18. luukku: Elämä / Keith Richards & James Fox

Tänään 70-vuotisia viettävä Keith Richards on sanonut: “You’ve got the sun, you’ve got the moon, and you’ve got the Rolling Stones”. Totta. Nyt nyt jo edesmennyt ystäväni toi minulle sähkökitaran lainaan vuosia sitten. Mukana tuli käsky opetella soittamaan kunnon musiikkia –  ei mitään mikkihiiribiisejä vaan Rolling Stonesia. Kitaran palautin aikanaan, mutta Rolling Stones jäi ikilainaan.

Richardsin vuonna 2010 julkaistuun omaelämänkertaan on suhtauduttu sekä naureskellen että ylistäen. Se voisi suurimpien kriitikoiden mielestä olla kenen tahansa kirjoittama, sillä Keefin muistikuvia pidetään sattuneesta syystä jokseenkin epäluotettavina. Ja onhan kirjan tarinat välillä aika uskomattomia. Elämä on sekoitus historiaa, komediaa, addiktioita ja syväluotaavaa pohdiskelua – sekä ennen kaikkea musiikkia. Richards kuvaa musiikkia tavalla, joka saa maallikonkin innostumaan bluesin juurista, lickeistä ja uusista vahvareista.

Pidin kirjasta siksi, että se luo loistavaa ajankuvaa matkan varrelta. Pidän myös näin kolmenkympin kriisin lähestyessä siitä, että yli 40 vuotta vanhempi Richards on edelleen innostunut vähän kaikesta. Eniten pidin kuitenkin Keefin asenteesta, jota kuvaa hänen lausumansa  “It’s really good to be here and as I always say, it’s really good to be anywhere!” Hyvä motto niin jouluun kuin juhannukseenkin.

Muistetaan näin joulunaikaan, että You can’t always get what you want

Elämä Leevissä >>