Monthly Archive: helmikuu 2014

Being International in Oulu

What a fun day at ice fishing I had! Sauna nights, sledging, trips, sports, parties and friends, it truly has been a good year being back in Finland. I came back in Oulu just over a year ago, after living abroad for 2, 5 years. I didn’t know what to expect, would I have a culture shock, would my old friends still have me in their lives after not seeing me for such a long time and how would I survive the dark. Luckily I was full of energy, both happy and busy catching up with family and friends, who turned out to be even more precious and open to have me back that I could have ever wished for. Thanks to them, I didn’t have the time for a shock or misery.

I got back to studying, but before I even attended any lectures I contacted the school and OSAKO to get involved with anything international here in Oulu University of Applied Sciences. I wanted to keep having my life international. I started international tutoring straight away, and that was one of the best things I did the whole year. It brought so much content in to my life by so many means I’m forever grateful about getting the chance to be an international tutor. It made me meet amazing people, beautiful personalities and kind hearts.

International students are a treasure. They are both weak and strong, they bring colour to our Finnish lives by being who they are and introducing us to their cultures. International tutors are another treasure. They take care of the international ones, who, especially the exchange students, literally go through love and hate, events and experiences worth of a decade in just a couple of months. International degree students have taken a step further, they have come here in the cold for years, and they for sure need their tutors for support.

I’m continuing my mission to stay international in Oulu by working on international affairs in OSAKO. I want others to have as good experiences as I did as an International tutor and as a student returning back home after a fair bit of time away. I’d love to see internationals and Finns getting closer together, I know there’s people intrigued by the other!

It can happen. I started off in Oulu knowing nobody but Finns, and I’ve ended up spending my days talking and thinking in English. In my opinion, the best way to internationalize yourself is to sign up to being an international tutor, that’s definitely the number one method. Another one is to join our international events, where you can’t avoid meeting and talking to people from another country to yours. Of course the most renowned way is simply to talk, this can be applied anywhere. International students won’t bite you, and neither do the Finns. Start off with smiling, and after a while you’ll have built up courage to go and have a discussion with one another! And last but not least: OSAKO’s International Team is a perfect place for anyone with even the tiniest bit of interested in international affairs to meet likeminded fellow students and to start working on with improving international Oulu.

 

I meet a student

rye bread or salmiakki

the first ice breaker



Asta Ojala

Member of the board, international affairs

Akun latauksia.

Minä olen Aku. Olen 23-vuotias ukkeli ja omasta mielestäni ainakin hulvattoman hauska tyyppi. Opiskelen kolmatta vuotta maaseutuelinkeinoja Oulun ammattikorkeakoulussa ja ennen kuin tämä alkaa enemmän muistuttaa huonoa työhakemusta, haluan kertoa, että kasvatin viime kesänä...

Rupsahda rauhassa Rakkaani

Oulun ammattikorkeakoulu Oy:llä (Oamk) on kustannusvaje. Sama kustannusvaje vaivaa myös Suomen valtiota. Kun Oamkin pitäisi säästää vuodessa noin kolme miljoona euroa, vastaava summa Suomen valtiolla on noin 3 miljardia euroa. Oamkin kustannusvaje on pitkälti seurasta Suomen kustannusvajeesta, sillä pääosa Oamkin rahoituksesta tulee valtiolta Opetus- ja kulttuuriministeriön kautta. Runollisesti ilmaistuna voisi asian ilmaista seuraavasti: Suomi-valtamerilaivan aiheuttamat taloudelliset jälkimainingit heiluttavat Oamk-jollaa niin pahasti, että Oamk-jollan kyydistä mahdollisesti tippuu vuoden sisällä kymmeniä ihmisiä.

Oamk Oy:n hallitus on päättänyt, että kustannusvajeesta on päästävä nopeasti eroon parempi kertarutina kuin ainainen kitinä –periaatetta noudattaen. Taloutta pyritään sopeuttamaan monella eri rintamalla. Koska henkilöstömenot ovat Oamkin talouden suurin menoerä noin 70 % osuudellaan, kohdistunevat tulevat sopeuttamistoimet erityisesti henkilöstömenojen vähentämiseen. Osakeyhtiössä on helpompi vähentää henkilöstöä taloudellisiin ja tuotannollisiin syillä kuin kunta- tai valtiosektorilla.

Vaikka Kalevan päätoimittaja kirjoitti jokin aika sitten sunnuntain kolumnissaan Oamkissa käynnistettäviä yhteistyöneuvotteluja aamukahvit kurkusta pöydälle –uutiseksi, niin ei tarvitse palata kuin 1990-luvun alkuun, jolloin oli monella tapaa vastaavanlainen tilanne.

Itselläni on henkilökohtaisia kokemuksia tuosta ajasta ja sattuneesta syystä nuo ajat ovat viime aikoina muistuneet mieleeni. Työskentelin tuohon aikaan samassa rakennuksessa kuin nykyisin eli Professorintien kampuksella, joka silloin tunnettiin paremmin Oulun terveydenhuolto-oppilaitoksena. Olin tullut taloon töihin vuoden 1990 tammikuussa epäpätevänä tuntiopettaja. Opetin luonnontieteellisiä aineita, kuten anatomiaa ja fysiologiaa, mikrobiologiaa sekä kliinistä fysiologiaa.

Kun lama tuli, vähenivät opetustuntien määrät huomattavasti. Esimerkiksi luonnontieteellisten opettajien määrä väheni viidestä opettajasta kahteen parissa vuodessa. Kun opetushenkilökuntaa alettiin vähentää, oli yleisenä periaatteena, että aluksi saivat lähteä epäpätevät, määräaikaiset ja taloon viimeksi tulleet opettajat. Kuuluin tähän ryhmään, joten kohtaloni oli sinetöity. Tosin hankin pedagogisen pätevyyden 1992, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.

Vaikka tiettyä periaatetta noudatettiin henkilöstövähennyksissä, oli kuitenkin joitakin epäpäteviä, määräaikaisia ja taloon viimeksi tulleita, jotka syrjäyttivät aikaisemmin taloon tulleita. Tällainen toiminta tuntui epäoikeudenmukaisilta niistä, joihin tämä kohdistui. Lisäksi irtisanomisuhanalaisten keskinäiset välit saattoivat kiristyä. Toisen ammattitaitoa saatettiin vähätellä ja omaa erinomaisuutta korostaa. Piikittelyä tapahtui myös kasvokkain.

Työstä lähtevälle on tärkeää, että häntä muistetaan, kun työt loppuvat. Muistaminen on merkki siitä, että sinun tekemääsi työtä arvostetaan. Itselleni ja muutamalla muullekin kollegalle muistaminen tapahtui osastonkokouksessa. Osastonjohtaja piti lyhyen puheen, antoi pienen lahjan (jota en millään muista, mikä se oli, mutta hyvin se mahtui käteen.) Muistan hyvin hänen lempeän hymynsä ja lämpimän kädenpuristuksensa. Lämmin käsi on aina parempi kuin kylmä käsi.

Olin viime joulukuussa eräässä Oamkin työryhmässä vierailijana. Eräällä työryhmän jäsenellä loppuivat työt joulukuun lopussa. Läksiäistapahtumassa mietin hiljaa mielessäni omaa vastaavaa tapahtumaa yli 20 vuoden takaa ja totesin, että ainakin tämän työryhmän esimiehellä on taito tehdä tällaisesta ikävästä tilanteesta lämminhenkinen, inhimillinen tilaisuus. Tämän hyvän käytännön voisi lisätä vaikkapa Oamkin laatukäsikirjan uuteen versioon.

