Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

 

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun yöllä oli tullut lunta. Millä minä sen autotallin edustan lapioin, kun lonkka kolisee. Naapuripitäjään on avattu uusi pankkikonttori, siellä pitäisi olla yhdeltätoista, mutta ehdinkö? Kyllä en.”

Näin alkaa Tuomas Kyrön suureen suosioon noussut, vuonna 2010 ekan kerran ilmestynyt Mielensäpahoittaja. Itse asiassa kyseisen opuksen neljästäkymmenestä luvusta miltei jokainen alkaa tuolla lainausmerkeissä olevan katkelman ensimmäisellä lauseella.

Mielensäpahoittaja on kahdeksankymppinen oikeamielinen suomalaismies. Hän mm. ehdottaa ystävänpäivän tilalle Pitäydytään omissa asioissa -päivää ja vastustaa moottoriteitä. Jouluna kinkun sijasta tarjottu kalkkunakin aiheuttaa hänelle vain harmaita hiuksia.

Täytyy myöntää, että kirjan älykäs huumori puree minuun. Kyrö kirjoittaa hauskasti, yksityiskohtaisesti ja nasevasti. Päähenkilö jaksaa narista asioista, jotka ainakin meikäläiselle ovat tärkeitä tai muuten vain riemastuttavia (”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun sain veronpalautusta” tai ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun poika kutsui jouluksi kotiinsa”) . Teoksen huomionarvoisia seikkoja ovat puhekielisten sanojen (virma, dikipoksi, Foord Eskortti, krillikatos…)  ja ”kyllä en” -fraasin runsas käyttö. Kirjan kappaleet ovat lyhyitä, ja lukemiseen menee vain pari hassua tuntia.

Kirjan lisäksi Mielensäpahoittaja on niittänyt mainetta radiossa ja teatterissa, en muista, onko valkokankaallakin. Keväällä aion – vihdoin ja viimein – raahautua avecin kanssa Oulun kaupunginteatteriin katsomaan tämän mestariteoksen. Huomasin myös pari päivää sitten, että jatko-osa Mielensäpahoittajan miniä on ohjelmistossa mukana helmikuun lopusta lähtien. Täytyykin ehkä jo tältä istumalta sännätä hankkimaan liput ennen kuin ne viiään käsistä… =)

Heidi Kinnunen KIR2SN