Millainen on maailman paras toimisto?

Maailman paras toimisto on paikka jonne haluaa tulla, jossa haluaa viettää aikaa.

Maailman paras toimisto on paikka jossa tapahtuu. Suunnitellaan, lasketaan, tilitetään, koodataan…

Maailman paras toimisto on paikka, johon kuka tahansa on tervetullut.

Mistä tällaisen toimiston voikaan löytää? Oulun ammattikorkeakoulun Liiketalouden yksikön kellarikerroksesta tietenkin. Trapesti Oy:n toimisto on Liiketalouden yksikön kruununjalokivi. Paikka oppia, paikka rentoutua, paikka tavata, paikka tehdä töitä!

Olen ollut Trapestilla kohta vuoden ja tässä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon. Aikani koodin ja grafiikan kanssa puuhailtuani oli aika siirtyä muihin tehtäviin. Näin tittelikseni julistettiin joulukuussa toimitusjohtaja.

Koulun tarjotessa tällä hetkellä neljää ohjelmointikieltä ja monia muita mielenkiintoisia kursseja, on tämä muutos varsin tervetullut. Toimitusjohtajana toimiminen on ehdottomasti paras tapa tutustua ja opiskella liiketalouden eri osa-alueita. Myöskään tämän tason vastuutehtäviä ei talossa useita ole. Hyvältä maistuu!

Kaiken tämän oppimisen ja vastuun lisäksi saan tavata huikean määrän ainutlaatuisia ihmisiä: työkavereita, asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja tietenkin Oamkin opiskelijoita.

Tule sinäkin tutustumaan Trapestin toimistoon, jonka ovet ovat lähes aina avoinna. Täällä sinut tervetulleeksi toivottaa kymmenen ahkeraa tekijää!


Hyvää vuotta 2014 toivottaen

Santeri Rönkkö
Toimitusjohtaja
Trapesti Oy

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *