Daily Archive: tammikuu 16, 2014

Alkuräjähdys

 

Edellisen vuoden paukut on paukuteltu ja nyt alkaa uusi vuosi, uusilla panoksilla! Kuvassa uusi hallitus (paitsi Arto ja Maria) keilaamassa edustajiston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kanssa. Selvästikin Vessu varautuneena kovempaankin rytinään. Tästä vuodesta tulee värikäs, iloinen, vauhdikas ja toivottavasti myös näkyvä! Ainakin puheenjohtajan merkittävin salainen ase, eli motivaatio ja kiinnostus ovat ladattuina. Tämä vuosi tulee olemaan oppimisen vuosi ja toivottavasti myös täynnä potkua!

Päätin aloittaa vuoden 2014 olemalla ajoissa ja kuuntelemalla enemmän. Päätin aloittaa kuuntelun itsestäni, joten olen nyt nauhoittanut unissapuhumistani ja muita yöllisiä seikkailujani. Pientä alkukankeutta oli kuultavissa ja aluksi en saanut nauhoitettua kuin lähinnä kevyttä sahausta, unissanaurua ja tyytyväistä myhäilyä. Viikon odotuksen jälkeen sain lopultakin nauhoitettua yöllisen aktin ja tänä aamuna kuuntelin hengentuotettani aamiaispöydässä. Mielestäni yöllinen toteamukseni summaa aika hyvin näitä kahta viikkoa niin säiden, kuin uuden pestinkin puolesta: ”Suoraan kylmään talvi-ilmaan!”

Toimistolla on menty suoraan asiaan, mutta kaikki on tuntunut uudelta, raikkaalta, piristävältä ja erilaiselta. Tuntuu, että nyt on päästy siihen, mitä on kauan odotettukin. Loskan ja rännän jälkeen on ihanaa, kun on kirpeä pakkassää ja välillä aurinkoistakin. On ihana aloittaa hommat ja päästä asiaan!

Täytyy kyllä myöntää, että ensimmäistä työpäivää edeltävänä yönä jännitti. Unetkin jäivät lyhyiksi, kun puoli viiden jälkeen ei enää nukuttanut, kun päässä pyöri hurjana vain monenlaisia asioita, joita haluan tehdä toimistolla! Uskon kuitenkin, että pieni jännittäminen kertoo vain siitä, että olen tosissani.

Heräsin samana yönä myös mielenkiintoiseen uneen, jossa Pinja Laukkanen, hallituksen uusi varapuheenjohtaja, sekä edustajiston puheenjohtaja Vesa-Ville Väänänen ja edustajiston varapuheenjohtaja Matti Haarala olivat asunnossani ihmettelemässä ikkunoita, joissa oli reikiä ilmeisesti luotien tai kivien jäljiltä. Rakas varapuheenjohtajani totesi sitten kannustavaan sävyyn: ”Kuule, jos tämä vuosi ei käynnisty hyvin, niin sulle käy niin kuin Kennedyille.”

Totesin unessakin, että toivon kyllä OSAKOn herättävän tunteita, mutta en usko väkivaltaan asioiden ratkaisussa. Olisi hyvä, jos OSAKO herättäisi opiskelijoiden mielenkiinnon ja mahdollisesti vahvempiakin intohimoja. Puheenjohtajan tehtävä on vastuullinen, mutta luotan myös siihen, etten ole yksin. Jos koen Kennedyjen kohtalon, niin toivottavasti myös muu puheenjohtajisto on paikalla, kuten unessakin.

Ensimmäisen päivän jälkeen olen ollut huomattavasti optimistisemmalla mielellä. Eräänä yönä heräsin omaan äänekkääseen myhäilyyni ja naureskeluuni, kun olin nähnyt unta, jossa koulutussihteeri  Jari-Pekka ja minä olimme OSAKOn toimistolla ja OSAKOlla meni kaikki nappiin. Toivottavasti se oli enneuni. 😀

 Räiskyvin terveisin, Heidi ”Heke” Keränen, OSAKOn hallituksen uunituore puheenjohtaja

 

Alkuräjähdys,

Olen ilotulitus!

KABOOM KAKABOOM!

 

Olen iloinen,

Vauhdikkaasti suihkahdan,     

Värikkäästi, BOOM!

Winter sports or sports during winter?

Coming to Oulu soon or maybe you are already here? Now it is August or September, sun is high birds are singing, everything seems to be perfect? Afternoon or morning run is always pure pleasure. But before coming to Finland you have heard about strong and burdensome winter with ice wind. Finns seems to confirm all those stories and they even trying to convince you to seize the day and summer hot time. If you like to spice up your life with a little bit of running during a week, now probably you are asking yourself “is it possible to keep my running trainings during this ice cold winter in Finland?”. Before I try to answer your question first things first. Yes winter in Finland is super cold and yes you will be missing sun so much. Imagine that you wake up – it’s still dark. You finish your school at 3 pm. – already dark!  Those few hours of sun you will spend at school, not running across Oulu, admiring the views which here are perfect for running. In temperature reaching -25 you need appropriate clothes, otherwise chilblain is guaranteed! So use your thermal underwear wisely and don’t forget your cap and gloves.

Finns seems to not even be aware how cold it is outside and continue with their regular running. To be honest most of them will change snickers for skis, though. Nevertheless they won’t give up on their trainings so why should we? In my opinion Oulu is perfect place for running regardless during summer or wintertime. All paths in forests are maintained and illuminated very well so we don’t have to care about lack of sun. I have to be honest, running in deep forest full of snow in quiet or with your favorite music in your headphones is magical and helps you fight against voices in your head saying “it’s too late, too cold, too dark etc.).

For the rest of you, who are not such a big running maniacs or are afraid of the weather outside after all, University Sports of Oulu has prepared broad offer of indoor sports available for you in Oulu. Check out this page http://www.oulunkorkeakoululiikunta.fi/?page=home to learn more. And all my running friends see you soon!

Artur Andersz, Erasmus Exchange student