Daily Archive: 14 maaliskuun, 2014

Löytyykö OSAKOlta ratkaisu nälänhätään?

 

Haukkuminen on rumaa ja sormella ei saa osoitella, niin minulle lapsena opetettiin. Mummokin sanoi, että ruokaa ei saa haaskata, sillä Afrikassa lapset näkevät nälkää. Oulun ammattikorkeakoulun rehtori Paaso puolestaan sanoi, että kuulostan kipakalta puhelimessa.

Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa?

Maailmassa on liikaa vastuutonta sormella osoittelemista ja vallitsevien rakenteiden kritisoimista. Maailma olisi paljon parempi paikka, jos jokainen valittaja myös tekisi jotain epäkohtien parantamiseksi. Jos jokainen ihminen tekisi aktiivisesti arjen työtä ongelmien ratkaisemiseksi ja oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi, niin tuskin olisi nälänhätää.

Olen käyttäytynyt rumasti ja osoittanut sormella Oamkia yt-neuvottelujen toteutuksesta. Siksi päätinkin, että valittajan on tarjottava myös vaihtoehtoisia ratkaisuja ja uusia ideoita. Olemmekin OSAKOssa pohtineet monenlaisia vaihtoehtoja. Johtoportaan keventäminen on mielestämme hyvä ratkaisu, sillä säästöjä pitää hakea tasapuolisesti koulutuksen eri osa-alueilta. Lähiopetuksen karsiminen ja verkko-opetuksen lisääminen voi tuntua pelottavalta, mutta OSAKO näkee myös siinä suuren mahdollisuuden.

Vielä suurempi mahdollisuus piilee mielestämme sähköisissä tenteissä ja tentti-ilmoittautumisen sähköistämisessä. Mielestäni sähköiset tentit ovat tulevaisuus ja Oamk elää vielä menneisyydessä. Tenttiakvaariot paitsi helpottavat opiskelijoiden ja henkilöstön elämää, myös tuovat säästöjä Oamkille. Oamkin tavoitteet kehittää monimuoto-opetusta ovat askel oikeaan suuntaan.

Lapsena nautin alasti kirmailusta, johon äiti sanoi aina, että köyhän perheen lapsilla ei ole vaatteita. Kun sain uudet kumisaappaat, osasin iloita niistä niin paljon, etten suostunut ottamaan niitä pois edes yöksi.

Nyt mietit: miten tämä puolestaan liittyy yt-neuvotteluihin?

Köyhän perheen lapsena ymmärrän, että tiukassa taloudellisessa tilanteessa on tehtävä vaikeita ratkaisuja. Vaikeita ratkaisuja helpottaa kuitenkin luovuus ja uuden yrittäminen. On tärkeää, ettei keskitytä ylläpitämään vanhoja toimintamalleja, jotka eivät toimi. Jos jokin ei toimi, siitä luovutaan. On tärkeää keksiä erilaisia vaihtoehtoja ja katsoa tulevaisuuteen.

Tällaisessa vaativassa muutostilanteessa olennaisinta on saada henkilöstö ja muut asianosaiset osallistumaan aktiivisesti muutokseen. Muutoksen lopputulos ei tunnu niin lamaannuttavalta, kun asianomaiset ovat saaneet olla mukana kehittämässä ja suunnittelemassa tulevaisuutta. Päätöksien on oltava yhteisiä.

Tällä hetkellä yhteistyö Oamkin ja OSAKOn välillä on omassa pienessä mielessäni yhtä tärkeässä asemassa, kuin Afrikan nälänhätä oli 5-vuotiaan Heidin mielessä. Sillä erotuksella, että melkein aikuinen Heidi ei itke yöllä Oamkin ja OSAKOn yhteistyön takia. Kuitenkin on tärkeää pitää mielessä, että OSAKOn tarkoitus on toisinaan olla kipakka ja muistuttaa kärkkäästi opiskelijoiden asioista, sillä jos me emme sitä tee, niin kuka tekee? Yritän vähentää sormella osoittelua, mutta mielestäni OSAKOn kuuluukin olla piikkinä Oamkin lihassa, ainakin silloin tällöin.

 

Uivatko kalat

Tenttiakvaarioissa?

Eivätpä taida.

 

Opiskelijat

Haluaisivat uida.

Vähän enemmän.

 

Tykkään uinnista,

Se on hyötyliikuntaa.

POLSKITAAN PIAN!

Heidi Keränen

OSAKOn hallituksen puheenjohtaja

Työnarkomaanin tunnustuksia

Hei, olen Anna, työnarkki.

(Hei, Anna!)

Kaikki alkoi jo urani alkumetreillä ihan viattoman näköisestä koepinosta, jonka päätin ottaa mukaan kotiin pitkän ja rankan työpäivän päätteeksi. ”Jos minä vielä nämä korjaan tänään, huomenna kaikki ei kaadu päälleni”, ajattelin. Siitä se ajatus sitten lähti ja pikkuhiljaa kotiin alkoi lähteä kassissani järeämpiä oppimistehtäviä siirtyessäni vähitellen kovempaan kamaan. Häpesin ja salailin ongelmaani ja vedin vessassa lukittujen ovien takana punakynäviivoja erinäisiin raportteihin. Tärisin, kun sain käsiini vastatulostetun opinnäytetyön ja tykitin arvosanoja koneelle kuin viimeistä tutkintotodistuksenhakupäivää. Lapsetkin kärsivät, kun isä vastasi perheemme muonituksesta. No, OD:han siitä seurasi eli tajusin jossain vaiheessa, että Olen Dorka.

Moni uransa alkumetreillä pinnistelevä kansankynttilä varmasti haluaisi olla se elokuvien ope, joka hankalasta menneisyydestä ja alkuvaikeuksista huolimatta voittaa slumminuorten luottamuksen ja saa heidän elämänsä raiteilleen viulujen vinguttaessa mollivoittoisia sävelmiä taustalla. Mutta minulle ei ainakaan käynyt niin, sillä a) minulla ei ole hankalaa menneisyyttä, b) Oulussa ei ole slumminuoria ja c) Oulun nuorisotyöttömyys taitaa edelleen olla maan korkeinta. Monella voi myös olla hieman harhaanjohtava kuva opettajan työstä; harvoin yhden oppitunnin suunnitteluun voi käyttää niin paljon aikaa kuin opetusharjoittelun aikana. Kannattaa siis muistaa, kun Antero Mertaranta alkaa selostaa elämääsi päässäsi (Ai jai, ai jai, hirveältä näyttää! Ja voi Luoja, voi Luoja paratkoon!) että aina ei voi eikä tarvitse panostaa täysillä eikä aina pukkaa priimaa.

Jos olet kuin minä olin, haluan sanoa jotain, joka toivottavasti pysäyttää naputtelusi edes hetkeksi (kuitenkin lukiessasi tätä kirjoitusta käyt samanaikaisesti inboksiasi läpi, naputtelet tekstaria, rustaat kauppalistaa pidellen kynää varpaiden välissä ja jumppaat toista jalkaa): ole armollinen itsellesi. Ole armollinen itsellesi, kun työ tuntuu ylivoimaiselta. Mutta ole armollinen itsellesi myös silloin, kun pää pursuaa työhön liittyviä ideoita myös vapaa-ajalla. Minäkin olin armollinen itselleni, kun huomasin kirjoittavani tätä blogikirjoitusta kännykkääni lähempänä puoltayötä, kun yritin tehdä rentoutumisharjoitusta.

Anna Alapeteri-Marin, englannin ja markkinoinnin lehtori