Sellaistakin ihmeellistä tapahtui, että opiskelijalähetystö kävi yksikönjohtajan puheilla työsuhteeni jatkamisen puolesta, mutta laihoin seurauksin. Toinen solidaarisuuden osoitus oli myös se, että eräs minun jälkeeni tullut pätevä opettaja olisi pannut omat tuntinsa puoliksi ja antanut puolet tuntinsa minulle. Olisimme molemmat olleet silloin sivutoimisia tuntiopettajia. Tämänkin ehdotuksen yksikönjohtaja hylkäsi.

Lopuksi palaan blogini otsikkoon, jonka sisältö selviää tässä viimeisessä kappaleessa. Kun opetin toisella asteella, tapana oli koota yhteen luokkaan kaikki kansakoulunkäyneet. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että luokan oppilaiden keski-ikä oli 40-50 vuoden välillä. Eräs opettaja sanoi luokkaa mummeleiden luokaksi, itse kutsuin luokkaa rupsahtaneiden luokaksi jopa luokan edessä. Onneksi suurin osa luokan oppilaista oli sinut ikääntymisensä kanssa, mutta oli joukossa tietenkin myös muutama mielensäpahoittaja. Kun lähdön hetki koitti, sain heiltä seuraavanlaisen kortin:

 

 

Seppo Pakanen, suunnittelija, vs. laatukoordinaattori
Tietotuotantotiimi, IT-palvelut

 

Talviriemua taivaallista

Kotkantien luonnonvara-alan yksikössä on kynät suhisseet ja näppäimet näpsyneet viime viikkoina. Kovasti on aherrettu hiihtoloma horisontissa häämöttäen, on kirjoitettu raporttia jos toistakin, laskettu matematiikkaa, etsitty harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja ja juotu litrakaupalla kahvia. No, ettei...

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti




Onnen tunti on Anna-Leena Härkösen vuonna 2011 ilmestynyt teos. Kirjan päähenkilöitä ovat Tuula, Tuulan 10 – vuotias poika Roope ja Tuulan mies Harri. Kirja kertoo uusperheen ryhtymisestä sijaisperheeksi ja heidän haasteellisesta arjestaan, johon lisämausteensa tuo sijoitettujen lasten moniongelmaiset biologiset vanhemmat. Myös Tuulan omissa lapsuuskokemuksissa riittää käsiteltävää, ja niitä kirjassa myöskin valotetaan Tuulan omasta näkökulmasta.

Kirja on hyvin uskottava ja realistinen. Härkönen uskaltaa kirjoittaa vaietuista aiheista niitä ajoittain huumorilla keventäen. Kirja on hyvin kirjoitettu ja nopeasti luettava. Itse valitsin tämän kirjan luettavaksi, koska myös Härkösen aiemmat teokset ovat olleet mielestäni hyviä ja pidän hänen kirjojensa realistisuudesta huumorilla höystettynä. Voin suositella kirjaa kaikille aiheesta kiinnostuneille ja niille, jotka ovat pitäneet Härkösen aiemmista teoksista.

– Marjut KIR2SN

 

 

Mistä on Pikkulaskiainen tehty

Pullista ja mehusta, mäenlaskusta ja haalarimerkeistä, niistä on Pikkulaskiainen tehty”, saattaisi tuumata vanhan lastenrunon muunnelma. Vaan kulisseissa tapahtumien järjestäminen on melkoinen soppa, jota hämmentämässä on kahmalokaupalla eri tyyppejä. On graafista suunnittelijaa, on tekstien kääntäjiä sekä kokonainen tapahtumavastaavista koostuva kulttuuritiimi heittämässä mukaan omia ideoitaan.

Tämän ohjeen mukaiseen tapahtuman valmistukseen tarvitset noin kahdeksan viikkoa aikaa.

Ainesosat

1 huikee idis
2 kpl paikkoja
2 kpl lupahakemuksia
1 järjestyksenvalvoja
5-7 kpl viestintäkanavia
2-3 kpl markkinointitekstiä per viestintäkanava
40 kpl julisteita
1 kpl juontaja
6 kpl tuomareita
200 kpl laskiaispullia

+ ripaus haalarimerkkejä oman maun mukaan
 

Kahdeksan viikkoa aiemmin

Pohjusta huikee idis hyvin. Sekoita mukaan vanhoja ideoita, uusia ideoita sekä vielä keksimättömiä asioita, jottei pohjasta tule turhan yksipuolinen. Mitä, missä ja miten tapahtuma järjestettäisiin?

Seitsemän viikkoa aiemmin

Idea on nyt hyvin pohjustettu sekä päivä- ja iltatapahtumien paikat päätetty. Joten on aika laittaa hautumaan yleisen alueen käyttölupa -hakemus, jonka kypsymisaika voi olla jopa kolme viikkoa. Samalla voi tehdä myös ilmoitusta yleisötilaisuudesta, vaikka sen valmistumiseen ei menekään kuin noin viikko. Samaan aikaan laitetaan vielä kolmaskin asia hautumaan, sillä tässä vaiheessa tehdään graafiselta suunnittelijalta tilausta haalarimerkkien ja julisteiden suunnittelemisesta.

Viisi viikkoa aiemmin

Valmistuneet julisteet siirretään hetkeksi sivuun odottamaan markkinointikeitokseen lisäämistä. Haalarimerkkitilaus pistetään porisemaan omaan kattilaansa ja odotetaan niiden saapumista.

Neljä viikkoa aiemmin

Haalarimerkkien kypsymistä odotellessa aloitetaan markkinointikeitoksen sekoittaminen muun muassa viestintäsuunnitelman laatimisella. Aloitetaan viestintämateriaalien tekeminen suomeksi ja englanniksi.

Kaksi viikkoa aiemmin

Markkinointisoppa alkaa olla nyt valmis. Heitetään vielä mukaan  Facebook-tapahtuma, julisteet, Oiva, opiskelijatiedotteet, infotelevisiot, ständit ja blogit. Facebook-tapahtumaa voi myös oman maun mukaan maustaa esimerkiksi myös oulustetulla versiolla tapahtumatekstistä.  

Viikkoa aiemmin

Heitä mukaan vielä viimeiset mausteet: ripaus sopimuksia, palkintoja ja etuuksia, hyppysellinen markkinointia, kourallinen lisänäkyvyyttä, roppakaupalla some-myllytystä sekä aimomäärin viime hetken valmisteluja tarjoilusta käytännön järjestelyihin sekä paljon innokasta odottamista.

Tapahtumapäivänä

Koristele koko komeus laskijoilla, tuomareilla, katsojilla,  järjestyksenvalvojalla ja lipunmyyjillä.  Kata pöytä ja odota vieraita.

Kohta se alkaa!


Ei saa unohtaa
Kysyä vierailta nyt
Maistuiko ruoka

 

Vekkulein tapahtumaterveisin

Heta Jyrälä
Tapahtumavastaava

Lipastolta amkkiin

Aloitin korkeakouluopintoni kaksi vuotta sitten Oulun yliopistolla, eli opiskelijaslangissa “lipastolla”. Tietojenkäsittelytieteiden laitoksen pääsykoe oli helppo, sillä pääsykoekirjoja ei ollut ja aloituspaikkojakin on vuosittain reilusti yli 100. Aloitin opinnot intoa täynnä ja päätin käydä ahkerasti luennoilla, vaikka varsinaista läsnäolopakkoa ei ollutkaan. Yliopistoelämä osoittautui kuitenkin hyvin haasteelliseksi.

Luentoja, ei oppitunteja

Yliopistolla ei ole oppitunteja vaan luentoja. Ei ole myöskään opettajia vaan luennoitsijoita. Minua oli varoitettu etukäteen yliopiston haasteista, mutta ymmärsin asian merkittävyyden vasta ensimmäisten luentojen jälkeen.

Hämmentävimpiä kokemuksia olivat matematiikan luennot. Salissa saattoi istua kolme tuntia ymmärtämättä luennoitsijan puheesta yhtään mitään. Luento saattoi vilistä sellaista ammattislangia, jonka ymmärtämistä ei ensimmäisen vuoden opiskelijata voi mitenkään odottaa.

Niinpä varsinainen oppiminen tapahtui yleensä kotona, ja koulussa käytiin vain kotitehtäviä tarkistuttamassa. Henkilökohtaista opastusta sai vain opiskelukavereilta. Monet lähtivät luennoille joka aamu vain Facebookia selailemaan.

Teoriaa, ei käytäntöä

Jotkin kurssit kuulostivat erityisen mielenkiintoisilta, joten odotin niitä muita enemmän. Innostus hiipui kuitenkin nopeasti.

Tietokonearkkitehtuurin kurssilla opin lähinnä hyvin hämärästi, miten tietokoneen prosessori yleisestiottaen käsittelee bittejä. Internet ja tietoverkot -kurssilla käsiteltiin todella laaja-alaisesti koko internetin toimintaa, mutta silti tyypillinen opiskelija ei kurssin käytyään ymmärrä oman kotiverkkonsa reititystä. Ihminen tietotekniikan käyttäjänä ja kehittäjänä -kurssilla opiskelijoiden täytyi kijoittaa essee kivestä.

Ehdin puolessa vuodessa osallistua kolmeen kurssiin, joiden pääasiallinen toteutustapa oli pitkien esseiden palauttaminen viikottain opettajalle. Tärkein yliopistolla oppimani taito onkin ehdottomasti tyhjien ja mekrityksettömien täytelauseiden muodostaminen. Lopulta alkoi olla selvää, ettei yliopisto-opiskelu ole minua varten.

Vaihto ammattikorkeakouluun

Koska opinnot eivät tuntuneet mieluisalta, teimme yhdessä ystäväni kanssa rohkean päätöksen ja haimme molemmat tietojenkäsittelyn koulutusohjelmaan liiketalouden yksikköön. En ole katunut päätöstäni hetkeäkään.

Oamkissa opiskelu on ollut todella mukavaa. Lähes jokaisen oppitunnin jälkeen kokee oppineensa jotain uutta ja hyödyllistä, se on hieno tunne. Opettajat osaavat asiansa pääasiassa hyvin, ja apua saa aina pyydettäessä. Opintojaksot ovat hyvin käytännönläheisiä, eli käytännössä opettaja näyttää miten asia tehdään, ja opiskelijat seuraavat perässä omilla tietokoneillaan.

Jo puolen vuoden opintojen jälkeen jokainen luokkatoverini osaa tehdä yksinkertaisia tietokoneohjelmia tai luoda tyhjästä standardin mukaisen verkkosivun. Opiskeljoiden taitotaso opintojen alussa oli hyvin vaihteleva, mutta siitä huolimatta jokainen on pysynyt kursseilla hyvin mukana.

Nykyään

Opintojen ohessa olen ehtinyt soluttautumaan mukaan koulutusalajärjestömme Otron toimintaan, sekä aloittanut työskentelyn yksikössämme toimivan Trapesti Oy:n web-suunnittelijana. Suosittelen kaikkia muitakin opiskeljoita tutustumaan paremmin näihin kahteen nimeen. Tarjolla on nimittäin hienoja kokemuksia, mahtavia ystäviä ja tärkeää työkokemusta!

Haluaisin omasta puolestani kiittää kaikkia opettajiamme hyvästä työstä ja opetuksesta, sekä kaikkia ihania ystäviä, joihin olen täällä ehtinyt tutustua. Kehotan myös jokaista opiskelijaa tarttumaan hetkeen ja ottamaan kaikki irti tästä hienosta mutta lyhyestä vaiheesta elämässämme!

Janne Annala, TIK3SN

Viestintävastaava,OTRO ry

Minusta tulee agrologi!

Heissuli vei! Minä olen Katriina eli tutummin Kattis! Olen kolmannen vuoden agrologiopiskelija ja täysin oululainen. Olen kotoisin kaupungista, eikä minulla näin ollen ole omaa tilaa tai muuta, mutta lapsuudessa olen viettänyt aikaa paljon maalla...

Miksi alkaa agrologiksi?

Ai miksikö? Minäpä nyt listaan muutamia syitä minkä takia agrologiksi meidän joukkoomme pitää hakeutua. 1. Opiskelija bileet Mikä sen hauskempaa kuin nollata pää (erittäin mielenkiintoisen) koulupäivän jälkeen (maailman siistempien) koulukavereiden kanssa. Lupaan että saat...

Of the Importance of Time Management

First of all, I’ll have to admit something. This blog entry was supposed to be posted on last Thursday. Instead, I started writing this late on a Sunday evening (also known as ‘the time to rest’). In my defence, if I and a couple of unexpected other factors wouldn’t’ve messed up my schedules last week, I would be writing about something totally different and not so important or remotely interesting.

Frankly, I did consider skipping my turn to blog. I thought if I couldn’t do it in time I probably shouldn’t do it at all, because doing something in a rush usually means it’s going to be – pardon my French – half-arsed. If there’s one thing I’ve promised myself that would happen this year, it’s that I’d try my very best not to ruin any good ideas or plans just because I left putting it into practice at the last minute. But as I walked to our office yesterday thinking about planning and rescheduling this week’s meetings and the use of working hours, I realized I could actually kill two birds with one stone if turned my train of thought into a blog text.

I am not too great with time management. I guess that’s quite a general problem, especially when you’re young and have five million things going on at the same time, such as school, hobbies, parties, friends, family, and otherwise excessive social life. Places to go and people to meet, you know. I used to be great at planning my life beforehand, but that was before I got sucked into the daily life of being a “student active”.

The first weeks of January were hectic, to say the least. Turn of the year is always challenging in OSAKO because that’s when the new board starts working and that means a lot of introduction of every aspect of our roles and jobs to the new board members. Unlike others in our board, I was a member of the board in 2013 also, so I had an interesting double role as I tried to re-learn everything I could, yet share as much as possible of what I’d learned before. On the side there was some extra work due the changes in OUAS, and some undone work from last year.

(Sidenote: read more of the new board in the newest Osakolainen, pg. 6-7)

Above all there was all of the things we’ll have to organize this year, which is a massive amount of everything. Most of our events need a lot time of planning and my promise to do it well doesn’t really help. I could bore you with details of everything we do, but I’ll just sum it up to save time and space: there’s a lot of places to go and people to meet when you’re working in the student union. Let’s just say there were many evenings I (and not only me) spent at the office. The whole beginning of the year remains as a blur in my memory.

I was still quite optimistic in late January that I could even the workload eventually. But as February came and my calendar got filled with too many happenings and meetings again, and everyone was complaining about how there isn’t enough time to do anything, decisions were waiting to be made. As I am the captain of one of the two ships of OSAKO, it is one of my responsibilities to make sure my team sails as smoothly as possible.

Somewhere along the road I had realized deadlines are not enough, you also need time to process – or in the case of this blog text, time to write. That time needs to be given, otherwise it’ll always happen “tomorrow”, whatever it is. I had to sit down and think. What’s priority, what can wait? I’ve found that it’s one of the most important skills you can have, the skill of focusing. That’s something we easily forget. We spend some time learning about learning methods at school, yet we forget to stop and check whether or not we’ve slipped into our old lazy ways regularly.

Even if my calendar looks messy looking back, there’s been some progress in my time management this year already. I should probably publicly thank our new event coordinator who unknowingly taught me how efficient tool Google Drive is. Also, I’ve learned how important it is that you communicate enough with your team, share the workload and plan everything together. Because nothing wastes time as much as doing the same thing twice.

 

Focus now because
there seems always to be time
to procrastinate

 

Pinja Laukkanen
Vice-Chair of the Board

PS. The next proof of our great planning is the Traditional Sledging Competition. You should definitely join in, just ask your friends to team up with you!