä oli SAMOKin, eli Suomen opiskelijakuntien liiton – SAMOK ry:n liittokokous. Asiakysymysten lisäksi jännitimme henkilövalintoja tehtäessä oman ehdokkaamme Noora Nousiaisen puolesta, sillä Noora oli ehdolla SAMOKin ensi vuoden hallitukseen. Jännittäminen oli loppuen lopuksi turhaa, sillä yhdeksän ehdokkaan joukosta Noora keräsi toiseksi eniten ääniä ja pääsi hallitukseen kirkkaasti.  SAMOKin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Toni Asikainen HELGAsta ja varapuheenjohtajaksi Mikkel Näkkäläjärvi VAMOKista. Nooran lisäksi vuoden 2014 hallituksen muina jäseninä nähdään Matti Leppälehto opiskelijakunta SAMOsta, Joonas Peltonen POKAsta, Anniina Sippola HAMKOsta ja Ida Talvinen joka edustaa opiskelijakunta SAMMAKKOa. Onnea uudelle hallitukselle ja ennen kaikkea koko OSAKOn Nooralle!

Tätä blogia kirjoitettaessa vuoden 2013 OSAKOn hallituksella on hallituskautta jäljellä noin kuukausi. Uuden hallituksen kokoonpanosta ei ole vielä tietoa, mutta uskon, että tämä puoti tulee jäämään hyviin käsiin. Omalle kohdalle vuoden vaihde tarkoittaa sitä, että kolme vuotta kestänyt hallitusvastuu joka alkoi 2011 OTRO ry:n varapuheenjohtajuudella ja jatkui sittemmin puheenjohtajuudella päättyy nyt kuluvaan OSAKO -vuoteen, jossa olen toiminut hallituksen varapuheenjohtajana. Mieli on toisaalta hieman haikea, mutta silti avoin. Opiskelijakunnan täytyy kehittyä ja koen, että minulla on OSAKOlle enemmän annettavaa muualla kuin istumalla toinen kausi hallituksessa. Täytyy toki myöntää, että ajatus paluusta ”riviopiskelijaksi” hieman pelottaa mutta OTRO- ja OSAKO -vuosien aikana olen tottunut haasteisiin, joten eiköhän tästäkin selvitä! Kiitos vielä kerran kaikille luottamuksesta, jonka olette minulle suoneet ja siitä että olen saanut valtuudet hoitaa tätä tehtävää. Koen olevani etuoikeutettu saadessani toimia opiskelijoiden edunvalvojana ja edustajana kolmen vuoden ajan.  Kyseisenä aikana olen saanut myös tavata paljon hienoja opiskelija-aktiiveja niin Oamkista kuin ympäri Suomen. Ilman OTROa ja OSAKOa tätä tuskin olisi tapahtunut. Kiitos kaikesta ja tavataan ensivuonna joissakin muissa merkeissä!

 

Vuosi lopuillaan

Uusi kohta aluillaan

Mennään eteenpäin

 

Heikki Leppänen, OSAKOn hallituksen pian väistyvä varapuheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *