Minä olen Emma

Helou, helou! Täällä ruudun toisessapäässä huutelee toinen luovan blogin kirjoittaja, toisen vuoden agrologi opiskelija Emma! Itseni ajattelin esitellä ihan ensimmäiseksi joten täältä tulee. Olen reipas kainuulainen, erittäin suurisuinen, kovaääninen, iloinen ja herkkä. Tartun tiukasti asioihin joista pidän ja niitä asioita ovat esimerkisi perhe, koulu ja koira. Olen omastamielestäni sellainen hiljainen eläinten puolestapuhuja, en ole kasvisyöjä (liha on NIIIN hyvää.) enkä myöskään liputa jatkuvasti mielipiteitäni asioista, mutta jos kiinnostut lukemaan blogiamme saat varmasti paremman käsityksen siitä mitä mieltä Emma on ja mistä.

Agrologiksi lähdin ajatuksella että minä joskus opetan tulevia luonnonvara-alan opiskelijoita, sain inspiraationi entisen kouluni opettajista jotka olivat moni agrologeja, vähän niinkuin pikkupoika ihailee poliiseja tai palomiehiä. Juuri samalla innolla minä olin ajelemassa kohti pääsykokeita kesällä 2012, hymy korvissa. Kun samaisena kesänä sain ison kirjeen hyväksytyksi tulemisesta näytin liisa ihmemaassa -elokuvan irvi kissalta. Halutessanne voitte seikkailla oamk.fi sivustolla ja klikata luonnonvara-alan oman sivun, sieltä löytyy haastattelu mm. minusta! (Kamera lisää oikeasti 10 kiloa.) Siitä saa vähän tuntumaa kenen minun mielestäni pitäisi olla tuleva koulukaverini!

Pidän tämän ensimmäisen kirjoituksen tämmöisenä vajaana ja lyhyenä jotta janoatte sitä lisää! Toivottavasti en ollu ihan floppi! 😀 Nähdään <3

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *