Eräs kolleegani on kertonut olleensa kerran jumpassa, jossa oli ollut sellainen tyypillinen (teko)pirteä jumppaohjaaja, joka kannusti jumppaajia huutamalla ”JAKSAA JAKSAA!”.  Yksi jumppaajista, keski-ikäinen naisihminen, oli yhtäkkiä seisahtunut niille sijoilleen ja tiuskaissut ”Eikä jaksa!”  – ja kävellyt ulos salista. 

Tuo tarina huvittaa minua jostain syystä suunnattomasti joka kerta, kun se muistuu mieleeni. Ja se muistui mieleeni, kun aloin miettiä aihetta tämän kevään viimeiselle bloginkirjoituselleni. Tässä vaiheessa lukuvuotta näet tuntuu, että pää lyö tyhjää. Luovuus on totisesti hakusessa. On melkoinen paradoksi, että kun kevät alkaa puhjeta kukkaan, niin ainakin tämä opettajaparka senkun lakastuu.  Jos joskus olen miettinyt alan vaihtoa, niin se on tapahtunut juuri kevään korvalla, kun talven rasitukset painavat jäsenissä.

Vielä ei kuitenkaan auta herpaantua. Luennot jatkuvat vielä kolmisen viikkoa  ja senkin jälkeen on vielä kuukausi töitä ennen loman alkamista. Tuon kuukauden aikana pitää olla hanakkana arvioimassa tenttejä, ohjaamassa opinnäytteitä ja valvomassa pääsykokeita. Eikä olisi pahitteeksi alkaa vähitellen suunnitella syksyn töitä. Nyt olisi juuri oikea aika päivittää ja parannella opetusmateriaaleja, kun asiat ovat tuoreessa muistissa. Valitettavasti vain kaikki tuntuu tapahtuvan kuin hidastetussa filmissä, joten  jos vanhat merkit paikkansa pitävät, moni aiottu asia  jää syksyyn.

Lukuvuoden rasitukset alkavat näkyä myös opiskelijoissa. Syksyllä käytävät pursusivat porukkaa ja sitä riitti luennoille ihan tukoksi asti. Nyt on ihmeen hiljaista sekä käytävillä että luokissa.  Harvalukuiset opiskelijat ovat myös jotenkin nuutuneen oloisia. Mutta kenties syy opiskelijoiden vaisuuteen onkin apaattisessa opettajassa?  Pitäisiköhän ottaa mallia jumppaohjaajista  ja huudahtaa seuraavalla kerralla kesken tilinpäätöstaulukon läpikäynnin: ”JAKSAA JAKSAA!!”

Ulla Reinikainen, taloushallinnon lehtori