Lapsuudesta takataskuun jäänyt Tove Janssonin Kevätlaulu on edelleenkin ehdottomia suosikkejani kaikkien lukemieni tekstien joukossa. 

”Puro oli mainio. Ruskeana ja kirkkaana se tanssi menneenvuotisten lehtiläjien ylitse ja viimeisten unohtuneiden jäätunnelien lävitse, pyörähti sammalikkoon ja syöksyi suin päin pieneen vesiputoukseen, jossa oli valkoinen hiekkapohja. Väliin se lauloi duurissa kuin hyttynen ja väliin se yritti vaikuttaa suurelta ja uhkaavalta. Sitten se kurlasi kurkkuaan lumiveden tilkkasella ja nauroi kaikelle.” 

Tässä opettajan työssäkin kesäloman lähestymisen haistaa ihan konkreettisesti. Se tuntuu ja näkyy koululla kun opintojaksoja päätetään, projekteja esitellään ja tenttitahti kiihtyy. Samaa vauhtia kuin opiskelijoiden levottomuus. Ja opiskelijoiden lennähtäessä kesälomille on vielä edessä loppujenkin raporttien ja tenttien arviointi.

Tänä keväänä toivon meille kaikille lomallelähtöön paitsi sitä kaikkensa antanutta, myös iloista tunnetta. Kiitollisuutta elämästä, mukavasta työyhteisöstä Liiketaloudella ja onnistuneista tehtävistä. 

”Tyynenä ja pilvettömänä iltana huhtikuun loppupuolella Nuuskamuikkunen tuli niin kauas pohjoiseen, että varjonpuoleisilla rinteillä oli vielä lumiläikkiä. Kulkeminen oli ollut kevyttä, sillä selkäreppu oli melkein tyhjä eikä hänellä ollut huolta mistään. Hän oli tyytyväinen metsään ja ilmaan ja itseensä. Huominen ja eilinen olivat yhtä kaukana, mutta juuri tällä hetkellä aurinko helotti koivujen välissä kirkkaan punaisena ja ilma oli vilpoinen ja leuto.

Tämä ilta on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen, Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevättä ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa.” (Tove Jansson)

 Sanna Oja, tuntiopettaja